keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Keskikesän roadtrip Suomessa (vain kuvia, huoh)


Saaristo

Puutarha
Varo elukkaa!

Häämuisto

Lentokentän alien-hautomot

Se mikä ei sopinut siihen mihin sen piti sopia

Järvi

Lato

Kuu

Lupiinit
Stadin gundi

Kukko

Mutsi

Hel sin ki

Suokki
Huijasin. Muutama sanakin.
Viime vuodet olen käynyt Suomessa vain talvisin. Koska vietän silloin kesälomaa....normandialainen perinne. Ja kun sain keväällä tietää, että tällä kertaa pääsen Suomeen kesällä. Noooh. Otin sen yhtä coolisti kuin coolin minä vain voi. Juoksin alasti koko korttelin ympäri jodlaten.
Siis vähintään ajatuksissani ja jumppatrikoissa, mikä on melkein yhtä Rocky horror show, mutta olin iloinen. Ja kesäloma Suomessa oli sen kaiken mielikuvitusjuoksentelun ja mielikuvitusnaapureiden shokeeramisen väärti. Se oli kesää Suomessa. Katsokaa kuvia, tiedättä kyllä mistä puhun.
Olenkin enenevissä määrin pohdiskellut tulevia vuosia ja kesiä ja päättänyt tehdä kaikkeni, että tästä tulisi perinne jatkossakin.

Ja viimeiseksi, mutta ei viimeiseksi: jos pidät kirjastoja tärkeänä asiana, mene allekirjoittamaan adressi kirjastojen puolesta täällä.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Leikkaa, liimaa, pihise ja puhise (kirjallisuuspihahdus)

Elämä on laiffia
Palasin sorvin ääreen. 
Ajatus siitä oli poltellut takaraivolla päiviä...viikkoja. Osa minua odotti sitä innolla ja se toinen osa, joka karsastaa editointia, vartoi vähemmän.
Mutta kerran se vain kirpaisee. Ja nyt hengitän vapaammin ja ilman takaraivoa polttavaa pitäisi-tehdä-jotain-morkkista. 
Kiltisti raakatekstin palaset punoutuivat yhdeksi nätiksi pötköksi, jonka parissa tulen viettämään kesän luppohetket enemmän ja vähemmän hurmoksessa. Ehkä enemmän editointia ja vähemmän rosé-viiniä. Tai toisin päin. 
Tai jotain.
Mutta kesä ja kärpäset ja editointia....


tiistai 7. heinäkuuta 2015

Raportti: Ekakertalaisen Archipelacon

Mä ja Osuuskummalaisten Morre, Tarja ja Shimo.


coni = convention eli scifi ja fantasia ym. genre-kirjallisuuden fanien kokoontumisajot (voi olla myös elokuva, sarjakuva jne. fanittamista)
fandom = no ne fanit
spefi =  spekulatiivinen fiktio

Alandican 'keskustori'
Tunsin oloni ekaluokkalaiseksi, joka haparoivin askelin lähestyy koulunpihaa ja miettii pitäisikö sittenkin palata kotiin juoksujalkaa. Onneksi Maarianhaminassa paistoi sateisen alkuloman jälkeen saariston kaunein aurinko ja päätin jäädä. Ja olihan minulla tukena ja turvana PR-kloonini, jonka kanssa coni-meininkiä oli mukava ihmetellä.



Kyseessä oli pohjoismaisena yhteistyönä järjestetty coni, jonka pääkieli oli englanti ja Alandica-keskuksen käytävillä raikuikin monenmoista puheenpartta. Sujuvasti vaihdettiin suomesta englantiin kirjailijattarien kesken ennen englanninkielistä lukutuokiota ihan vain fiiliiksiin päästäksemme. Lukijat olivat suomalaisia (mitä nyt yksi ranskansuomalainen ja yksi suomenruotsalainen lisäsivät kansainvälisyyteen), mutta niin myös kuuntelijat. Sääli, koska olisi saliin mahtunut jokunen ulkomaan immeinenkin. Mutta ehkä minun osalta, tai näin yritän itselleni vakuuttaa, tämän conin tärkein anti oli kokemuksen kartuttaminen

