On sanoja joita ilman voi elää, mutta niiden kuuleminen sulostuttaa hetkeä. On sanoja, joita ei haluaisi kuulla, kirjoittaa eikä ajatella.
Lempisanani ranskaksi on crépuscule (n.m. Lumière qui suit le soleil couchant jusqu'à la nuit close. Fig. Déclin.). Suomeksi: iltahämärä / hämärä. Sanassa on jotain alkuvoimaista. Se rapisee ja raksahtelee. Se luo lukemattoman määrän sanan merkityksestä riippumattomia mielikuvia: cré...créature...crétin...création tai pu...puanteur...ja cul... Älkää kysykö miksi juuri tämä sana on mielestäni kaunein koko luomakunnan kauneimman kielen kaikista sanoista. Syy on minullekin hämärissä. Se on harvinainen sana. Sitä ei käytetä jokapäiväisessä keskustelussa:
"Je serai là au crépuscule", kähisi vampyyri kännykkäänsä ja toivoi että ihmissusi olisi kerrankin ajoissa.
Äidinkieleni lempisana on loma, mutta se ei liity mitenkään itse sanaan.
Sanoja joita en halua kuulla enkä lukea on liuta. Listaan niistä tässä vain pienen osan, koska niiden pelkkä kirjoittaminen saa minussa aikaan huonovointisuutta: génocide (kansanmurha), sévices (kaltoinkohtelu), indifférence (välinpitämättömyys). Sitten on sanoja joista en pidä, koska niitä on mahdoton ääntää: rhododendron (alppiruusu).
Mieheni oppi suomeksi sanomaan ihan ensimmäiseksi muurahainen (muuur'ah'ainen). Eipä hän ole kovin paljoa muuta suomeksi oppinutkaan, mutta tuolla hän on pärjännyt tähänkin asti. Se on myös alkuvoimainen ja hämärä sana.
Tuleeko lukijoille mieleen lempi- tai inhosanoja, ihan millä kielellä tahansa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti