Istun enimmäkseen päivätöissäni. Sen lisäksi istun paljon kotona ja tunnen sen selässäni. En ole kovin urheilullinen ja istuksinkin mielelläni mukavasti takapuoli sohvatyynyihin upotettuna, läppäri sylissä. En tiedä koska se alkoi, mutta taisin olla kuitenkin reippaasti kolmenkympin paremmalla puolella, kun selkä alkoi jumittaa. Kipu säteili alaselästä, lonkan kautta polveen, pohkeeseen ja aina kantapään kautta isovarpaaseen. Iskias prkl.
Siinähän könkkäät. Minkäs voit?
En tarvinnut fitness buumia tajutakseni, että hitunen urheilua ei ehkä olisi pahitteeksi. Eikä vain selän takia, muukin kroppa sanoi hip heijaa, kun vihdoin päätin tehdä asialle jotain.
Huonon selän kanssa urheilu on melkoista tasapainoilua. Väärä liike, huonosti arvioitu voimantarve, virheellinen liikerata, liika yrittäminen...ja boom. Hoosiannaa!!! Selkä on otettava huomioon ja urheiltava sen ehdoilla. Hyviä selkäurheilulajeja ovat uinti ja ratsastus. Niitä olen onneksi harrastanut aina enemmän tai vähemmän riittävästi, mutta koin varsinaisen selkävalon, kun aloitin joogan.
Joogan pitäisi kuulua jokaisen kirjoittavan ihmisen päivärutiineihin. Se pelastaa selän, todella. Ja siihen ei tarvita muuta kuin vartti päivässä (okei, edes kerran kahdessa päivässä, jos ei muu elämä jousta). Olen taipuisa. Se myös auttaa ja jooga on minulle kuin toinen koti. Kaikille se ei ehkä sovi, en tiedä, en voi vannoa. Puoliso ei taivu ja sain hänen selkänsä jumiin yrittäessäni opettaa perusjuttuja. Niin, kaksi iskiasvaivaista on aina kaunihimpi, mutta puolison on parempi luottaa enemmän fysioterapeutin jumppaopetuksiin kuin minun.
Olen hiljalleen keski-ikäistyvä. Se näkyy ja ehkä kuuluukin. Tosin vikuroin vastaan. Sisälläni asuu ponityttö, Ronja Ryövärintytär, Peppi, Helinä keiju ja ehkä jopa Peter Pan. Koitapa siinä miettiä ryppyvoiteita. En väitä vastaan, kun minulle sanotaan potevani neljänkympin kriisiä. Tosin, en ole oikein sujut sanan kriisi kanssa. Neljänkympin kreisi sopii minulle paremmin.
Tunnusmerkit: urheiluauto, itseään puolet nuorempi uusi kumppani, uusi hiustyyli. Niin jaah...
En ole käynyt kampaajalla yli puoleen vuoteen. Hiuksillani on ihan oma metsäläistyyli. Autoni elää ihan omaa kriisiään ja aiheuttaa minulle ennenaikaista vanhenemista. Kumppani on tuo sama ollut 15 vuotta ja vanheneminen sopii hänelle paremmin kuin minulle. Geenit tai jotain.
Hieman kreisi olen ollut silti. Jos luet kolme edellistä postausta, saat siitä jotain osviittaa. Tunnusmerkit tuoksuvat merituulelle, talleille ja museopölylle.
Jotta kreisini pysyisi aisoissa, yritän huoltaa kuolevaista ja heiveröistä ulkoista kuortani parhaani mukaan. Lopetin tupakoinnin viime vuonna. Se oli melkoinen haaste. Olen siitä häpeilevän ylpeä: aikaisemmin olisi ollut parempi, mutta vielä parempi nyt kun ei koskaan. Tökin myös korkeanpaikankammoani pitkällä ja vähän vähemmän pitkällä kepillä osallistuessani vuorikiipeilyn alkeiden opetteluun viime kesänä. Opin hyperventiloimaan.
Aloitan vuoden 2016 haasteilla: parempi kunto, parempi selkä, parempi kreisi. Otan osaa #MyPeakChallenge kuntoiluhaasteeseen. Samalla tuen verisyövän tutkimusta ja seuraan hyvin kannustavia twiittejä hyvin inspiroivalta tyypiltä. Tavoitteeni on saavuttaa maagiset 30 peräkkäistä punnerrusta. Heilun jossain 22/24 välillä toistaiseksi. Jaksaa jaksaa painaa painaa. Tämän lisäksi joogaan, ratsastan, samoilen ja harjoittelen tulevan kesän isompaa haastetta varten: vuorikiipeilyn jatkokurssi.
Niin, ja siinä sivussa kirjoitan sillä ilman tarinaa ei ole selkää ja vice versa.
Mikä on sinun haasteesi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti