Luettu: Vaskinainen, Anne Leinonen (2015)

Kuva: Osuuskumma

Kustantamo: Osuuskumma
Julkaistu: 10/2015
sivumäärä: 171 (e-kirja)

"Vaikka olin kylläinen minulle suodusta vallasta, silti sisintäni kalvoi tyytymättömyys. Taivaantakoja oli luonut järjestyksen: hän oli ennalta ajatellut, milloin kunkin mutterin piti löystyä tai ratashampaan katketa. Niin kaikki uskoivat ja sen perusteella he toimivat. Vähäisempien sisarieni komentaminen ei tyydyttänyt halujani. Kaikki sujui muuttumattomana ja ennalta määrättynä. Vaikka koneen korjaamisen mutkat ja vaikeudet tarjosivat pulmia, ei niiden ratkominen poistanut sisälläni kalvavaa tyhjyyttä." (s. 9)

Anne Leinonen on suuri nimi Suomen fandomissa. Hän on ehtinyt tehdä yhtä jos toista fantasia- ja tieteiskirjallisuuden rintamalla: verkkolehti Usvaa, vetänyt Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat yhdistystä, ohjannut kirjoittajaleirejä ja miljoonaa muuta hanketta. Sen lisäksi hän on kirjailija.

Olen lukenut Leinosen novelleja, joilla on ollut usein tapana voittaa vuotuinen parhaan tieteis- ja fantasianovellin palkinto Atorox. Eipä ole siis ihme, että Anne Leinonen on tämän vuoden Finnconin kunniavieras Jasper Fforden ja Catherynne M. Valenten kanssa.

Se naisesta kirjan takana. Itse kirja, Vaskinainen, on mieletön sekoitus fantasiaa, steampunkkia ja jotain muuta tarkemmin määrittelemätöntä, mikä kuuluu asiaan, kun on kyse suomalaisesta spefistä, kummaa tavaraa yhtä kaikki.

Luin Niilaksen, Ulpukan ja Sunan tarinan melko hitaasti, vaikka kirja ei ole pituudella pilattu. Tarinan maailmaan sukeltaminen onnistui paremmin pienissä paloissa ja nautin yksityiskohdista näin helpommin. Kieli on 100%:sti taattua Leinosta, pureskeltua, viilattua, hinkattua ja kaikesta turhasta puhdistettua. Tarina puskee eteen päin vauhdilla, eikä se junnaa edes silloin kun se voisi hieman syventääkin protagonistiensa ajatusmaailmoja.

En päässyt oikein selville Niilaksesta, joka on nuori, rohkea, mutta hivenen hidasliikkeinen paimen. Hänen rakastumisensa tarinan naissankariin kuului asiaan ja heidän romanssinsa etenee kaikkien nuortenkirjojen sääntöjen mukaan, hankalasti ja tukahdetun kärsivästi loppuun asti. Noidaksi Ulpukka on juuri niin vaarallisen ihana kuin noidan olla pitää, ja myös asiaan kuuluvan ristiriidassa oman itsensä kanssa. Niilas on hyvä, liiankin hyvä, hieman tomppeli, sellainen kiva naapurin poika, jolta voi aina pyytää apua tarpeen tullen. Jotenkin yllättäen hän pelastaa Ulpukan varmalta hyökkäykseltä (jos ei pahemmalta) kirjan alkuasetelmassa. Se ei tuntunut oikein uskottavalta siinä vaiheessa kun pojanklopista on ensin maalattu täydellisen antisankarin kuva. Niilas on sankari vasten omaa luonnettaan, tai jotain sellaista. Taisin puhua aiemmin syksyllä täydellisen miessankarin vaikeasta luomisesta. Se on yksinkertaisesti melko mahdotonta. Niilas ei kolahtanut minuun. Piste.

Suna, manalan raisupäinen kuolemanenkelikone, sen sijaan vakuuttaa konemaisuudessaan. Niin kuin koko maan alinen maailma ihmeineen ja kauheuksineen. Leinonen on luonut mestarillisen helvetin. Eräässä kohdassa liikutaan maan alaisen autiomaan halki. Tuo kohta on porautunut äärimmäisen kauniina ja kiehtovana lukijanmieleeni, ikuisesti. Kiitos Anne, tästä maalauksesta.

Vaskinaisessa on kyse elämän ja kuoleman kierrosta, ja siitä kun tuo kierto menee epäkuntoon. Se on korjattava, jotta kuolleet pääsisivät manalaan. Vaskinainen on rakennettu kansanperinteen ja muinaisuskontojen periaatteiden tukipylväille. Tarinassa liikutaan koko ajan kuolema kantapäillä, itsensä helvetin enkeli matkatoverina, mutta tunnelma ei ole synkkä. Toivoa on, kun vain osaa uskoa siihen. En kyllä missään kohtaa ollut huolissani henkilöhahmojen puolesta. Olin heistä ehkä liian erillään, en aivan kyydissä mukana.

Tämä oli erilainen lukukokemus ja suosittelen Vaskinaista jokaiselle suomalaisen spefin ystävälle. Uskaltakaahan tarttua kirjaan!

Erityismaininta vielä upeasta kannesta, joka on Eija Lappalaisen kädenjälkeä.