Pitkä perjantai

Eilen satoi lunta.
Ja Presidentti puhui telkkarissa.
Pitkä pääsiäisviikonloppu alkaa tänään.

Kuva: Wikipedia.

On perjantai, mutta ihan tavallinen työperjantai. Vasta maanantai on pyhitetty vapaudelle. Talvi on tartuttanut lämpömittarille jonkin sortin kroonisen kylmätaudin. Asteita oli aamulla -2. Vuosi sitten taisimme lakata lämmittämästä taloa jo näihin aikoihin. Nyt on parempi vielä vierailla puuliiterissä ja samalla hätistellä sinne muuttaneet, tuskin talvihorroksesta heränneet, jättiläishämähäkit oksanrei'istä pihalle.

Eilinen François Hollanden haastattelu ei herättänyt minussa maininnan arvoisia ajatuksia. Poikakin valitti, että tylsyyteen tässä nukahtaa, kun ei tuo osaa edes japania (mikä lie manga-piirretty jäi reppanalta väliin). Haukotuksen ja huokaisun välimaastossa mietin, että yhtä hyvin olisi voinut kertoa koko maailmalle ostaneensa kauniit saappaat. Sitten sain idean. Joskus ennen muinoin paavi asui Ranskassa, taisi olla Avignongin kylässä. Mitä jos tehtäisiin vaihto: paavi tänne ja Ranskan François Roomaan. Kyllä hiipat ja kaavut sopisivat, taitavat olla melko samaa kaliiperia miehet. Paavi François (Franciscus) voisi toteuttaa itseään Ranskassa köyhien presidenttinä ja presidentti Hollande nostaa verotusta Italiassa...

Viikko oli pitkä ja tämä perjantai...matelee. Pääsiäisestä ei jälkeäkään, jos ei marketin suklaahyllyä muista vilkaista. No vilkaisin silti, koska lapsukaisten munat, puput ja kanat käärittyinä kiiltopaperiin oli ostettava. Maanantaina, jos sääherra suo, pääsiäispupu munii puutarhaan ja lapset teeskentelevät olevansa asiasta tietämättömiä, kunnes heidät päästetään aarteenetsitään.

Hyvää pitkää viikonloppua kaikille suklaapuputtajille!

Luovuus aivojen häiriötila?

Kuva: Wikipedia

Tiede-lehden sivuilla on mielenkiintoinen artikkeli kaikille luovuudesta kiinnostuneille. Sen mukaan amerikkalaiset tutkijat (miksi tutkijat ovat aina amerikkalaisia?) ovat löytäneet yhteyden aivojen vasemman otsalohkon toiminnan häiriölle ja luovuudelle. Kun tuota osaa aivoista estetään toimimasta normaalisti, esim. johtamalla heikkoa sähkövirtaa sinne (ihanaa), alkaa koehenkilön luovuus toimia paremmin kuin aivojen normaalitilassa.

Tutkimuksen tarkoituksena ei liene parantaa ihmisten luovuutta erinäisin mekaanisin keinoin, ainakin toivon niin, vaan selittää mistä tuo taito tulee. Jotkut puhuvat lahjasta, sellaisesta, joka on tai ei ole, jonka kanssa ihminen syntyy tähän maailmaan. Väärin. Luovuus on aivohäiriö, tai sen tuote, jos tutkimustuloksiin on luottaminen.Vai tulkitsenko tiedettä nyt miten sattuu? Jos aivoja estetään toimimasta normaalisti, ne toimivat epänormaalisti. Onko luovuus siis epänormaalia toimintaa? Onhan se ehkä. Eihän sitä periaatteessa tarvita mihinkään elintärkeään. Vai olisimmeko tässä ja nyt ilman luovuutta? Jos emme olisi tulleet ajatelleeksi, että joitain asioita voi tehdä eri tavalla, keksimällä uusia tapoja tuottaa ravintoa, hengenravintoa?

Oli miten oli, sainpahan päähäni pohdittavaa. Seuraavan kerran kun istahdan kirjoittamaan luovaa tekstiä, saatan armollisesti antaa aivohäiriölleni enemmän arvoa.

Mustia aukkoja ja muita mielikuvituksia taustoittamassa

Noin suurpiirteisesti arvioiden sanoisin olevani käsikirjoitukseni puolivaiheilla. Silti en ole vieläkään saanut taustojen tonkimista päätökseen. Tuskin koskaan saan. Se on iso musta reikä maassa, joka imee kaiken ajan ja rahankin, jos tässä touhussa nyt on varaa ränkylöitään laskea. Helpointa olisi olla historiantutkija, viettää suuri osa elämäänsä yliopiston, kirjastojen ja museoiden arkistoissa, mutta kun en ole, en ole.

