Virallisesti olemassa

Suomalaista enää vain passi ja ikivanha rokotustodistus.

Posteljoonitar toi äsken kirjatun kirjeen. Sen sisältä löytyi symbolisestikin tärkeä matkustusasiakirja: uusi biometrinen passi. Sepäs tuli nopeasti. Kävin vasta viikko sitten jättämässä hakemuksen lähetystössä (se toinen tekosyy käydä Pariisissa).

Viikon verran ehdin silti olla ilman minkäänlaista virallista todistusta henkilöllisyydestäni. Kopio vanhasta passista ei paljoa laukun pohjalla painanut ja vaaleanpunainen ranskalainen ajokortin lärpäke (tyttönimellä ja vanhalla osoitteella) ei kelpaa edes postissa paketin vastaanottamiseen. Sen tähden olin kiitollinen saadessani uuden passini näinkin nopeasti. Todella tehokasta toimintaa.

Vaikeinta oli suunnitella matka Pariisiin, ottaa selvää lähetystön sijainnista, varata sieltä aika passin uusimiseen iltapäivälle (koska normaalisti tiski on auki vain aamupäivät). Kymmenen vuotta sitten uusin passin ensimmäisen kerran Ranskassa. Silloin hakemuksen sai jättää Rouenissa kunniakonsulaatin asioita hoitavalle henkilölle, jota kävin tapaamassa hänen työpaikallaan. Kädessä kiikutin muutaman kuukauden ikäistä vauvaani kantokopassa. Hänet sai silloin vielä laittaa samaan passiin vanhemman kanssa. Se oli kätevää. Nyt pojalla on oma ranskalainen henkilöllisyystodistus. Myöhemmin tuolle haetaan ranskalainen passi, koska siitä ei tarvitse pulittaa 120:tä euroa.

En ole vielä päättänyt haenko joskus Ranskan kansalaisuutta. Tähän asti en olisi sillä mitään tehnyt. Jokunen poliitikko olisi ehkä arvostanut ääntäni vaaleissa ja passin uusiminen olisi ollut helpompaa ja halvempaa. Mutta miltä se sitten tuntuisi? Olla ranskalainen? En usko että se passin väristä riippuu, varsinkin kun ovat samaa bordeaux'n punaista. EU:n kansalaisiahan tässä silti ollaan. Mutta tietääkö kukaan mistä tuleva on tehty? En nyt heti anna suurta painoa EU:lle. Tai Ranskan valtiollekaan. Sen kansalaisia kidnapataan tuon tuostakin ihan vain juuri sen takia, että heidän passeissaan lukee mitä lukee.

Vai onko tuolla niin väliä. Eihän suomalaisuus lähde kulumallakaan pois. Pojallakin on kaksoiskansalaisuus ja hän kantaa kumpaakin tasa-arvoisina pienillä olkapäillään.

Mutta ei Suomikaan mikään pölyinen maaläntti ole. On sen kansalaisuudella arvonsa enkä haluaisi sitä tavalla tai toisella menettää, edes sen passin vertaa, kun tuo nimikin on jo tullut vaihdettua nen-päätteisestä bey-päätteiseksi.

Viikko sitten lähetystössä oli toinenkin asiakas lisäkseni. Hän oli tullut hakemaan viisumia. Mies halusi päästä Suomeen, muttei voinut nousta koneeseen, koska hänelle ei myönnetty siihen tarvittavaa lupaa. Minua häiritsi tuntea itseni parempiosaiseksi ja hemmotelluksi, mutta samalla olin siitä kiitollinen. Vaikeinta minulle oli päättää kumpaa kuvaa käyttää uudessa passissani (olin ottanut kaksi otosta, kun ensimmäinen ei miellyttänyt): kumpikin oli yhtä spykopaattimaisen ruma. Onneksi tuon saa vaihdettua toiseen viiden vuoden päästä...tosin tuskin naama tästä tämän paremmaksi muuttuu.