perjantai 29. marraskuuta 2013

Komeetta ISON päivitys

Sanovat sen palaneen poroksi, mutta mikä auringon yllä viipottaa?

Okei, olen ehkä väärässä tai liian toiveikas, mutta asiantuntijoiden väitteistä huolimatta en voi kuin ihmetellä tätä SOHO*:n viimeisintä kuvaa tältä aamulta.

Palaan eilisen tapahtumiin. Olin enemmän kuin täpinöissä vuoden odotuksen jälkeen. Nenä ruudussa seurasin ISON-komeetan kieppiä auringon ympäri. Se oli raastavaa. Ja kun vihdoin tuli aika tarkastaa SDO**:n kuvista miten pyrstötähdelle kävi, sain todeta ettei joulupukkia ole olemassa. Komeetasta ei näkynyt pölyhippustakaan. Tähtitieteestä innostuneet bloggaajat ja mm. Google+ hangout-sivulla tapahtumaa seuranneet (parhaimmillaan yli 25 000 tähtimiestä ja -naista) esittivät komeetan poismenon puolesta osanottojaan.

Pettynyt. Olin. Hyvin.

Mutta komeettoja tulee ja menee. Eniten harmitti pojan puolesta, joka ei vielä ole päässyt pyrstötähteä tarkkailemaan. Taivaankappaleisiin ei vain voi luottaa. Joskus ne suovat tähtiharrastajille kauniita yllätyksiä, mutta usein myös karvaita pettymyksiä.

ISON-komeetan kanssa viettämämme aika ei ollut hukkaan heitettyä; se oli täynnä odotusta, toiveita ja jännitystä. Kuin paraskin kreikkalainen tragedia. Kävikö ISON:ille ikarukset vai selvisikö siitä jotain, edes pieni hippu joulukuun pimeissä illoissa ihmeteltäväksi? Jännitysnäytelmä jatkuu. The Show must go on jne.

*Solar and Heliospheric Observatory
** Solar Dynamics Observatory

4 kommenttia:

  1. Etsipä lohdutukseksi kiikarilla illalla luoteesta Otavan hännän alta komeetta Lovejoy. On siinäkin näkemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pertti vinkistä. Nyt vain odotellaan pilvettömiä öitä ;)

      Poista
    2. Niinpä! Ilmat reistaa tähän aikaan vuodesta. K.o. Lovejoy on taas jo ehtinyt liikkua Karhun (Otavan) hännänmitan päähän Karhunvartijan beettatähden tienoille ja näkyy iltahämärän tullessa jokseenkin lännessä. Jouluun mennessä se katoaa aurinkoon, mutta voi sitä ennen näkyä kiikarissa mukavastikin. Onnea etsintään!

      Poista
    3. Eilen illalla oli pilvetöntä ja heti auringon laskettua aloin haravoimaan kiikareilla Lovejoyn oletettua sijaintia. Sieltähän se löytyi Karhunvartijasta sopivasti beettatähden alta. Taivaan vielä pimetessä sen näki kiikareilla melko hyvin ja pikku-dobsonilla (114-900) saatiin näkyviin jopa hieman häntää. Vähän se on suttupallo komeetaksi, mutta tuollaisiahan ne usein. Poika oli silti tyytyväinen ja samaan syssyyn katsottiin Veenukset ja Andromedan galaksit. Ihan hyvä tähti-ilta kaikin puolin. Jos Lovejoy vielä kirkastuu, niin onpahan mitä ihmetellä joulua odotellessa. Kiitos Pertti vinkeistä ja hyviä tähtihetkiä!

      Poista