Ethän kopioi novelliani ilman lupaani. Kommetit ovat tervetulleita.
_______________________
Zahia väläytti kättään kooderille ja
luukku suhahti auki. Hän työntyi sisälle kapseliin ja haisteli sen viinahöyryjä
nenäänsä nyrpistellen. Keskusimurin putki leijui vanhan naisen perässä
kapseliin ja Zahia imuroi kaikki sen kahdeksan seinämää. Ruiskittuaan Febreziä
tekstiilipinnoille hän sulki kapselin ja avasi seuraavan luukun.
Myöhemmin Zahia istui tupakalla
kolleegojen kanssa. Hissipoika vitsaili johtajan valtavasta päästä ja muut
hyssyttelivät häntä hymy suupielessä. He olivat varuillaan, vaikka johtaja oli
poissa. Valot sammuivat taukovartin päätyttyä ja kaikki hapuilivat ulos
kopista. Kolmannessa kerroksessa Zahia törmäsi Lana Loveen, joka liikkeen
voimasta jäi pyörimään raajat levällään keskelle käytävää. Nainen tarttui
Zahian ojennettuun käteen, kiepsahti ympäri ärtyneenä ja sujahti kapseliinsa.
Sisältä kuului hetkeä myöhemmin ruoskaniskuja.
Työpäivän päätyttyä Zahia haki palkkansa
toimistosta. Hän oli odottamassa vuoroaan, kun johtajan kapselin luukku rävähti
auki ja itkuviiruinen hissipoika lensi Zahian ohi kuin ammus. Poika oli saanut
potkut, Zahia ei tuntenut sääliä. Hän
vain odotti. Johtajan vihdoin huudettua hän meni sisään.
“Zahia, oletko sinä varastanut
asiakkailta?”
“Olen Sir Henry.”
“Zahia paljonko sinä olet varastanut?”
“Paljon Sir Henry.”
Johtajan kyborgisilmä näytti viiruuntuvan
ja Zahia rykäisi. “Sir Henry minä olen varastanut asiakkailta todella hyvin
paljon.”
“Hyvä.” Mies totesi. “Voit mennä.”
Zahia jätti johtajan kapselin ja ojensi
assistentille tukun rahaa. Nainen laski ne ja antoi Zahialle osan takaisin.
Hotellisektorin ja keskuksen välinen
tunneli oli pitkä. Zahia veti itseään eteenpäin “bulevardilla” ja katseli
hihnalla kulkevia turisteja. Hekin olivat suurimmaksi osaksi vanhoja. Paljon
myöhemmin hän saapui aseman pohjakerrokseen. Sinne saapuivat huoltomoduulit ja
siellä asui Zahian tarvitsema mies.
“Rouva Gastaldo! Tulkaa peremmälle mies
pyysi ja viittoili ryppyistä siivoojaa hihnoihin. Hihnat tarttuivat Zahian
aktivoimaan haalariin ja hän huokaisi.
“Minulla on teille jotain hienoa”, mies
sanoi ja veti hyllystä valkoisen laatikon. Hyllyillä oli niitä sadoittain.
Zahia tunnisti laatikon päälle painetun lääkeyhtiön logon ja hymyili.
“Se on viimeistä mallia ja se ei satu.”
Zahia teki ostoksensa ja lähti kotiin.
Zahia oli syönyt nuudelinsa käytäväkojulla
ja vaihtanut samalla uutiset Weng Wein kanssa. Koska hän oli yksin kotona, hän
kirjoitti Anushkalle. Tyttöä hän rakasti kuten isoäidin kuuluikin, mutta Zahia
ei kaivannut maata. Hän vihasi maata ja ikuista sotaa. Zahia aktivoi
implanttinsa testatakseen sen toimintaa. Se oli muisto edellisestä elämästä. Hän
ei jaksanut muistella ikivanhoja asioita pitkään ja otti ostoksensa esiin ja
kiinnittyi hihnoihin. Hän painoi laitteen kyynärtaipeeseensa ja painoi nappia.