Taustatutkimuksen eri vaiheet

Niitä ei ole. Taustatutkimus on jotain mitä tehdään koko ajan. Se tulee, se menee ja siihen uppoudutaan, kun tarve on, kun ei tiedä, minkä rotuisia koiria ylhäisö käytti 1700-luvulla metsästyskoirina Ranskassa. Taustoja tutkitaan myös tekosyynä innoituksen takaa-ajolle. Jostain senkin on tultava. Kaikki ei kasva puissa. Ja joskus asiat vain kolahtavat itsestään paikoilleen, kun näkee sen valtavan reiän maassa keskellä metsää, jonka ympärille kaikki kasautuu, kaikki harmaat aavistukset tulevasta tarinasta.

Ranska 1700-luvulla (kuva: Wikipedia)

Valmiiksi tallattu polku

1700-luvun elämänmenosta on tehty tutkimuksia, joskus jopa suomeksi, vakkei ehkä ihan suoraan aiheesta, mutta tarpeeksi läheltä, että henkilöhahmojen mielenliikutukset muuttuvat lihaisaksi tekstiksi. Kiitos yliopistojen ja niille työtä tekevien tutkijoiden, on tällaista humusta tarjolla jopa netitse.

Kirjaostoksilla amazoonasin viidakoissa

Luet. Luet. Ja luet. Loputtomasti. Ja jätät huomattavan osan budjetistasi niille teille. En nyt väitä, että kaikki kirjat ovat painonsa verran kullan arvoisia, mutta joistakin on pakostakin hyötyä kirjoittamisessakin. Enkä nyt tarkoita niitä opuksia, jotka opettavat kirjoittamaan tai joita lukemalla tullaan hyviksi kirjoittajiksi, vaan ihan tavallisia ja tylsääkin tylsempiä tietokirjoja. Haa. Mitä paksumpi, sen paksumpi.

Sen ajan tietokirja à la gens de lettre (kuva: Wikipedia)

Kunnes kuulet museon kutsun

Aah. MUSEO. Katso nyt tuotakin tuolia, miten sen jalat on veistetty kaareutuviksi tassuiksi ja kankaan kuosissa kukkii eksoottiset kukat. Hmm tuollainen mekko päällä ei kyllä pitkälle metsäpolulla pötkitty...ihanat saappaat! Mutta museokin saattaa olla petollinen paikka, siellä voi saada sen kuvan, että kaikki oli kauniimpaa ja loistokkaampaa silloin joskus. 


Ludvig XV (kuva: Wikipedia)


 

Telkkaria tulet katsoman***

Siihen liikaa kiintymättä, koska töllön ääreen jumiutuminen on vaaraksi käsiksen edistymiselle, mutta jos kansallinen tv-kanava on sattumalta investoinut juuri kirjoittavaa mieltäsi kiinnostavaan ajanjaksoon sijoittuvaan tv-sarjaan. Siitä on tuleva uusi lempisarjasi, Dr. Housin lisäksi. Ah ja miten ihania asusteita, miekkoja, saappaita, peruukkeja, sohvia, linnoja, hevosia....kirjoittava mieli saattaa yrittää imeä vaikutteita tavasta: puhutella kuningasta, kumarrella hovineidolle, kirjoittaa kirje, irrottaa miekka vyötäisiltä ennen istuutumista. Telkku ei ole lähde tai taustatutkimuksen kohde itsessään, mutta saattaa auttaa hahmottamaan asioita, jos niitä ei muuten osaa omassa mielessään kuvitella. Jostain se tv-kässärinkin kirjoittanut on tietonsa tonkinut (parhaassa tapauksessa käsikirjoitus on sovitettu romaanista, jonka on kirjoittanut joku joka on nähnyt mittaamattoman määrän vaivaa taustatutkimukseen, which is nice).

Taistelulajeja ja takanlämpöä

Joskus elämä, jota elät kelpaa taustamateriaaliksi sellaisenaan. Miekkaile, harrasta ikiaikaisia kotipuhteita puun pilkonnasta sen polttoon, tai sen yrittämiseen. Jossain kirjoitusoppaassa mainittiin, että kirjailijaksi haaveilevan on parasta ensin itse elää mielenkiintoinen elämä ennen kuin alkaa niitä keksimään henkilöhahmoilleen. Varmaan totta, voihan siitä olla vähintäänkin apua. Tosin tuo "mielenkiintoinen" taitaa olla tulkinnanvarainen asia. Sen sijaan olen melko varma, että ratsastusharrastuksesta voi olla apua, jos kirjoittaa paljon hevosilla liikkuvista ihmisistä, jollei satu tuntemaan hevoskonsulttia.