Pommern-vanhus
Sain Archipelaconista valtavan määrän arvokasta oppia ja kokemusta. Sellaista, mitä ei saa kuin tekemällä ja osallistumalla. Nyt tiedän, että coni-ohjelmaan osallistumista on turha jännittää, jos siihen on valmistautunut korrektisti. Lukutuokiota varten on hyvä valita sellainen teksti, missä tapahtuu jotain jännää, jotta sitä jaksaa kukaan kuunnella ja lukemiseen käytettävä aika on suositeltavaa mitata etukäteen, jotta tietää lukea sopivan pituisen pätkän. No okei, tunnettu kirjailija, jolla on satapäin faneja salissa, voi lukea vaikka kauppalistansa: fanit ovat silti haltioissaan. 


Oolanti on pyöräilyllinen paikka.
Pistin myös merkille, että esitelmän tai paneelin pitoon pätee sama konsepti. Valmistelin aiheesta Ulkosuomalaisuus ja kirjoittaminen ja Ranskan fandom puhuttavaa tarpeeksi. Esitelmöimme Maria Carolen kanssa kiinnostavimmat asiat läpi ja jätimme vähemmän kiinnostavat loppuun, jolloin totesimme, että olimme puhuneet tarpeeksi. Myös yleisö (olikos heitä 7 henkilöä!) otti osaa kiitettävästi kysymyksin ja kommentein. Lopulta tunti kului nopeammin kuin olisi alkuun voinut luulla. Parempi olla liikaa sanottavaa kuin ei tarpeeksi.  

Fantastik Alandica Kultur och Kongress

Tähän asti olen lähinnä kirjoittanut kirjoittamisesta, mutta siitä puhuminenkin on yllättäen hauskaa. Puhua puputin suuni kuivaksi, hymyilin naamani kramppiin, sain kielen solmuun ja punat poskiin. Senkin opin, ettei virheet haittaa. Tekstiä luettaessa menee sanat välillä pakostakin sekaisin tai ääntyvät kummallisesti, jopa suomeksi. Silloin korjataan sanomalla sana uudelleen sen enempää hihittelemättä. Pääasia, että mahdolliset kuuntelijat ymmärtävät. Täytyy myös kehaista Alandican salien äänentoistoa, joka pelitti mainiosti.  



Archipelaconin tunnelma oli tiiviiksi keitettyä symppistelyä. Tapasin vihdoin kaikki ne ihanat kirjoittavaiset, joista olin tähän asti vain kuullut tai joiden kanssa olin netin taikojen kautta viestitellyt. Oli mahtavaa, kun koputin Morrea olkapäälle ja esittäydyin ja heti halasimme. Koko talven ja kevään olimme tehneet töitä kimpassa ja vääntäneet kirjaa maailmaan. Siinä se jökötti viereisellä myyntitiskillä (kirja siis). Kirjailijan ja kustannustoimittajan suhde on erikoinen. 


Söpöisyys
Ihan ilman coniakin Maarianhaminassa kannattaa käydä. Saa puhua kielillä ja ihmetellä kaikkea söpöä. Maarianhaminasta ajaa hetkessä Kastelholman linnalle, mikä on paikkana kaunis kuin mikä. Linnan vieressä toimii loistava ruokapaikka Smakbyn, jonka saaristolaiseen tyyliin valmistetusta lähiruoasta nautiskelimme perjantain kirkkaassa illassa.


Meri meri meri
En tiedä menikö kirjaa conissa kaupaksi montaakaan kappaletta, mutta ainakin yksi kiinnostunut kuulija tuli kirja kädessä hakemaan siihen nimmaria. Myönnän, että hieman yllätyin. Kerta se ensimmäinenkin. 
Ilman kokemusta on melkoisen vaikea arvioida, mitä tämänkaltaisesta tapahtumasta voi saada irti. Jos olisin fanittanut täysillä conin päävierasta, niin ehkä hyvinkin paljon. Yritän (taas) vakuutella itselleni, että tein sen mikä oli tärkeintä, eli osallistuin ja tapasin ne ihmiset, jotka halusinkin tavata. 


