tiistai 6. toukokuuta 2014

-30 päivää d-day'hin

6.kesäkuuta 1944 alkoi liittoutuneiden maihinnousu Normandiassa. Tänä vuonna siitä tulee kuluneeksi 70 vuotta. Tätä maailmanhistorian mittakaavassa merkittävää päivää muistellaan valtiopäämiesten, veteraanien ja vierailijoiden voimin tasan kuukauden päästä. Symboliikkaa ja nykypäivän ironiaa voi itse kukin nähdä omalla tavallaan kutsuvieraslistalla: François Hollande, Barack Obama, Kuningatar Elisabeth II, Angela Merkel ja Vladimir Putin, muun muassa.

Toivon, että pisimmät puheenvuorot annetaan sotaveteraaneille, heille jotka osallistuivat Euroopan vapauttamiseen.

Paris-Normandie -lehden mukaan, tänä vuonna osoitetaan ensimmäistä kertaa kunniaa myös maihinnousun siviiliuhreille, joita arvioiden mukaan kuoli mm. liittoutuneiden pommituksissa 12 000 - 13 000, melkein yhtä paljon kuin liittoutuneiden sotilaita tuona päivänä. Normandian taistelun aikana siviilejä kuoli lähes 20 000 henkeä ja yli 300 000 jäi kodittomaksi. Winston Churchillin neuvonantaja, Frederick Alexander Lindemann, arvioi ennen maihinnousua Normandian siviiliväestön kärsivän n. 80 000 - 160 000 kuolonuhria (lähde). Siviilien tiedettiin joutuvan kovan luokan pommitusten ja tykistön mourimiksi, mutta heidän uhraustaan pidettiin välttämättömänä natsien sotatoimien lakkauttamiseksi.

Jälkikäteen on helppo kysyä, miksei natsihallintoa pysäytetty paljon aiemmin, silloin kun se olisi vaatinut vähemmän uhreja? Äskettäin lukemani Anna Funderin kirja All that I am antaa melko hyvän vastauksen. "In my experience, it is entirely possible to watch something happen and not to see it at all." s. 9.
Onko maailma tänään yhtään tuon parempi?

Normandian turisti-infon sivut maihinnousun vuosipäivän muistotilaisuuksista täällä.(engl.)

Viime kesäkuussa kirjoitin maihinnoususta näin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti