perjantai 16. toukokuuta 2014

Yhden kerran elämässä: seikkailuun epävalmistautumista

Polun päässä kimmellys. 

Olen sen nyt sisäistänyt, vihdoin tajunnut ja lopulta todeksi myöntänyt: viiden kuukauden päästä lähden ylittämään Atlantin valtamerta purjelaivalla. Asian hiffaaminen oli suuri etappi, koska unelmoiminen on asia sinänsä, mutta sen todeksi tekeminen ihan toiselta planeetalta.

Aloitin valmistautumisen kuukausia sitten yksinkertaisista lupa-asioista, jotka sinällään eivät vaikuttaneet mihinkään, paitsi siihen, että jouduin ottamaan asian puheeksi erinäisten instanssien kanssa. Kaikkien näytettyä minulle vihreää valoa aloin miettimään käytännön järjestelyjä.

Ensinnäkin minun on päästävä lähtösatamaan, ja jos kaikki menee hyvin, myös purjehduksen päätyttyä takaisin kotiin. Lentämisessä on aina kyse enemmästä kuin silkasta matkustamisesta. Se on mielestäni yksinkertaisesti (etsii kauniimpaa sanaa kuin se joka ensinnä mieleen putkahti) hankalaa. En pidä lentämisestä, tai paremminkin vihaan lentokenttiä ja kammoan lentokenttien parkkihalleja. Johtuneeko tämä Charles de Gaulle -lentokentästä, jolta useimmiten maailmalle olen lähtenyt, ja joka on...phuuh....mielestäni pirun huono lentokenttä, ainakin matkustajan näkökulmasta. Onhan siellä hyviäkin asioita, kuten huumorintajuisia virkailijoita, melko siistit vessat ja toisinaan nopea turvatarkastus (huomaavat kyllä viinipullon trolleyssä, mutta eivät mitään sitä pienempää nestettä sisältävää purtiloa). Kaikki huonot puolet liittyvätkin Pariisin läheisyyteen, mikä on mielestäni aina huono juttu.

Pois ovat laineensa vetäytyneet.


Tässä melko lähellä (vähän yli tunnin ajomatkan päässä) sijaitsee Paris-Beauvais'in lentokenttä, joka ei ole lähelläkään Pariisia, mutta sitä käyttävät halpalentoyhtiöt. Etsin suoraa lentoa Kanariansaarille ja yllättäen sellaista on vaikea löytää inhimilliseen hintaan, mutta kappas lähikenttämme halpisfirma myy suoria lentoja (okei kaksi kertaa viikossa) juuri oikealle saarelle ja sopivaan kellonaikaan ja 38 euron yhdensuuntaiseen hintaan. Olen hyvin helpottunut. Minun ei tarvitsekaan ajaa kahta tuntia aina Pariisiin asti, odottaa toiset mokomat että koneeseen pääsee, vaihtaa konetta Barcelonassa tai missä lie ja tulla perille keskellä yötä. Nouh, suora lento, perillä 16h15, ja vaikka se olisi tunnin pari myöhässä, ehtii taksilla vielä satamaan ja purjehdukselle. Jei!

Paluulento onkin sitten hieman pidempi istuminen. Kanarialle lentää alle viidessä tunnissa, mutta Karibialta Ranskaan joutuu kökkimään koko yön. Löysin paluuta varten myös sopivan yhtiön, joka lennättää Martiniquen Fort de Francesta Pariisin Orlyyn 425 eurolla. Se ei mielestäni kuulosta pahalta. Sen sijaan mietin pitäisikö minun ottaa astetta mukavampi istumapaikka, koska se on vain satasen kalliimpi, mutta jalkatilaa olisi ilmeisesti kuitenkin hieman enemmän. Lyhyet matkat istuu helposti vaikka päällään, mutta minä, joka en osaa nukkua minkäänlaisessa kulkuneuvossa, puuhastelen mielelläni kaikenlaista ajan kulukseni. Lukeminen ei sinänsä vie paljoa tilaa, mutta tunteja lukeminen voi vaatia erilaisia asentoja, joihin vääntäytyminen on polvilla ja kyynärpäillä huiskimista ja vieressä istuvan on syytä olla varuillaan. Kärsin jo pelkästään parin tunnin automatkalla alaselän särystä, eli kymmenen tunnin lennolla tulen luultavammin kierimään paikallani yhteen jos toiseen suuntaan hyvin usein. En kuulu niihin, jotka kehtaavat lähteä ns. jaloittelemaan keskikäytävälle raajoja suoristamaan, vessaan uskallan sentään mennä, jopa yksin.