“Reveilles toi, hee Zahia”. Françoise
supisi ja Zahia heräsi.
“C’est le cata ma nenette. Il faut
courir”.
Zahia avasi silmänsä ja aukoi remmit
jäykin sormin. Françoise oli jo ulkona ja Bonotua raahautui perästä. Zahia
tiesi paremmin kuin “juosta” heidän peräänsä. Hän pukeutui ja peseytyi kaikessa
rauhassa. Joka päivä hotellilla oli katastrofi. Yleensä se oli kapselin
seinämään reiän ampunut asiakas tai ampumalla itsemurhaa yrittänyt asiakas.
Zahia tiesi, että joka tapauksessa se olisi hän, joka siivoaisi kapselin
turva-agenttien käytyä.
Johtaja oli käskenyt kaikki etuajassa töihin,
koska hän ei ollut tyytyväinen. Mies ei sanonut miksi ja kukaan ei kysynyt.
Kaikki raatoivat nurisematta. Kahvitauolla vastaanoton tyttö kysyi Zahialta
miksei Rob ollut töissä. Zahia tiesi, että hissipoika ei ollut enää hotellin
palkkalistoilla saatikka koko avaruusasemalla. Zahia arveli pojan leijuvan
jossain nelos-ilmaluukun ja ISS:n välisessä
avaruudessa. Hän vain kohautti olkiaan vastaukseksi. Kahvit juotuaan Zahia kävi
tyhjentämässä pissapussinsa. Neste sen sisällä oli muuttunut vaaleanpunaiseksi.
Hän kirosi ja kaivoi lääkepurkin taskustaan.
Päivä oli melkein ohi, kun Zahia rymisteli
sisään kylpyläkapseliin. Siellä oli pimeää ja hän pyysi valot päälle. Zahia
säikähti nähdessään kylpykuplan sisällä
leijuvan pyylevän naisen. Hengitysmaski leijui ilmakuplassa naisen vierellä.
Zahia mietti hetken ja soitti sitten johtajan assistentille. Assistentti pyysi
Zahiaa hoitamaan ongelman itse, koska johtajaa oli turha häiritä. Zahia tutki
kylpyläkapselin ja naisen tavarat ja soitti turva-agenteille. Hän kertoi heille
vain naisen identiteetin ja sen että nainen oli kuollut. Eivät he muuta
kysyneetkään. Zahia piilotti imurin suuttimeen löytämänsä tyhjän lompakon ja
pienen metallisen esineen. Turva-agentit veivät ruumiin pois ja Zahia suuntasi toimistolle.
Hän jätti kuolleen naisen tavarat assistentille.
“Senkin törkykasa”, Zahia huusi
diilerille. Mies leijui kädet puuskassa hänen edessään. “Mitä tämä paska on?”
Zahia heristi laitetta miehen leuan alla ja survaisi sen lopuksi laatikkoonsa
ja heitti laatikon poukkoilemaan ympäri kapselia.
“Rouva Gastaldo rauhoittukaa nyt. Minä
olen pahoillani. Ne toimittivat minulle huonon erän. Sitä sattuu. Mutta minä
korvaan tämän. Saatte uuden tilalle ja se on kunnon kamaa tällä kertaa. Annan vielä
ilmaisen suolihuuhtelusetin ystävänlahjaksi.”
Zahia mulkoili miestä ja säksätti vielä
hetken. Valitusten jälkeen hän tarkisti uuden geeniterapiapistoolin ja joi
tarjotun kahvipullon tyhjäksi. Zahia näytti miehelle kuvan kuolleen naisen
kummallisesta esineestä. Hän oli kuvannut sen implantillaan.“Tiedätkö sinä mikä
tämä on?”
“Aah kappas vaan…”
“Niin?” Zahia ähkäisi.