Alandica sisältä
Archipelaconissa oli valtavasti tapahtuman päävierasta fanittavia fandom-jäseniä. He olivat, luulen ja uskon, suuri enemmistö. Ainakin, jos tarkkaili käytävillä liikkuvien ihmisten määrää George R.R. Martinin esiintymisten aikana tai jonoa, joka ulottui Alandicaa vastapäisen Alandsbankenin kulmalle asti, kun mies signeerasi teoksiaan. Cosplay- eli hahmofanitusasuihin pukeutuneissa osanottajissa riitti iloa silmille. Itse fanitin eniten tietenkin Darth Maul -tyttöä.

Ainut varsinainen harmitus tuli siitä, että ohjelmani oli päällekkäin pohjoismaisten ja balttialaisten kirjailijoiden tapaamisen kanssa. Mutta minkäs ohjelmalle mahtaa - sen kursiminen kasaan on varmasti vaatinut veronsa järjestäjien hermoista.

Paluumatkalla mantereelle horisontti oli vino.


Onneksi ehdin kuunnella Morren ja Maria Carolen hauskan paneelin spefistä bloggaamisesta. Siinä esitettiin tärkeitä kysymyksiä, joihin kaikkiin löydettiin järkeviä vastauksia. Vai mitä? Vastaus täällä. Ennen kuin vedän Alexander Stubb -hymyn naamalle, totean hieman vakavammin, että ainakin tämä oma bloggaamiseni antaa paljon uusien ystävien muodossa, kehittää kirjoittamistani omalta osaltaan ja toimii eräänlaisena arkistona kaikesta tapahtuneesta. 
Mitä toisten kirjoista kertomiseen tulee: en pidä tätä missään nimessä markkinointina, saatikka edes tiedottamisena, vaan yksinkertaisesti hyvien kirjojen esille tuontina. Esittelen kivoja juttuja kivoille tyypeille. Oli se sitten spefiä tai ei, mutta erityisesti mielellään spefiä! 
Kysymykseen 'Onko hyvä vai huono juttu, että kirjailijat itse pitävät kirjablogeja?' vastaan ehdottomasti hyvä. Ainakin se on todella yleistä, vaikkei jokainen kirjailija toisten kirjoista bloggaakaan. Mitä nyt olen nuuskinut, niin se on yleinen käytäntö täällä suuressa ulkomaailmassa, jopa Ranskassakin. Tuskin siitä on haittaa ainakaan, että kirjoittamisesta jotain tietävä ihminen suosittelee hyvää luettavaa muille samanmielisille.  

Lisää kuvia:

Lukutuokiossa J.S. Meresmaa, Maria Turtschaninoff, Magdalena Hai ja mä. 

Kusti ja esikoiskirjailija (ja la jonoo).

Toiselle planeetalle eksyneet ja sormi, joka kelloa osoitti.

Ja loppuun viimeinen sana Archipelaconista:

Fantastiiiik!





sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kesäluettu: Elephant Moon, John Sweeney (2012)



Sivumäärä: 300
Silvertail Books, 2012


My novel may be complete rubbish. I’ve never written one before. But I hope it captures something of the mood of the time, the miserable evacuation from Rangoon, the flight of the Heaven-Born, the disbelief that British rule in the East was dying, the cruelty of the Japanese, the fear of betrayal by the Jiffs, the Indian soldiers who defected to the Japanese side, the gentle heroism of the retreating British and Indian soldiers, the despair on the impossible trek to India – and then the chance of elephant rescue. It is a bloody good story and one I feel honoured to tell. (John Sweeney)

John Sweeney puhuu kirjastaan nöyrästi, mutta ilman syytä. Elephant Moon ei ole maailmankaikkeutta järisyttävä teos, mutta en kadu hetkeäkään, että siihen tartuin. Tiesin kirjan miellyttävän heti kun olin lukenut takakannesta sen kertovan toisen maailmansodan pyörteistä Aasian mantereella, Burmassa (nykyinen Myanmar). Kirja kertoo sodasta, mutta englantilaisen opettajattaren näkökulmasta.