Tulppa tietotulvalle

Kun aamuyöstä heräät suu kuivana ja mieli kirkkaana kuin hernekeitto pohtimaan henkilöhahmosi äidin nuoruusvuosinaan käyttämien kattiloiden materiaalia. Valurautaa vai terästä? Ja hitsi mitä eroa noillakin on....googl. Jossain vaiheessa on vain kallistettava mäkihyppyä harrastava mielesi hyppyri**** toiseen suuntaan, siihen missä mieli keskittyy kirjoittamaan eikä sinkoile sinne tänne urkkimaan uutta materiaalia.

Ja vaikkei käsikirjoitustani koskaan kustannettaisi, ainakin tiedän miksi erästä tietyllä tavalla tehtyä mekkoa kutsuttiin robe à la polonaise'ksi.

***se joka eri mieltä asiasta olla haluaa, saapi sitä olla
**** ja keksi mäkihypystä parempi kielikuva kuin minä

Päivän 2. lumiraportti suoraan Normandiasta

Pohjoista Ranskaa koetteleva lumentulo on saanut jo hallituksenkin liikkeelle tai paremminkin aktivoimaan ministeriöiden yhteisen kriisiryhmän (CIC - Cellule Interministérielle de Crise).

Näitä kriisittyneitä toimia enemmän odotan, että lumi vain lakkaisi satamasta ja sulaisi pois. Onhan tuolla toki inhaa ulkosalla liikuskella ja moni on viettänytkin yön, päivän ja illan mitä epämukavimmissa paikoissa (autossa, junassa, satunnaisten pelastajiensa tarjoamassa suojassa), mutta mitäpä tässä muutakaan voi.

Annan kuvien puhua puolestaan:

Tien varren lumivallit ovat täysin ufo juttu.

Jotain siinä odotellaan, kevättä?

Tämä pohjoisnavalle vievä tie on aurattu.

Ne ufo-vallit.

Möykkyjä lumessa peuhaamassa.

Lumiriehan päälle kaikki kadun lapset päättivät tulla meille leikkimään. Enpä julkaise tässä valokuvaa kylppäristäni talvitopattujen lapsukaisten siellä käytyä kuoriutumassa.

Valkoinen

Olisi vähättelyä sanoa, että täällä sataa lunta. Sitä piiskaa myrskynä koko taivaan teholla. Senpä takia, ensimmäistä kertaa, tässä toisessa Normandian talossani asuessani, olen lumen vanki. Kissa silti kinusi pihalle, mutta kun avasin ovea mokomalle, kaatui ovea vasten kasaantunut kinos eteiseen ja kah, ovi ei enää mennytkään kiinni. Rikkalapioin valkoiset möhnät keittiön lavuaariin ja tuhisin maukuvalle Maxoulle, että hänen olisi ollut parempi sinne pihalle edes painua. Mokoma hysteerikko siirtyi sohvalle.

Katsahdus keittiön ikkunasta pihalle riitti sen jälkeen vakuuttamaan minutkin, talvirallimestarin, jättämään rellun tänään rauhaan. Tuskin koulussakaan ketään on, saatikka töissä. Tänään on virallinen sataa-lunta-jään-kotiin -päivä. Eilen kävimme seikkailemassa lyhennetyn päivän merkeissä, mutta eilen oli eilen. Tänään tuo ihohuokosiin pureutuva koillistuuli on puskenut teille lumikasoja ja niiden yli ei edes superturbolla hypitä.



Kansallisella väylällä jalankulkijoita? Matkalla töihin? Leipomoon? Kylään?
Huom. myös taustalla puurtava lumitraktori.

Otsaryppyni alta katselen vuoroin säätiedotuksia ja terassiani, jolle tuuli on taiteillut lumidyynin. Joku joutuu jossain vaiheessa vetämään luminais-naamiaispuvun ylleen ja tarttumaan lapionvarteen. Joku minä. Jossain toisessa vaiheessa päivää kuin juuri nyt. Nyt lisää kahvia. Lumentulo on jollain mystisellä tavalla suorassa yhteydessä kahvinkulutukseeni. Vesisade taasen on enemmän tee-keli.

Hysteerikko.

