Suomi on muuttunut paljon sinä aikana, jonka olen viettänyt muualla. Se ei ole enää sama, jonka tunsin. Joskus tuntuu kuin isänmaata ei enää olisi. Se oli maa, missä kurapukuihin pyntätyt kersat rymistivät pitkin metsiä ja leikkivät Star Warsia. Siellä puhuttiin kaupunkilaisista ja jyväjemmareista. Siellä hengitettiin puhdasta ilmaista ilmaa terassilla saunan päälle ja juotiin siideriä. Kuunneltiin radiota. Hävettiin huonoa englantia. Haettiin heppakirjoja kirjastoautosta. Uskottiin lupauksiin. Suomi oli kumma pieni maa. Hieman kuin hobbittien kylä keskellä suurta maailmaa ja kaukana sen myrskyistä.
Kai se on tuota kaikkea vieläkin, jossain määrin. Ja sitten taas ei. Paljon on muuttunut parempaan suuntaan. Suomalaiset eivät enää häpeä suomalaisuuttaan. On otettu mallia ruotsalaisista ja pidetään omaa erikoisuuttamme hienona juttuna. Ei peljätä enää niinkään itänaapurin ikivihulaisia, vaan vastaanotetaan sujuvasti, kunhan visa vinkuu. Ollaan maailmankansalaisia, omalla tavallamme. Maailmalta on tarttuneet myös huonot tavat: välinpitämättömyys, luokka-ajattelu ja ainainen kiire.
Suomalaiset ovat näemmä oppineet myös ilmaisemaan itseään. Puhutaan vihapuheesta ja someraivosta. Kai törpöt olivat törppöjä 80-luvullakin, mutta nyt heillä on uusia ilmaisukanavia. On laskeuduttu puusta suoraan netin ääreen huutamaan herjaa. Siitä välistä puuttuu 2000 vuotta käytöstapaopetusta. Tosin, on näitä suuressakin maailmassa ja vielä paljon enemmän. Maailmanmeininkiin totuttelemiseen menee silti aikansa. Pelkällä sisulla siitä ei selvitä. Sain hyvät naurut tällä viikolla, kun suloisen sarkastinen Pasi Ilmari Jääskeläinen ehdotti twitterissä laskiaisen vieton sijaan paskiaista, ja laskiaispullan syönnin sijaan... Huumorilla tästäkin selvitään.
Ajatus paluumuutosta on alkanut pelottamaan minua enenevissä määrin. Siihen vaikuttaa tietysti lama ja työttömyys. Tuskin löytäisin Suomesta töitä juuri nyt, mutta mieltä kaihertaa myös itse Nyky-Suomi. Sopeutuisinko sinne enää? En usko. En tiedä. Tunne on kahtiajakoinen. Siinä missä olen ikuisesti ulkomaalainen Ranskassa, olen sitä ollut jo viimeiset kymmenen vuotta vähintään myös Suomessa käydessäni, vaikka puhun melkein samaa kieltä kantaväestön kanssa (kummassakin maassa). Suomessa asuvat ulkomaalaiset saattavat tuntea itsensä enemmän suomalaisiksi kuin minä olen sitä koskaan ollut. Olen levoton sielu, joka on aina halajannut muualle. Onneksi (luulen) minun ei tarvitse pohtia paluumuuttoa tämän enempää, ei nyt kun löysin piimää ranskalaisesta supermarketista.
Mikä on tuo kumma pieni maa Ikean ja Tolstoin välissä? Hyvät paluumuuttaneet, kertokaa kokemuksistanne. Miten Suomessa menee?
Onhan tämä taas sopeutumista vaatinut. Parasta on ollut ystävät ja rakkaat sukulaiset ja oma kieli. Mutta onhan tämä ilmapiiri ihan järkyttävä ja olenkin lopettanut kaikenlaisten kommenttien ja uutisten lukemisen. En vaan ymmärrä. Verot on aikamoiset, mutta senhän me tiesimmekin ja eipä Ranskakaan mitenkään halpa ollut. En tiedä, pikku hiljaa tässä elellään ja onhan toki kotona kiva olla. Mutta monien ihmisten ajatukset tuntuvat kyllä tosi kummallisilta. Tiina
VastaaPoistaMoi Tiina, ihana että kommentoit, tuore kotiin palannut. Kummallisia aatteita on liikenteessä, mutta onneksi voi sulkea korvat ja keskittyä oleelliseen.
PoistaEn usko, että kohdallani Suomeen muuttaminen olisi mikään järkytys. Saatan muuttaakin. Pääseehän sieltä sitten matkustamaan maailmalle ja turistina voi olla mukavampaa kuin vakituisesti Ranskassa asuen. Kaikkialla on outoja mielipiteitä ja kummallisuuksia. Inhoan Ranskan talvea, ainaista tasaharmaata, Suomessa vain marraskuu. Kesällä kaupunki on kuuma ja ilma saasteista - ja tämä ainainen agressiivinen lakkoilu. Parempia aikoja odotellessa.
VastaaPoistamaarit
Taidat asua isommassa kylässä ja isossa kylässä on aina isommat ongelmat. Itse en voisi. Nautin maaseudusta, satoi tai paistoi. Täällä eletään erillään kaikesta maailmanpaskasta, mutta tosiaan parempia aikoja odotellessa... Ehkä sitten eläkkeellä ;)
Poista