Neiti Grace Collins elää rauhaisaa, jopa hivenen tylsää, ex-patin elämää Rangoonissa. Hän pelaa bridgeä ja juo teetä herrasmiesklubilla ja yrittää vältellä Mr Peach'in, ujon virkamiehen, kömpelöitä yrityksiä kutsua hänet treffeille. Elämä voisi jatkua näin iättömästi, mutta japanilaisten zero-hävittäjät ilmestyvät lopulta kaupungin taivaalle ja kylvävät hävitystä Gracen koulun ympärille. Hän yrittää saada oppilaat evakuoitua laivalla Intiaan, mutta heitä ei hyväksytä matkustajiksi, koska Gracen suojatit ovat syntyneet väärille vanhemmille: britti- tai amerikkailaisisälle ja burmalaiselle äidille. Lapset ovat kolonialismin sivutuote, josta kukaan ei halua ottaa vastuuta.

He ovat oman onnensa nojassa, kun britti-imperiumi kieltäytyy heistä huolehtimasta. Grace ei anna periksi vaan pakkaa lapset bussiin ja he ajavat maan halki kohti pohjoista ja turvaa, mutta matka on pitkä ja vaivalloinen, eikä siltä puutu esteitä ja vaaroja. Onnekseen he törmäävät lopulta suuren joen rannalla Intiaa kohti marssivaan norsulaumaan. Sitä ajavat miehet hyväksyvät heidät riesakseen ja juoksu aikaa vastaan ja japanilaissotilaita pakoon jatkuu halki viidakon.

Elephant Moon on Sweeneyn esikoinen. Hän toimi ennen kirjailijuuttaan sotareportterina ja käyttää kokemuksiaan nerokkaasti kirjan tunnelman luonnissa. Ja tunnelmaa kirjasta ei puutu. Se suorastaan imaisee lukijan maailmaansa, joka huokuu entisajan tapoja, teetä tiikkitarjottimella, kolonialistisia rakennuksia, viidakon kuumutta, kuolemanpelkoa ja epätodennäköistä rakkautta. Kirja on yksinkertaisesti ihastuttava. Suosittelen sitä nostalgisille romantikoille, joita muutama lentävä suolenpätkä ei haittaa.

Sweeney sanoo kirjansa tarinan perustuvan tositapahtumiin. Hän on tehnyt taustatyönsä millimetrin tarkasti, tuntee aiheensa ja käsittelee sitä elegantilla vasaralla, joka murjoo länsimaista maailmanherruutta tai sen jo aikoja sitten kellastunutta kuvaa. Muuten tarina on täyttä fiktiota. Ilmeisesti elefantit, intiannorsut, auttoivat orpoja ja muita pakolaisia halki Burman viidakon, heidän paetessaan kärsimystä ja varmaa kuolemaa. Tästä on dokumentoitua aineistoa. Sen sijaan nuori englantilaisopettajar rohkeine ja jaloine aatteineen on Sweeneyn mielikuvituksen tuote. Ja ihastuttava sellainen. Perin lovely. Tarinalla on yhtymäkohtansa Nicole Kidmanin tähdittämään Australia-elokuvaan, mitä tulee orpojen lasten pelastamiseen maailmansodan alta.

Elephant Moonin kerronta on enimmäkseen sujuvaa ja kieli kauniin kuvailevaa. Hetkittäin kaipasin parempaa pohjustusta joidenkin henkilöhahmojen motivaatioille ja hivenen petyin, kun yksi varteenotettava henkilö kuolee ennen kuin ehtii todella kertoa tarinansa. Mutta sellaista elämä on, se oikeakin. Muutamasta liian nopeasti kuljetetusta juonenpätkästä huolimatta kirjaa ei mielellään jätä kesken. Sen voi lukea yhdeltä istumalta, jos aikaa on tarpeeksi. Elephant Moon on täydellinen lomakirja, sen tunnelma on kuuma ja hikinen. Jos lomalla sataa, tartu tähän ihmeessä ja matkaa historian pyörteisiin norsun selässä!