Tämä talvi pääsi sittenkin niskan päälle. Ei sitä olisi vielä lauantain kevätpaisteessa uskonut. Komeetoista en enää haaveile, niitä katsellaan jokin toinen kevät. Tai onhan vielä talvi, noin muutaman päivän ajan.

Komeettametsästäjät

On asioita, joista en luopuisi, vaikka maksettaisiin miljoona. Yksi näistä on öisen tähtitaivaan tuijottelu. Illan hämyssä pukeudun Michelin-mäniksi, jottei kylmä pääse pilaamaan näytöstä. Sitten raahaan Dobson-teleskooppini terassille jäähtymään, katselen samalla että okulaarit ovat yhä tallessa, pyyhin pölyt ja toivon, ettei kukaan ole koskenut viimeisen kuuden kuukauden toimeettomuuden aikana pääpeilin säätöihin. En ole kovinkaan tekninen hemmo, se ei ole minulle tähtiharrastuksessa se pääjuttu. Pääasia, että tähdet näkyvät. Saan enemmän harmaita hiuksia pilvistä kuin pienen laitteistoni teknisistä säädöistä. Suhtaudun samalla innolla autoihin, pääasia että käynnistyvät.

Takapihaobservatorio

Vuosi 2013 on jo ollut eriskummallinen Uralin meteoriitin ja myös planeettamme missanneen 2012 DA14 asteroidin ohilennon puolesta, mutta vuosi on vielä nuori ja lupaa ennen muuta katsottavaa loppuvuodesta jopa päiväsaikaan näkyväksi ennustetun C/2012 S1 ISON-komeetan takia. Mutta siltä varalta, että tähtitaivasta työkseen tarkkailevien astronomien ennustukset menisivät pieleen, kuten toisinaan käy, koska taivaankappaleet eivät aina käyttäydy niin kuin niiden haluttaisiin käyttäytyvän, on taivaalla jo komeetta tai pari katseltavina. Komeetan kirkkaus riippuu sen koostumuksesta, sen lentoradasta aurinkomme ympäri ja myös monesta muusta seikasta, joita me ruohontasoharrastajat emme jaksa edes yrittää ymmärtää.

En jaksa olla innostumasta siitä seikasta,
että täällä Normandiassakin ollaan jo sen verran lähempänä ekvaattoria,
että kuu on kevyesti enemmän kallellaan kuin sitä Helsingin suunnasta tiiratessa.

Siltä varalta, että ISON ei lunasta lupauksiaan, on taivahilla tällä hetkellä näkyvissa vihreä Lemmon ja pohjoiselle taivaanpuoliskolle juuri ilmestynyt C/2011 L4 PanSTARRS.

Yuri Beletsky kuvasi komeettakaksikon helmikuun 28. päivänä.

(Canon 5D Mark II -kamera, valotus 30 s) Kuva Yuri Beletsky

Panstarrs on siitä erikoinen komeetta, että se on ensimmäinen, jonka aion esitellä pojalleni, josta tähtifanaattinen äitihenkilöni yrittää muokana universumin kansalaista, sellaista, jolla on aina yksi silmä suunnattuna kosmoksen ihmeille. Ilman niitä ihmiset kun tuppaavat luulemaan suuria itsestään.

Kalenterin mukaan Panstarrs on tällä viikolla näkyvissä näillä lakeuksilla heti auringon painuttua mailleen. Katse kohti länttä ja hups paljas silmä ei ehkä erota punertavasta iltahämystä vielä mitään. Kiikarit apuun. Taivaanrannan haravointia ja....

Lumisadetta.

Syksyllä maanviljelijä ennusti tälle talvelle 27 päivää lumisadetta, koska ensilumi satoi lokakuun 27. päivä. En aio huvitella laskemalla kaikkia lumipäiviä, mutta emme taida olla kaukana tuosta luvusta. Seikkana sinällään jo erikoinen, mutta tosissaan, pitääkö sen nyt tulla pilaamaan komeettajuhlani.

Komeetat, nuo aurinkokunnan kauimmista kolkista ihmisiän ylittävillä kiertoradoillaan luoksemme syöksyvät vierailijat, tähtiharrastajain vuositolkulla odottamat harvinaisuudet. Älkööt kirkkautenne himmentykööt* ennen kuin ehdin Dobsonilla suuntaanne niska vääränä tiirata, ja varsinkin pojalle näyttää mitä tässä maailmassa on kaunista. Blogin nimen mukaan aion jatkossakin kertoa elämääni koskettavista kosmisista sattumista ja raportoida mitä taivaankansi tarjosi tahi ei.

