Valaistuksen lapsia oomme kaikki

Kuninkaanlinnan portit

Historia sellaisenaan ei ollut lempiaineeni koulussa. Se oli maantieto, mutta on aikakausia, jotka saavat minut värähtelemään. Ensirakkauteni suuntautui Egyptin faaraoiden aikaan. Tämä kiinnostus kulminoitui, kun 18-vuotiaana plikkana pääsin leikkimään Indiana Jonesia Niilin varrelle Luxorin temppeleihin ja hautakomplekseihin. Se, että osasin tulkita hieroglyyfejä, kertoo innostuksesta jotakin. Kaverini pelasivat lentopalloa ja kävivät treffeillä.

Yksityiskohta ovesta

Muumiointimenetelmien ja hassupäisten jumalolentojen nimien opettelu antoi lopulta tilaa paremmin nykypäivässä sovellettavaan kieleen. Muistan tarkasti hetken, jolloin pitelin käsissäni Antoine de Saint Exupéryn kirjaa Vol de Nuit. En ymmärtänyt sanaakaan, mutta näin ja kuulin jotain äärettömän kaunista ja tiesin, että tämä minun on luettava. Valitsin lukiossa ranskan kolmanneksi ulkomaiseksi. Meitä ei ollut montaa luokallani. Kaikki tyttöjä.

Kuninkaan tyttärien kirjasto

Olin tietenkin katsonut Angélique La Marquise des Angès elokuvat. Monta Kertaa. Ne taisivat olla lempielokuvani Tähtiensotien ja Indiana Jonesien lisäksi. Jokin siinä kiihkoisassa pukudraamailussa vetosi. Muistan myös kun kävimme koko perheen kanssa katsomassa Kurjat musikaalin Helsingin kaupunginteatterissa. Ravisteleva kokemus. Kosketukseni Ranskan kulttuuriin oli pinnallinen sipaisu, mutta intohimoja on kaiketi syntynyt vähäisemmistäkin kopeloinneista. En koskaan lukenut Vol de Nuit kirjaa. Jossain vaiheessa tosin tarkistin, että kykenin ymmärtämään sen tekstiä kokonaisen yhden luvun verran. Se riitti. Ja lähdin Ranskaan vaihto-oppilaaksi.

Näkymä puutarhaan

Ranska ei tietenkään ollut aivan sitä mitä odotin. Suuri maa. Suuret ongelmat. Mutta aah, niin upea kulttuuriperintö ja menneisyys. Joku voisi ivallisesti jopa sanoa Ranskan loistavan tulevaisuuden olevan takana. Hmmmph, Ranskaa on tarkasteltava sisältä ja läheltä, jotta ymmärtää, missä sen erinomaisuus sijaitsee. Harjoittelen tätä ranskalaisen elämäni jokainen päivä, kuten myös ranskankieltä, joka monimuotoisuudessaan yllättää yhä.

Vaikutteita kaukomailta

Onneksi Ranskalla on historiansa. Siihen voi kirjaimellisestikin upota. Historia on läsnä joka puolella. Kotikylässäni sijaitsee kirkon ja kaupungintalon lisäksi linna. Linna on 1800-luvulta, mutta linna silti. Kun lenkkeilen sen takorautaporttien ohi, en voi olla miettimättä kuinka paljon moisen pytingin putkiremontti maksaisi. Varmasti enemmän kuin oma taloni. Seuraavan kylän kirkko on osittain varhaiselta 1300-luvulta. Paluumatkalla juoksen (lue: kävelen läähättäen) pellon viertä. Pellon toisella laidalla sijaitsi ennen sotia toinen linna. Se ilmeisesti tuhoutui ja purettiin kokonaan. Linna oli 1700-luvulta. Siitä oli mustavalkoinen valokuva pormestarin vuosialmanakassa. Paremminkin kartano, sanoisin minä, mutta Ranskassa Château on Château, ja kissa on kissa.

Kuningattaren pikkulinna

Minusta tuli museofriikki. Missä museo, siellä minä. Uusi mottoni. Ostin pinon historiankirjoja ja museoiden esinekatalogeja. Luin aikalaisteoksia, muistelmia, tutkimusraportteja ja historiallisia romaaneja. Ja huomaamattani rakastuin aikakauteen, joka kukoisti 200-300 vuotta sitten.  