torstai 18. kesäkuuta 2015

Viikon päästä kokka kohti saaristoa (Archipelacon 2015)

Archipelacon 25-28 kesäkuuta 2015 Maarianhaminassa

Ei fantasiakirjaa ilman conia.
Mihin olen itseni tuupannut?
Aika vaikuttavaan seuraan: päävieraat kuuluja kirjailijoita mm. George R.R. Martin, Johanna Sinisalo ja Karin Tidbeck.
Ja veikeälle saarelle. Ahvenanmaa (Les îles Aland) on niin outo paikka selittää ranskalaisille, että maailmankarttakaan ei riitää, ja lisää siihen saariryhmän kieli ja autonomia.
Härre gud...olin unohtaa, tai siis olen jo unohtanut. En puhu enää ollenkaan ruotsia. Ehkä sanan tai kaksi jymmärrän, mutta häpeä sentään. Jos joku tulee kysymään minulta jotain ruotsiksi, vastaan ranskaksi, jos en ole vielä täysin hereillä. Onneksi conin pääkieli on englanti. Sitä en ole vielä täysin unohtanut.
Ja sitten nuo esiintymiset. Paremmalta tuntuu varmaan, kun ne ovat ohi. Viimeksi pidin esitelmän koulussa ja siitä on aikaa ja kyllä se silloinkin hieman jännitti. Olen lupautunut myös lukemaan kirjaani yleisön edessä (ääneen). Minulla on hyvin hiljainen ääni.
Ehkei kukaan tule yleisöksi?
Eiköhän tämä ensimmäinen coni ole hyvää harjoittelua, ja anteeksi etukäteen, jos olen täysi nolla. Onneksi meitä arkoja kirjailijoita on siellä useampikin höpöttämässä, ettei tarvitse tuntea itseään perin kummalliseksi.
Tämän lisäksi pääsen vihdoin tutustumaan Suomen fandomiin. Härre gud! Minkähänlaisia olioita ne fandomit ovat. Jotain sellaisia karvaisia ja lonkeroisia? Neonvärisiä ja siivekkäitä?
Kerron sitten, kun kaikki on ohi.
Ajatella, että tein opinäytetyöni Ahvenanmaan autonomiasta...ja pääsen sinne esittelemään millaista on ulkosuomalainen kirjailijuus Ranskassa. Tyst nu! (härre gudin lisäkse se toinen osa ruotsinkielen lausevarastoani)

Reading: Osuuskumma Drabbles & Annmari Dannebey & Maria Turtschaninoff

Authors from publishing co-op Osuuskumma will start by reading a few drabbles, followed by Annmari Dannebey reading from her upcoming novel Neverending forest and Maria Turtschaninoff reading from her novel Maresi. Neverending Forest is the first novel in a historical fantasy trilogy based in Normandy, France. Maresi is Maria Turtschaninoff’s fifth novel, and the first to be published in English. It’s high fantasy in a low-magic setting. The main character is a young girl, Maresi, who has fled famine and poverty to The Red Abbey, a haven for women and girls on a remote island. There the girls are given refuge and taught secret knowledge. But as the story begins, evil lands on the shores of the island.
Annmari DannebeyMaria TurtschaninoffOsuuskumma writers

Yksi ulkosuomalainen, s’il vous plaît

Spefikirjailijoilla on taipumuksena levittäytyä myös vieraille planeetoille, esimerkiksi Ranskaan. Ranskansuomalaiset esikoiskirjailijat kertovat, kuinka selviytyä, kun suomen kieli uhkaa rapistua, ympärillä on muukalaisia ja turvallinen suomalainen fandom on kaukana. Kyljessä katsaus myös siihen, kuinka ulkosuomalaisuus vaikuttaa kirjailijaidentiteettiin ja mitä Ranskassa oikein tapahtuu scifi- ja fantasiakirjallisuuden puitteissa.
Annmari DannebeyMaria Carole