Katoliset kastajaiset peruspakanan silmin

"Sateiset kastajaiset...ööö onnelliset kastajaiset", huudahtaa joku sateenvarjonsa alta vanhan kivikirkon sisäänkäynnin edustalla. Seurakuntaa on jonoksi asti ja hiekka rapisee korkokenkien alla. Heti ovella peruspakanan valtaa mystinen tunnelma hämärän ja suitsukkeen ärsyttäessä aisteja. Haju sekoittuu vuosikymmeniä kyteneeseen ummehtuneisuuteen ja harmaaseen valoon, joka siivilöityy lasimaalauksista. Tunnistan Jeanne d'Arcin roviolla ja toisella puolella käytävää yrmeä mies esittelee kummallista työkalua. Kirkkotaide on uskomatonta, jos sen päälle ymmärtää.

Sukulaiset hakeutuvat paikoilleen, penkovat kameroita käsilaukuistaan ja vaihtavat kuulumisia äänekkäästi. Hartaus ja hiljentyminen eivät kuulu asiaan. Useaan otteeseen pappi joutuu pyytämään seurakuntaansa hillitsemään käytöstään seremonian aikana. Hmmm periranskalaista...perinormaalia.

Itse pappi on itse aurinko. Hän on tyytyväinen, koska hänelle on siunaantunut kuusi komeaa lasta kastettavaksi. Pappispula on iskenyt ja seurakunnat kierrättävät sielunpaimeniaan kirkolta toiselle. Yhteiskastajaiset eivät niin ikään ole kummallisuus Ranskassa. Säästyypähän vihkivettä ja lämmityskulut laskevat, kun suuri yleisömäärä lämmittää kosteaa kivikirkkoa silkalla ruumiinlämmöllään.

Seremonia alkaa saarnalla. Aiheena on vaikeat sukulaiset, joita ei tahdo kukaan kestää ja joita silti pitäisi yrittää rakastaa ja muistaa antaa heille heidän sietämättömyytensä anteeksi. Pappi olisi saanut aplodit ellei se olisi kirkossa "kielletty". Peruspakanaankin puree toisinaan naseva puhe ja hän miettii hetken onko vaikuttimena puhujan karisma vai sanoma. Kirkko on kinkkinen paikka.

"Lavalle" pyydetään kummit joista jokainen saa puheenvuoron (6x2). Luetaan hikisissä käsissä ruttaantuneita paperilappuja, joille kummiparat ovat tohkeissaan suoltaneet henkeviä lupauksia ja elämänneuvoja. Ja tajuan miksi minä olisin surkea kummi. En varmasti saisi edes ääntäni kuulumaan meluisassa salissa, en edes mikin voimalla. Sitten vanhemmat talutetaan esiin ja he vannovat vuorostaan kaitsevansa lapsiaan niin kuin pyhät kirjoitukset vaativat. Lauletaan hallelujaat...pappi vaatii lisää ääntä....hallelujaa rivakammin.

Lapsukaisista ensimmäinen kastetaan suuressa vadissa kokonaan upottamalla. Muut vanhemmista ovat valinneet veden valuttamisen lapsen pään päälle. Siitäkin huolimatta pappi ruiskii kannullisen vettä jokaisen niskaan, elämänilossaan. Vähemmän innoissaan ovat kastettavat itse, mutta yksikään ei itke, joko häkeltyneisyyttään tai kirkon kylmyyden jäykistettyä äänihuulet. On vaikeaa olla nauramatta, mutta huokaan helpotuksesta, koska koko penkkirivi nauraa kanssani.

Kasteiden jälkeen rukoillaan Isä Meidän ja sen jälkeen pappi kerää kaikki kirkon lapset ympärilleen rukoilemaan Neitsyt Marian patsaan äärelle. Peruspakana kokee seremonian liikuttavimman hetken ja yrittää ottaa paljon kuvia, jottei kukaan näkisi vesikalvoa paatuneissa silmissään.Vanhemmat ja kummit käyvät allekirjoittamassa kirkonkirjat ja kellot kalkattavat tornissa. Sade on lakannut ja kolehti kiertää salissa. Laitan kolikkoja jotta hankkisivat lämmityksen tai jatkaisivat kirkkotaiteen restaurointia.

Vatsat mouruavat nälkää pitkän autoletkan jättäessä pyhän maaperän. Toisenlaisen temppelin ovet aukenevat ja kiireisimmät ryntäävät varaamaan paikkansa patterin ja juhlapöydän välistä. Jonotetaan vessaan, maalit ja maskarat valuneet ties minne. Viulu soi pienen pojan käsissä kaihoisasti. Teinit tapittavat älypuhelimiinsa ja vanhemmat juttelevat T'as mal où -clubin tapahtumista. Shampanja virtaa ja hanhenmaksa katoaa nälkäisiin suihin. Vasta kastettu 2-v viuhahtelee ympäri salia yrittäen päästä eroon kaste-medaljongistaan ja -rannekorustaan. Täällä ei kastelusikkaa ymmärretä, tosin en nyt heti itsekään tiedä mistä moinen on kotoisin. Toinen paikallistraditio ovat juhlakarkit, jotka nököttävät koreissaan lasien vieressä.

Juhlalounaan päälle ajetaan sateen halki vielä juhlakalun kotosalle juomaan lisää Shampanjaa. Kukaan ei puhukaan kahvista. Lapset riehuvat yläkerran pelien ja lelujen ääressä vanhusten miettiessä josko kevät jo kohta koittaisi.

Muutamat kastajaiset Suomessa olen kokenut, ensinnäkin omani ja sitten muutamien muiden. Ero ranskalaiseen touhuun on mielestäni valtava päällisin puolin, mutta pohjimmiltaanhan kyseessä on ihan sama asia, traditio toisille ja uskon juttu toisille. Iloinen päivä joka tapauksessa.