Yhden kerran elämässä: maitohappoa ja viisaudenhampaita

Yhdeksän kuukautta. Siinä ehtii kaikenlaista, mutta juuri nyt tuo aika tuntuu hirvittävän lyhyeltä. Ja toisaalta odottaminen on sietämätöntä. Haluaisin kaiken olevan jo ohi, jotta arki palaisi hiljaisiin uriinsa. Ei tarvitsisi purra kynsinauhoja riekaleiksi pomon vastausta odotellessa, katsella kauhulla lentolippujen hintoja, miettiä tuleeko noi miehet keskenään toimeen...


Kaikesta unelman toteutus -angstistani huolimatta olen hoitanut ensimmäiset viralliset lupa-asiat kuntoon:


- miehen lupa: check (olisi aika itsekästä olla kysymättä)
- pomon lupa: check (olisi aika itsekästä olla kysymättä, edes muodon vuoksi)


Muita pakollisia järjestelyitä hautoessani aloitin ruumiillisen rääkin, joka sisältää jokapäiväiset venyttelyt, jokatoispäiväiset pilatesjumpat, viikottaisen ratsastustunnin ja uimahallitreenit. No juu, ei minusta Rambiinaa enää tehdä, hyvä että kauppakasseja jaksan kanniskella, mutta peruskunnon pitäisi olla siinä jamassa ensi syksynä, että pystyssä pysyy kelissä kuin toisessa. Ja jostain olen kuullut, ettei liikkumisesta haittaakaan ole.

Jotta ei jäisi rannalle ruikuttamaan.

 

Uimahallitreeniohjelma:

- vesipallolämmittelyt lastenaltaassa kersan kanssa
- venyttelyt ja yläselkäjumppa lastenaltaassa ranskalaisten ihmetellessä (vesijuoksua en ole heille esitellyt....vielä)
- rintauintimaailmanmestaruus 25 metrin olympia-altaassa mummoja ja muita uimalakkiuimareita väistellen

Toistaiseksi tulokset ovat näkymättömiä, mutta auttavat ainakin hermostuneisuudenhallinnassa. Tavoitteeni ei ole juosta maratonia tai nostaa penkiltä kiloakaan vaan voida nauttia Atlantin ylityksestä ilman sen suurempia terveysongelmia.

Kolmaskin lupa piti hankkia, nimittäin lääkärin, ja sen jälkeen olen rampannut verikokeissa, röntgenissä ja testannut vatsan happoisuutta vähentävää lääkitystä. Veriarvoni ovat mitä parhaat ja happolääkitys toimii. Selän röntgen sen sijaan jättää toivomisen varaa: se on ihan kiero, selkärankani siis, mutta parempi kiero kuin selkärangaton. Iskiaskipuiluni syy sentään löytyi kahden nikaman madaltumasta, mutta sain kuin sainkin lääkärinluvan valtameriseikkailulleni. Ehtona oli että jatkan kuntoilua ja ratsastus on kuulemma loistavaa keskivartalon voimistamiseen.

Uimalla vai lentäen?

Sitten alkoi hammasta kolottamaan, tai itse asiassa se on vihuitellut jo muutaman viikon, pari kuukautta korkeintaan. En vain ole halunnut sitä tiedostaa. En pelkää hammaslääkäriä, mutta minulla on pahanlaatuinen viisaudenhammastrauma. Minulta leikattiin vuosia sitten yhden puolen ylä- ja alaviisaudenhampaat. Suuri virhe! Älkää missään nimessä menkö sellaista tekemään, jos hampaat ovat ikenen alla. Se on pahempaa kuin...mikä tahansa. Ei se itse leikkaus vaan sen jälkeinen leikkaushaavojen jomotus, tulehtuneiden leikkaushaavojen tappokipu, hermokipu ja hampaiden uudelleen järjestäytymisestä johtuva vihlonta. Jos voitte välttää, niin antakaa niitten vaan olla siellä missä ovat.


Mutta. Keskellä valtamerta ei hammaskeiju käy hoitamassa hommia. Tiedättehän sen jomottavan hammaskivun, joka estää nukkumasta, syömästä, puhumasta, nauttimasta lomasta!


Soitin tänään ajan hammaslääkärille, jotta saisin varmuuden siitä että vasemman alapurukaluston perukoilta tuntuva pieni vihlonta (varsinkin Turkinpippureita pureskellessa) johtuu vain jostain tyhjänpäiväisestä pikkuhuolesta, vetäkööt vaikka koko reikäisen poskihampaan pois, mutta tyhmänturhat viisaudenhampaani aion pitää hautaan asti, sattui mitä sattui.