maanantai 18. kesäkuuta 2012

Mon cher damoiseau

Vietin sunnuntain terassilla kirjan ja nenäliinan kanssa. Kirja kertoi 1700-luvun Ranskasta ja ranskalaisista. Nenäliina oli nuhaista klyyvariani varten. Viime viikkojen jäinen tihku sai minusta viimein otteen ja kehitin kevätflunssan. Kaikkea sitä pitää vielä kestää ennen kesää ja lomaa. Loma tulee, mutta kesästä en sitten niin tiedä.

Joka tapauksessa eilen oli melkein liian kirkasta olla ulkona. Olin jo niin tottunut hämärään, että puskasta ilmestynyt valo ja säteily oli häätää minut takaisin sisälle, viileään, pimeään kryptaani.

Mies ajoi minut pihalle. Istuin siinä sitten kirjan ja nenäliinan kanssa paahteessa kuin tropiikkiin eksynyt jääkarhu, vähän äreänä siitä ettei edes juhannusviikolla saa rauhassa istua sisällä, sateen ja hyttysten riehuessa ulkona.

Luin kirjani kannesta kanteen. Se ei ollut hirveän pitkä eikä aivan tylsäkään. Se käsitteli ihmisiä ja asioita ajalta, josta olen juuri nyt kiinnostunut. Ei niin, etteikö 1700-luku tapahtumineen olisi mielenkiintoinen ajanjakso. Mutta ei, en olisi ostanut pinoa historiankirjoja ja muita selvityksiä ellei minun pitäisi kyetä luomaan joukko tuolta ajalta tulevia henkilöhahmoja. Voisinhan tietenkin vetää ne hihasta, keksiä ja kirjoittaa mitä mieleni tekevi. Mutta non non non.

Tiesitkö, että 1700-luvun Ranskassa miehet avioituivat usein vasta noin 30 vuotiaina, ja että vain 5 % aikuisista oli naimattomia. Tai että 80 % ranskalaisista asui maalla ja harjoitti elinkeinonaan maanviljelyä. Ja että kaikkea mahdollista kehdosta hautaan valvoi Katolinen kirkko, tai vähintään koko muu kyläyhteisö.

Se oli maailma, joka oli jo nähnyt Keski Ajan, suuret löytöretket ja tieteiden ja taiteiden loiston. Sen ajan taviksen elämä tosin ei ollut sen ihmeempää kuin muutama sata vuotta aiemmin. Sotia tosin harrastettiin vähemmän. Riitti kun pysyi hengissä muuten. Huono satovuosi saattoi lakaista pois kaikki heikot ja köyhät. Siitä huolimatta Ranskan väkiluku kasvoi tasaiseen tahtiin koko vuosisadan ajan yltäen 20-21 miljoonaan ennen 1700-luvun loppua (nykyisen Ranskan rajojen sisällä).

Vanhoja asiakirjoja, oppisopimuksia, pöytä- ja päiväkirjoja lukemalla hassujen vanhojen sanojen* lisäksi mieltäni virkisti se, että ihmiset olivat ihan samanlaisia kuin ovat nykyäänkin: vallanahneita, kateellisia, juonittelevia, huolissaan ja joskus myös romanttisia.

Jossain mieleni avarilla bulevardeille (kuulostaa niin paljon paremmalta kuin hämärissä sopukoissa) kasvaa joukko henkilöitä, joista osalla on jo nimi, osalla vasta ammatti, mutta jokaisella on repussaan enenevissä määrin materiaalia, josta voin rakentaa todentuntuisen hahmon tarinaani.

Tänään taas sataa. Se on Normandiaa. Iltapuhteena odottaa "1700-luvun metsästys ja riistanhoito". Mitäs muuta.



* check this out: lundy, mardy, aujourd'huy, estre (être), mondamoiseau** (mademoisellen vastakohta!)

** tulipahan mieleen, että miksi tästä on luovuttu ja mademoiselle taas pultattu titaaniruuvein kieleen ja käytäntöön

3 kommenttia:

  1. estre (être)

    Tuo kirjainten päällä oleva accent circonflexe on muuten useimmiten merkki kadonneesta h:sta.
    hospital -> hôpital

    Hyvää tervehtymistä, ihanaisin Mary !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiidos, on dässä viel vähänd dädä nudaa.

      Ranska ei muuten kielenä ole muuttunut noita muutamia sanoja lukuunottamatta niin paljoa kuin voisi olettaa parin kolmen sadan vuoden aikana tapahtuvan. Samanlaista koukeroista ja kiertelevän kaartelevan ovelaa sanoittelua aina vaan. Noita asiakirjoja kuitenkin ymmärtää lukea toisin kuin jotain saman ajan suomalaisia papereita.

      Poista
    2. Naagh, pakko viilata pilkkua kun huomasin ajatushäröni. Olisi siis pitänyt kirjoittaa:

      "Tuo kirjainten päällä oleva accent circonflexe on muuten useimmiten merkki kadonneesta s:sta."

      ässästä, ei hoosta

      Poista