*pieni ääni päässäni sanoo, että tämä ei ole tällä planeetalla puhuttua kieltä

Miksi tässä maassa on hyvä elää.

Vaikka monasti olen toistakin mieltä, en voi olla kehumatta asuinmaatani tänään. Luin Friolandian postauksen lääkärikäynneistä rakkaan kotoisessa Helsingissäni ja vihaksihan tuo pistää. Ei voi muuta kuin olla ymmällään miten ns. hyvinvointivaltion asiat ovat noinkin päälaellaan ihan perusasioissa. Onhan kyse sentään lasten terveydestä. Että nykyään pitää vauvat vakuuttaa jo ennen syntymää, ettei myöhemmin joudu katumaan. Katumaan mitä? Onko suomalainen julkinen terveydenhoito vaaraksi terveydelle? Tell me.

Jäljellä vain pää ja kädet.

Muutamaan otteeseen olen Suomessa käynyt lääkärissä siitä lähtien kun tänne Ranskaan asetuin ja koska minulla ei enää ole Kela-korttia, olen aina varannut ajan yksityiseltä. Lasku on tietenkin ollut moninumeroinen, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, ei terveydestään ole hyvä tinkiä ja luulen, että Suomessa päättäjät ovat tämän varsin hyvin ymmärtäneet ja maahan on hivutettu muillekin Euroopan sivistysvaltioille tyypillinen kaksivaihteinen terveyspalveluja tuottava järjestelmä, joka takaa laadukasta ja nopeaa hoitoa siitä hyvin maksavalle. Moraalinen ongelma?

Kuuluuko tämän päivän Euroopassa hyvä terveys vain etuoikeutetuille? Pienipalkkaiset saavat nuolla haavansa itse. Hesarissa kerrotaan, että suomalaiset työttömät ovat joskus/usein/ainakin kerran joutuneet jättämään lääkkeensä ostamatta, koska niihin ei ollut rahaa.

Sameissa vesissä.

Kun kaksi vuotta sitten aloin kärsimään erinäisistä kummallisista oireista, olin hyvin onnellinen päästessäni mitä pikimmiten omalääkärin kautta kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin ja tulokset kourassa erikoislääkärille. Söin puoli vuotta pillereitä kunnes todettiin, ettei niitä enää tarvita. Täydellistä diagnoosia en ole vielä saanut, mutta tunnen oloni paljon paremmaksi. Terveydestäni on pidetty huolta, minua on kuunneltu ja vointiani tarkkailtu. Toistaiseksi olen kyennyt ylläpitämään kuntoani, käymään töissä ja myös elämään normaalia perhe-elämää. Pidän itseäni onnekkaana. Käyn kerran viikossa fysioterapeutin vetämässä vesijumpassa ja kaksi kertaa vuodessa näen erikoislääkäriäni, joka tekee kaikkensa selvittääkseen kolotusteni alkuperän. Olen varma, että joku päivä hän löytää. Ja tämä kaikki maksaa minulle 16 euroa kuussa. Se on minun osuuteni ylimääräisestä sairasvakuutuksesta, jonka toisen puolen maksaa työnantajani. Mielestäni 32 euroakaan kuussa ei ole paljon hyvästä terveydenhuollosta. Maksan, koska pidän sitä reiluna.

Leijonanmetsästystä muinaisessa Assyyriassa...yhteys tekstiin on ilmiselvä.

Tietenkin Ranskan valtio on velkaantunut. Reikä on valtava, mutta vaakakupissa painaa kansakunnan terveys. Niiden, jotka tätä hullunmyllyä pyörittävät. En tiedä mitä ylimääräiset sairaskuluvakuutukset Suomessa maksavat, mutta äkkisiltään netistä etsittynä huomasin, että vakuutuksissa on myös omavastuu, joka vaihtelee hoitokulujen kohdalla 50 ja 100 euron välillä. Nyt kyllä. Ensinnäkin maksat kallista vakuutusta ja sitten maksat vielä hoidoista...pöh. Eivät kaikki ranskalaisetkaan kaikkea korvaa, mutta kunnon perus-mutuelle kustantaa (jos kaiken maksaa omasta taskusta) 30-50 euroa kuussa per lärppä ja se kyllä korvaa kaiken, jopa liikaakin. Ranskalaisethan ramppaavatkin tuon tuosta lekurissa ja syövät pillereitä purkkitolkulla. Lääkeyhtiöt hurraavat. Mutta silti. Heti alkoi selkää kolottamaan ja mieli tekee fysioterapeutille hierottavaksi. No probleme, siitä vaan aikaa varaamaan. Huomiseksi. No probleme.