Aikansa kattolamppu

1700-luku oli suurten aatteiden aikakausi. Silloin muokattiin maailmaa radikaalisti. Tehtiin vallankumousta, valloitettiin uusia alusmaita, tampattiin tietä valmiiksi tulevalle teolliselle aikakaudelle, luovuttiin vanhoista aatteista, keksittiin tieteitä, luovuttiin uskomuksista, tehtiin muotia, lauletiin duottoja, puhuteltiin arvonimin. Elettiin myös aikaa ilman nukutusta. Eteeriä ei oltu vielä keksitty, joten potilaat juotettiin humalaan tai huumattiin vaarallisesti opiumilla ennen kuin alettiin poistaa kuulia vatsaontelosta. Leikkausvälineitä ei myöskään osattu vielä steriloida. 1700-luku oli vaarallista aikaa ja varsinkin naisille. Naisten yleisin kuolinsyy oli huonosti mennyt synnytys. Ehkäisymenetelmät olivat enimmäkseen hokkuspokkusta. Kuolema oli läsnä elämän joka päivä. Ihminen ei uskaltanut nukahtaa kynttilän sammutettuaan vaaka-asentoon, koska silloin kuolo saattaisi korjata helpommin. Nukuttiin istualtaan, liian pienissä sängyissä. Luettiin iltarukous. Uskottiin Jumalaan ja myös noituuteen.

Elettiin tässä ja nyt. Huominen ei ehkä tullut. Syötiin kun ruokaa oli. Satovuodet vaihtelivat. Häitä juhlittiin monta päivää. Morsiamen kannatti, koska hänhän saattaisi kuolla yhdeksän kuukaden päästä. Erottiin, jos lapsionni ei kolkuttanut ovelle. Perillinen oli tulevaisuuden turva ja onni. Valitettavasti myös lapsikuolleisuus oli 1700-luvulla korkea. Rahvaan lapset tekivät töitä siinä missä heidän vanhempansa, harva oppi lukemaan. Mitä suotta, jos elettiin vain hieman alle nelikymppisiksi joka tapauksessa. Aatelisten lapset opettelivat kreikkaa ja latinaa, ratsastusta, miekkailua ja cembalon soittoa ja teloivat itsensä metsästysonnettomuuksissa.

Lyhyt sänky

Tiedätte varmasti sen tunteen, kun kävelette hyvin vanhaan rakennukseen, katselette sen kauniita huonekaluja ja koriste-esineitä ja mietitti, että onpa kaunista, ja sitten kysytte hiljaa mielessänne, miksi tällaista ei enää valmisteta? Modernismi ei ole koskaan sopinut minulle, en pidä suorista linjoista ja minimalistisista muodoista. Rokokoon estetiikka kiemuraisine krumeluureineen on tout à fait moi. Ihmiset puhuivat, kävelivät, pukeutuivat, olivat ja elivät tuon estetiikan mukaan. Ihmisillä tarkoitan etupäässä yhteiskunnan hyvävaraisia ja etuoikeutettuja.

Pitääksemme jalkamme maankamaralla, mainittakoon, että kurjat ovat olleet kurjia kautta aikain ja heidän elämistään eivät museot ja linnat meille paljoa kerro. Mutta se todellisuudesta, liikummehan unten rajamailla. Historia oli ja aikakaudet kaikuvat marmorikäytävillä, pölyt kerrostuvat pähkinäpuulle ja kultauksille.

Kuningattaren leikkipuisto

Mielestäni 1700-luvulla pukeuduttiin äärimmäisen tyylikkäästi. Aikakauden habituksessa oli sitä jotakin, takit kiristivät juuri oikeista paikoista, röyhelöt pursusivat ja laskokset laskeutuivat. Onko ylväämpää kuin kolmikolkkahattu? Ymmärrätte toki miksi viuhka on kätevä ja kukaan ei näe, että perseesi on leveä, kun sitä vartavasten levennetään toppauksien ja koriviritelmien avulla. Mielestäni on valitettavaa, ettei miekkaa saa enää kantaa julkisilla paikoilla. Kunninloukkauksesta kun saattoi aikanaan joutua maksamaan kivuliaasti. Kävisivät kaksintaisteluun sen sijaan, että haukkuvat toisiaan somessa. Antaa sydänveren vuotaa.

André Le Nôtren puutarhassa vesipedot ilakoivat

Niin, 1700-luvussa on sitä jotakin, kaunista kiivautta. Sellaista, jonka ihmiskunta on, Hélas! unohtanut. Sääli. Viljelkää ajatustenne aateliutta, ylväyttä ja rohkeutta. Olemme kaikki Valaistuksen aikakauden lapsia. Haastakaa maailma, mutta tehkää se tyylillä, siristäkää silmänne, hymyilkää vinosti, keimailkaa, mutta aina kovat piipussa, ovelasti.


N.B: en olisi luultavammin elänyt kahta tuntia pitempään 1700-luvulla. Ihailen aikakautta, mutta kernaasti kaukaa.

2e N.B: kirjoitan historiallista fantasiatrilogiaa, joka yllättäen sijoittuu suureksi osaksi 1700-luvulle ja rakastan tätä touhua intohimoisesti!