Sivumäärä: 300
Silvertail Books, 2012
My novel may be complete rubbish. I’ve never written one before. But I hope it captures something of the mood of the time, the miserable evacuation from Rangoon, the flight of the Heaven-Born, the disbelief that British rule in the East was dying, the cruelty of the Japanese, the fear of betrayal by the Jiffs, the Indian soldiers who defected to the Japanese side, the gentle heroism of the retreating British and Indian soldiers, the despair on the impossible trek to India – and then the chance of elephant rescue. It is a bloody good story and one I feel honoured to tell. (John Sweeney)
John Sweeney puhuu kirjastaan nöyrästi, mutta ilman syytä. Elephant Moon ei ole maailmankaikkeutta järisyttävä teos, mutta en kadu hetkeäkään, että siihen tartuin. Tiesin kirjan miellyttävän heti kun olin lukenut takakannesta sen kertovan toisen maailmansodan pyörteistä Aasian mantereella, Burmassa (nykyinen Myanmar). Kirja kertoo sodasta, mutta englantilaisen opettajattaren näkökulmasta.
Neiti Grace Collins elää rauhaisaa, jopa hivenen tylsää, ex-patin elämää Rangoonissa. Hän pelaa bridgeä ja juo teetä herrasmiesklubilla ja yrittää vältellä Mr Peach'in, ujon virkamiehen, kömpelöitä yrityksiä kutsua hänet treffeille. Elämä voisi jatkua näin iättömästi, mutta japanilaisten zero-hävittäjät ilmestyvät lopulta kaupungin taivaalle ja kylvävät hävitystä Gracen koulun ympärille. Hän yrittää saada oppilaat evakuoitua laivalla Intiaan, mutta heitä ei hyväksytä matkustajiksi, koska Gracen suojatit ovat syntyneet väärille vanhemmille: britti- tai amerikkailaisisälle ja burmalaiselle äidille. Lapset ovat kolonialismin sivutuote, josta kukaan ei halua ottaa vastuuta.
He ovat oman onnensa nojassa, kun britti-imperiumi kieltäytyy heistä huolehtimasta. Grace ei anna periksi vaan pakkaa lapset bussiin ja he ajavat maan halki kohti pohjoista ja turvaa, mutta matka on pitkä ja vaivalloinen, eikä siltä puutu esteitä ja vaaroja. Onnekseen he törmäävät lopulta suuren joen rannalla Intiaa kohti marssivaan norsulaumaan. Sitä ajavat miehet hyväksyvät heidät riesakseen ja juoksu aikaa vastaan ja japanilaissotilaita pakoon jatkuu halki viidakon.
Elephant Moon on Sweeneyn esikoinen. Hän toimi ennen kirjailijuuttaan sotareportterina ja käyttää kokemuksiaan nerokkaasti kirjan tunnelman luonnissa. Ja tunnelmaa kirjasta ei puutu. Se suorastaan imaisee lukijan maailmaansa, joka huokuu entisajan tapoja, teetä tiikkitarjottimella, kolonialistisia rakennuksia, viidakon kuumutta, kuolemanpelkoa ja epätodennäköistä rakkautta. Kirja on yksinkertaisesti ihastuttava. Suosittelen sitä nostalgisille romantikoille, joita muutama lentävä suolenpätkä ei haittaa.
Sweeney sanoo kirjansa tarinan perustuvan tositapahtumiin. Hän on tehnyt taustatyönsä millimetrin tarkasti, tuntee aiheensa ja käsittelee sitä elegantilla vasaralla, joka murjoo länsimaista maailmanherruutta tai sen jo aikoja sitten kellastunutta kuvaa. Muuten tarina on täyttä fiktiota. Ilmeisesti elefantit, intiannorsut, auttoivat orpoja ja muita pakolaisia halki Burman viidakon, heidän paetessaan kärsimystä ja varmaa kuolemaa. Tästä on dokumentoitua aineistoa. Sen sijaan nuori englantilaisopettajar rohkeine ja jaloine aatteineen on Sweeneyn mielikuvituksen tuote. Ja ihastuttava sellainen. Perin lovely. Tarinalla on yhtymäkohtansa Nicole Kidmanin tähdittämään Australia-elokuvaan, mitä tulee orpojen lasten pelastamiseen maailmansodan alta.
Elephant Moonin kerronta on enimmäkseen sujuvaa ja kieli kauniin kuvailevaa. Hetkittäin kaipasin parempaa pohjustusta joidenkin henkilöhahmojen motivaatioille ja hivenen petyin, kun yksi varteenotettava henkilö kuolee ennen kuin ehtii todella kertoa tarinansa. Mutta sellaista elämä on, se oikeakin. Muutamasta liian nopeasti kuljetetusta juonenpätkästä huolimatta kirjaa ei mielellään jätä kesken. Sen voi lukea yhdeltä istumalta, jos aikaa on tarpeeksi. Elephant Moon on täydellinen lomakirja, sen tunnelma on kuuma ja hikinen. Jos lomalla sataa, tartu tähän ihmeessä ja matkaa historian pyörteisiin norsun selässä!
