keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Mieli maassa ja moraali hukassa (ja hieman paasausta)


Tv-uutisissa kerrottiin d-vitamiinivalmisteiden menevän kaupaksi näinä kylminä kadotetun kevään päivinä. Nuhakuume kaataa kansaa petiin kuin ranskalainen rakastaja. Mainittiin myös erään epätoivoisen riistäneen itseltään hengen katedraalin alttarilla. Onneksi täällä ei sentään kärsitä tornadoista, mitä nuo sitten keksisivät, epätoivoiset. Vai missä se tekosyy olikaan?

Ajat ovat harmaat ja jokainen taivaista putoava tippa vesittää osaltaan suunnitelmat siirtyä kesään edes pikku hiljaa. Kaiken lisäksi uutisissa vielä varoitettiin lämmityskulujen nakertavan kotitalouksien budjetit emmentaljuustoksi, juuri ennen lomia. Toisaalta jos kesää ei tule ollenkaan, ei kenenkään tarvitse lomailla ja kotitaloudet säästävät pitkän pennin.

Kukaan ei yllättynyt, ettei Ranskan Amandine voittanut Euroviisuja. Sen sijaan olisi hyvä harkita kannattaako Ranskan ottaa osaa jalkapallon MM-kisoihin. Jos Ranska sattuisikin kisat voittamaan, ei kukaan uskaltaisi päättää missä päin Pariisia kotiin palaavaa joukkuetta esiteltäisiin innostuneille kansalaisille, joilta ns. karkasi mopo käsistä tuossa taannoin pelkän 1. divisioonan takia. Ehdotan, että tuota hyvin hypoteettista pokaalia esiteltäisiinkin vain maaseudulla ja keskellä peltoja, missä ei haittaa jos joku innostuksissaan kiskoo pari maissinvartta pellosta ja tunkee ne naapurin postilaatikkoon.

Niin mitäs täällä maaseudulla. Kaikki hyvin? No eipä juuri. Rouenin oikeuspalatsilla alkoi tällä viikolla murheellinen oikeudenkäynti. Syytettyjen penkillä istuu kaksi veljestä, tuskin täysi-ikäistä. Noin vuosi sitten he murhasivat kahden muun teinipojan kanssa 17-vuotiaan kaverinsa. Puolustusasianajat ovat antaneet lehdistölle jonkun verran osviittaa siitä mitä näiden neljän nuoren ihmisen päässä mahtoi tuona kamalana yönä liikkua. He olivat polttaneet kannabista, pelanneet vähän liikaa pelikonsolilla K18-pelejä ja antaneet ryhmäpaineen viedä heidät tekemään jotain käsittämättömän traagista. Teon motiiviksi on epäilty neljän koplan tekemä murto, josta uhri oli saanut tietää ja ilmeisesti uhannut sen myös paljastaa. Hänet teloitettiin murtosaaliiseen kuuluvalla aseella ja ruumiin päälle kaadettiin bensiiniä, joka sitten sytytettin tuleen.

Ja tämä kaikki sattui tuossa melkein naapurissa. Phuuh. Jos joskus on mieleni tehnyt kysyä, että mihin tämä maailma on mennyt, luulen että nyt olisi hyvä hetki. Eihän tällaista voi edes käsittää, mutta muutama seikka on muhinut mielessäni. Murha-ase oli varastettu yhden toisen kaverin kotoa. Tämä reppana oli mennyt, ilmeisesti puoliksi ylpeänä ja mitään tietenkään ennalta aavistamatta, esittelemään isänsä asekokoelman kavereilleen. En nyt tarkoita, että syy tapahtumiin on tässä. En todellakaan. Syyt, jos niitä koskaan pystytään todella edes ymmärtämään, ovat liian moninaiset, enkä ala niitä tässä blogissa ruotimaan. Sen sijaan uskon ja vakaasti luulen, että jos aseharrastajat (keräilijät ja metsästäjät) pitäisivät aseensa paremmassa tallessa ja varsinkin erillään ammuksista, olisi tässä maailmassa hieman vähemmän ensinnäkin ampuma-aseonnettomuuksia. En tiedä olisiko Alexandre yhä elossa, ehkä. Ainakin se kymmenvuotias poika, joka riisti itseltään hengen Amiensissa viime lauantaina isänsä metsästyshaulikolla olisi, luultavammin.

Tarkoituksenani oli kirjoittaa reportaasi katolisista kastajaisista, mutta näitä uutisia pureskellessani en kyennyt keskittymään pyhän sakramentin siirtämiseen jälkipolville tjs. Iloisempia aiheita sitten joskus toiste.

4 kommenttia:

  1. No onpa ikävä murha :( Tai siis ovathan murhat aina, mutta että tuollaiset nuoret tyypit ja noin karusti. Täälläkin satelee koko viikon ajan, mutta toivottelen valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa tänään ei satanut ja ei ole mielenkaiherrusta, joka ei heppametsälenkillä muuttuisi paremmaksi. Loput jupinat pesin satulasaippualla likaviemäriin. Jospa tuo arska kohta koittaisi.

      Poista
  2. Tällaisina päivinä mieli on yhtä matalalla kuin sadepilvet. Kohoa siivillesi, elämä kannattaa: Arja Havakka - Lokki (you tube)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tai pitäisi vain puristaa silmät ja korvat kiinni uutisilta ja keskittyä siihen mihin itsellä on vaikutusvaltaa. Uutisista saa muutenkin ihan vääristyneen kuvan maailmasta, kun esiin tuodaan vain huonosti menneitä asioita.

      Poista