Jalkakalassa äyriäisiä metsästämässä

Ken meren äärellä elää, ei koskaan nälkää näe*. 

Ranskassa ei tunneta jokamiehenoikeutta, tai näin luulin, kunnes tutustuin jalkakalastukseen eli peche à pied -äyriäisten keruuseen. Täällä meri ei tarjoa pelkästään eväkkäitä vaan myös nilviäisiä ja niiden keräämiseen ei tarvita muuta kuin laskuvesi, ämpäri ja saappaat. Tai ilman saappaitakin selviää, jos jalassa on muuten tukevat kengät, mutta minunlaiselleni tasapainottomalle balleriinalle saappaat ovat ehdottomasti paras vaihtoehto hyppelehtiä leväisillä rantakallioilla.

Sinisimpukkaa silmänkantamattomiin.

Laskuvesi on siitä kiva juttu, että se noudattaa aikatauluja, jotka tunnetaan etukäteen. Näin ollen netistä, yleensä kaupungintalon tai turistitoimiston sivustoilta, löytyy laskuvesitaulukot, joista selviää mihin aikaan rannalle kannattaa mennä ja milloin ei. Nousuvesi ei ole leikin asia, kun se pääsee yllättämään, varsinkaan jos ne saappaat unohtuivat.

Villejä ostereita.

Jalkakalastajan ei tarvitse tuntea kovinkaan montaa eliölajia voidakseen kerätä ämpärillisen sinisimpukoita. Niistä on vaikea erehtyä toisin kuin sienilajien kanssa, joista en menisi vannomaan kuin ehkä juuri sen kärpässienen kohdalla. Sinisimpukat ovat myös melko vaaratonta syötävää, koska ne kypsennetään, jolloin mahdolliset bakteerit ym. mikrobit kuolevat. Ainoa asia, joka kannattaa huomioida, on paikka mistä niitä kerää, koska ainakin joihinkin aikoihin vuodesta Ranskan rannikoilla esiintyy myrkkylevää ja/tai saasteita. Parasta onkin katsoa mitä paikalliset tekevät ja kerätä äyriäisiä vain jos rannalla on muitakin ämpäreineen ja metallisine osterikoreineen.

Simpukkamatto.

Sinisimpukoita kasvaa mustana mattona kallioilla, mutta parhaat, eli suurimmat on etsittävä kivillä kyykistelleen, toisinaan vuorovesilammikoissa nilviäisiä hypistellen. Kannattaa vain varoa, ettei rapu tartu sormeen. Hyvän kokoinen sinisimpukka on n. 5-6 cm pitkä. Viljellyt simpukat ovat yleensä suurempia, vaikka olen hyvin pieniä simpukoita saanut kalatiskiltäkin.

Keräilijäkalastajat.

Rannalta löytyy toki muutakin sinisimpukoiden lisäksi. Syötäviä simpukkalajeja on vaikka kuinka, mutta sinisimpukat ovat mielestäni maukkain laji. Rannalta voi kerätä myös villiostereita, mutta niiden irrottamiseen kalliosta tarvitaan yleensä jonkinlainen teräase ja jonkin verran osteritietämystä. Huonosta osterista voi tulla todella kipeäksi, jopa sairaaksi, joten suosittelen ostamaan osterit torilta. Keräsin pääsiäislomalla ensimmäiset "omat" osterini. Kaksi kappaletta. Ja söin niistä toisen. Toinen näytti epäilyttävältä sen avattuamme (toimeen tarvittiin kaksi henkilöä), tosin se johtui ehkä avausoperaation monimutkaisuudesta. Appiukon sähkökäyttöinen osteripuukko ei olekaan niin naurattava juttu loppujen lopuksi. Osterin avaaminen vaatii voimaa ja sorminäppäryyttä.

Simpukkaviljelmän kasvatuspaaluja.

Rapupolo sai jäädä vuorovesilampeensa.

 

Simpukat on parasta syödä samana päivänä, kun ne on kalastettu, koska jääkaapissa ne kuolevat melko nopsaan ja sitten niitä ei kannata kattilaan enää laittaa. Kuollut simpukka aukeaa itsekseen, kun elävä pitää kuorensa visusti kiinni. Näin ne saa eroteltua ennen varsinaista keittämistä. Pesen simpukat aina kylmässä vedessä, hinkkaan niiden kuoret puhtaiksi ja huuhtelen ne useaan kertaan. Sitten koko satsi suureen kattilaan. Simpukkareseptejä on miljoona erilaista, itse olen melkeinnormandialaisena tykästynyt valkoviinikermasoossiin. Kaadan kattilaan pari desiä valkoviiniä, neljä ruokalusikallista créme fraîchiä, yhden renkaiksi pilkotun sipulin, hieman suolaa ja kattila porisemaan. Kun keitos alkaa lämmetä, kääntelen satsia kauhalla muutamaan otteeseen. Simpukat kypsyvät todella nopeasti. Ei ole helpompaa. Simpukat ovat valmiit, kun ne ovat auenneet kuten ao. kuvassa ja väriltään iloisen keltaiset. Simpukoiden lisukkeena tarjoillaan yleensä ranskanperunoita. Simpukat kaivetaan kuoristaan toisen simpukan tyhjiä kuoria pinsetteinä käyttäen ja pöytään on parasta kattaa suuri kulho tyhjiä kuoria varten.

 



Saalis kypsymässä.

Osterit ovatkin sitten universumi erikseen. Ne muistuttavat jotain örkin nenästä kaivettua ja maistuvat...noh hyvin merelliselle klöntille ektoplasmaa. Kysymys kuuluukin miksi syödä jotain tällaista? Se on yksi universumin suurista mysteereistä. Raakana saatan maistaa osterin pari ihan vain sen aiheuttaman kauhuelokuvamaisen sätkyn takia. Sitä tuntee itsensä jotenkin hurjaksi. Parhaimmillaan nämä niljakkeet ovat mielestäni uunissa paistettuina ja shampanjakermalla täytettyinä.

Rohkea (hullu) tämänkin söi.

 

Parasta jalkakalastuksessa on rannalla oleskelu, kaikessa rauhassa, ihmetellä luontoa, kuunnella merta, lokkeja, haistella tuulta, antaa auringon lämmittää, tuntea iloa löydöksistä. Jokasaapastelijanoikeutta kannattaa kokeilla.

*Ellei saa ruokamyrkytystä huonosta osterista ja makaa sängyn pohjalla viikkoa heikompana kuin Italian laivasto.