Kun en voi muutakaan tehdä, on parasta rasvata satula. Se ei tee sille pahaa. Talvikuivien käsien iho myös kiittää.
Vanha satula on kantanut minua monta vuotta, mutta se on yhä kunnossa, vaikkakin hieman naarmuilla. Aika kuluttaa kulkijaa.
Minulla on ollut monta satulaa, mutta tämä yksi tulee olemaan ainaisesti se, jonka kyydissä syntyi idea tarinaan, joka taasen kuljetti minua pidemmäs kuin olisin koskaan osannut unelmoida. Olen myös tippunut muutamaan otteeseen satulasta. Se ei silti ole koskaan estänyt minua asettamasta jalkaa uudelleen jalustimeen ja ponkaisemaan takaisin pollen selkään. Hieman hutera olo putoamisen jälkeen on aina ollut, mutta pian se unohtuu, kun laukataan taas peltoja pitkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti