Uutta luomassa (kirjallisuuskitinää)

Elizabeth Gilbertin neuvoja parempaan elämään

Miksi kirjoitan?

(olin kirjoittamatta kokonaisen viikon mustanperjantain jälkeen- voi hyvänen sentään!!! ja vellottuani tarpeekseni surussa, mitättömyydentunteessa ja yleisessä paskistumisessa, sain tarpeekseni)

Seisoin taas kaivon äärellä ja mietin syntejä syviä. Elämä on tässä ja nyt. Parempi aloittaa heti, jos haluan jotain aikaiseksi. Mikään ei valmistu odottamalla ja miettimällä, että ei tästä kuitenkaan mitään tule. Sitä on vain oltava rohkea ja hypättävä. Tulevaisuus yksin tietää, ja niin kauan kun en omaa ennustamisen taitoa, en voi muuta kuin hypätä.

Kirjoitin novellin. Annoin hypograafikkoni keulia ja terassilla lemusi kaksitahtinen. En ole kirjoittanut lyhyttä tarinaa yli vuoteen. Se tuntuikin mahdottoman hyvältä. Nopea, siisti, kirjallinen liike. Tchak!

Ilta-aurinko pellon yllä

Olen luova herkkä ihminen. Minulla on pursuileva mielikuvitus. Näen arkisissakin yksityiskohdissa taikaa ja potentiaalia suurelle tarinalle. Olen säilyttänyt lapsenuskoni, lapsenmielikuvitukseni ja lapsensydämeni. Lyön aikuista pessimisti-minääni metsäreissulla hihaan tarttuneella inspiraatiolla ja virnistelen maailmalle. Hurjistun epäoikeudenmukaisuudesta, kavahdan synkkyyttä, peilaan itseäni kuun kuvajaiseen, pillahdan itkuun pienistä ja nauran mahdottoman huonoille vitseille.
Kaikki tämä on kanavoitava johonkin. Tavoitteellinen kirjoittaminen, kirjailijuus, on minun juttuni, punainen teekuppini, säröineen kaikkineen.

Hyviä kirjoitusviboja kaikille kirjoittavaisille. Ei, se ei aina ole helppoa, mutta on se sen arvoista, kun saa jotain taas valmiiksi.