Museoita, mukulakivikatuja ja rakkuloita

Minullahan on paha Pariisi-allergia, minkä takia en siellä usein käy, mutta kerran vuosikymmenessä suostun tekemään poikkeuksen. Ja myönnettävä on, että tällä kertaa ei kaduttanut yhtään. Tarkoituksena oli vierailla muutamassa museossa nopeasti pariisilaisia häiritsemättä ja tehdä vain taustatutkimusta. Pöh, pariisilaiset ovat niin kuin oppineet tavoille, olivat kohteliaita, mukavia, auttavaisia...kaupassakin huusivat ruotuun heti kun yritti jonossa etuilla...W..h...a..t.

Turistisielulleni Pariisin kevät oli tätä:

 

Haluaisin kiittää Riinaa hänen loistavasti toteutetusta ja aina kaunein kuvin koristellusta Pariisi-blogista, jonka ansiosta tiesin nyt käydä mm. katsomassa katettuja kävelykatuja. Jänniä olivat. Testattua tuli myös Riinan suosittelema Bateaux Parisienin illallisristeily.

Ja niistä museoista. Taisin olla ainut museovieras, joka yritti saada jokaisesta esineestä ja taulusta kuvan. Stazzyn ja Fifin suosittelemina suuntasimme Arts Décoratifs -museoon (Marsan paviljonki, osa Louvren hässäkkää), mistä löytyikin kokonainen kerros minua kiinnostavaa sälää. Tuolia, pöytiä, peilejä, kuppeja...hmmm kaikki ihanan vanhoja.

Poskipuna 1700-luvulta

Vähän tuntemattomampi museo on Cognacq-Jay museo, joka on sijoitettu v. 1575 rakennettuun Hotel Donon'iin. Kokoelman on alkujaan kerännyt Samaritainen tavaratalon perustanut pariskunta ja se keskittyy lähinnä 1700-luvun tauluihin, huonekaluihin ja esineisiin. Sanoisin, että se oli tämän viikonlopun paras saalis...siis kuvien ja museoelämysten puolesta.

 

 

Museoista ja linnoista innostuneille suosittelen myös päiväretkeä Fontainebleaun linnaan, minne pääsee junalla (Gare de Lyon) 40 minuutissa. Asemalta kulkee bussilinja n° 1 suoraan linnan portille.

 

 

Kotiin Normandiaan palasin vähän niin kuin peruuttaen, koska pienet maalaismuseomme kalpenevat kaiken tuon kuninkaallisen loiston jälkeen. Niin kuin kaikki muukin. Ei minusta silti suurkaupunkien immeistä tehdä. Tarvitsen näkymän sateiselle vehreälle pellolle, jotta chakrani pysyvät tasapainossa. Ja mieluummin posotan töihin rypsi- ja maissipeltojen välistä kuin ihanaisesti hajustetulla täydellä metrolla.

Vielä pari sanaa taustatutkimuksesta (jos nyt Pariisin visiitti tekosyytä tarvitsee): netistä saa tietoa, paljon, ihan liikaa, mutta mikään ei voita omia aisteja. Nähdä se. Haistaa jopa. Tuntea. Katsoa taulua silmästä silmään, värähtää. Nauraa ballerinan tossuja muistuttaville Napoleon I:n kengille ja todeta, että kyllä se mies ihan oikeasti oli pieni, sanoi kuka mitä tahansa, PIENI.