Lentomukavuus on asia, jota en ole aiemmin pahemmin ajatellut. Lentäminen jo sellaisenaan on melko lailla luksusta, mutta "halvin lippu sama se millä rämällä" -periaate ei ehkä kannata tässä tapauksessa. Varsinkin kun ottaa huomioon, että olen viettänyt kuukauden ahtaissa oloissa pesukoneen lailla linkoavan purtilon uumenissa tai sen tyrskyävällä kannella (lievää liioittelua)....satanen lisämaksua ei varmaankan ole yhtään huono idea parista lisäsentistä kolottaville ja väsymyksestä tuupertuneille raajoilleni.

Siipesi levitä ja lennä kauas maailman ääriin.


Lentolippuja vaikeampi asia valita on hyvä matkalaukku. Ostin jo yhden, mutta pääsiäislomilla sitä testattuani totesin sen liian suureksi ja näin ollen hankalaksi käsitellä. Jos en saa sitä mahtumaan tyhjään takakonttiin, niin turha sitä kaiketi on yrittää tunkea punkan päätyyn kuuden hengen hytissä, jossa ei ole säilytystilaa kuin nimeksi. Ongelma on vain se, että olen nainen (se on aika iso ongelma tässä elämässä kun oikein filosofisesti asiaa harkitsee, mutta nyt tällä kertaa puhun vain matkatavaroiden määrästä), se että lähden kuukaudeksi reissuun (aluksella ei ole pesukonetta eikä suihkuja! tai on mutta ne toimivat merivedellä...) ja se että aion ottaa mukaan kaiken tarvittavan (mikä on tietenkin ennalta määritelemätön määrä asioita ja näin ollen luultavammin vie enemmän tilaa kuin missään tähän asti keksityssä matkalaukussa on). Olen varma, että jossain hamassa tulevaisuudessa matkailijat tulevat naureskelemaan näille pimeille ajoille, jolloin kvanttimatkalaukkua ei oltu vielä keksitty, mutta olen sen tarpeessa nyt.

Tästä pääsen ehkä suurimman matkavalmistelustressin aiheuttajaan, eli matkatavaroiden määrittelyyn. Mitä ihmettä ihmisen pitää ottaa mukaan Atlantin ylitykselle? Pelastusliivit tulevat aluksen puolesta, mutta en usko että tällä reissulla pärjää ihan tavallisilla "viikko etelässä" tamineilla. Voin kuvitella, että joku yli 50-v mies on purjehtinut maailman ympäri kaksi kertaa yksillä sortseilla ja kahdella t-paidalla, mutta tätä yhtälöä ei voi soveltaa aikuiseen, elävään naisimmeiseen. En tarkoita, että tarvitsisin kokonaisen kampaamollisen hiustuotteita ja eri kengät joka päivälle sävysävyyn entistään tummenevan rusketukseni kanssa. Itse asiassa luulen vaatteiden vievän vähiten tilaa matkatavaroissani. Saahan niitä pestyä merivedessäkin (aion ottaa mukaan nyrkkipyykkipesupulveria). Sen sijaan aurinkorasvat (jotta merimiesrusketuksestani ei tulisi legendaarinen), pesuaineet (myös kuivashampoo, koska en halua ajella nuppiani vain tätä varten), kosteuspyyhkeet, muut pyyhkeet ja rätit ja naisten jutut ja snorkkeli maskeineen tulevat viemään laukustani eniten tilaa, kuten aina, lähdin sitten minne tahansa. Vaan tällä kertaa en lähde minne tahansa: lähden purjehtimaan valtamerelle kuukaudeksi. Ja se on unelmani. En halua pilata siitä merimailiakaan sen takia, ettei joku elintärkeä tuubi tai laturi mahtunut laukkuun.

Lisää valmisteluangstia viikkojen vierähdellessä.

Ja oikeasti, tämä on suuri unelmani eikä rangaistus siitä että kirjoitan tylsiä tarinoita huonosti. Ja anteeksi kaikki sulkuviivailut, tiedän että ne repivät joiltain hermot silmien kautta ulos.

Kuvat: Penestin, Bretagne.







2 kommenttia:

  1. Ou jeah! Mahtavaa! Lennot menee siinä sivussa, ajattele vain purjehdusta :) ihanaa ja inspiroivaa kuulla unelmien toteutumisesta, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pitäisi vaan rentona odottaa, mutta alan pikku hiljaa jännittää itse purjehdustakin, en vain kaikkia pieniä sivuseikkoja ;), mutta on tässä odottamisessakin hyvät puolensa, kun kaikki on vielä edessä. Kyllä kannatti ottaa osaa kirjoituskilpailuun, vaikken koskaan olisi uskonut, että oma teksti valittaisiin. Joskus asiat vain tapahtuvat odottamattomalla tavalla. Kyllä unelmiaan kannattaa seurata, koskaan ei tiedä minne asti ne vievät (rumpujen pärinää taustalla).

      Poista