“Miksi haluatte tietää?”
Zahia tuijotti diileriä silmää
räpäyttämättä.
“En enää oikein muista.”
“Älä nyt taas aloita. Ja mitä jos kerron
unionille paskoista lääkkeistäsi?”
Pelkkä vihjaus palvelutyöntekijöiden unionista sai miehen niskakarvat pystyyn ja hän kertoi Zahialle kaiken mitä esineestä tiesi.
Pelkkä vihjaus palvelutyöntekijöiden unionista sai miehen niskakarvat pystyyn ja hän kertoi Zahialle kaiken mitä esineestä tiesi.
Asema ei nukkunut koskaan. Zahiakaan ei
saanut unta. Hän kiemurteli hihnoissaan ja mietti. Tuntia ennen herätystä hän
lähetti viestin Anushkalle ja lähti töihin. Hän viivytteli matkalla, jottei
olisi siellä liikaa etuajassa. Se herättäisi epäluuloa. Zahia pysähtyi matkalla
kahville ja luki uutiset. Lopussa oli mainos Europan matkoista. Se sai Zahian
haaveilemaan.
Työpäivä meni rutiinilla ja Zahia törsäsi
valtavan summan asiakkaiden rahaa liukuhihnaan. Hän oli kotona ennen kapselitovereitaan
ja avasi adn-lukitun lääkekaappinsa. Hän
vaihtoi vaatteita, sulloi taskuunsa peruukin ja jätti kapselin. Matkalla hän
nieli kourallisen suolta rauhoittavia nanobiootteja.
Tuntia myöhemmin hän tarkkaili hotellin
sisäänkäyntiä tunnelin suulta. Kun ryhmä venäläisiä turisteja leijui ohi, hän
lähti seuraamaan heitä yrittäen pysyä niin lähellä, että hänen luultaisiin
kuuluvan joukkoon. Zahia kohensi pyhähaalariaan ja varmisti, että punainen
peruukki istui hyvin. Ryhmä leijui hotellin aulaan ja Zahia erkani heistä
baarin kohdalla. Hän kiinnittyi seinämälle ja odotti. Kun baarimikko lähti
tupakille, Zahia lykki baarin perälle ja avasi “vain henkilökunnalle” -oven.
Zahia kiskoi eteenpäin vauhdilla ja piiloutui viinavarastoon. Hyllyjen takaa
hän tarkkaili johtajan toimistolle vievää käytävää. Zahia havahtui käytävältä
kuuluviin ääniin. Se oli johtajan assistentti, joka teki lähtöä. Zahia ryömi
lähemmäs, ja heti kun assistentti häipyi, Zahia polkaisi kiitoon. Hän jarrutti
käsillään toimiston luukulla ja pyyhkäisi implantillaan kooderia kaksi kertaa
ja luukku aukesi.
Assistentin tiski oli tyhjä. Siinä ei
ollut edes lokeroita. Eikä Zahia löytänyt mitään hyllyistäkään. Hän joutui
murtautumaan johtajan kapseliin. Sen luukku oli vaikeampi avata ja implatti
yritti eri kombinaatioita turhauttavan pitkään. Zahia oli luovuttaa, mutta
sitten luukku aukeni. Pienestä kolmion muotoisesta ikkunasta paistava kuu
valaisi heikosti tilaa. Zahia penkoi kapselin ja löysi etsimänsä. Se oli
kuolleen naisen avain. Tai avaimeksi Superdeal -Rodrigo oli esinettä kutsunut.
Johtaja taas ei ilmeisesti tiennyt mikä esine oli, Zahia hyräili hiljaa.
Zahia palasi aulaan muina naisina, mutta
hän hengitti syvään vasta omassa kapselissaan. Françoise herätti hänet paria
tuntia myöhemmin. Sir Henryn äkäinen viesti kutsui heitä heti hotellille.
Kaksi maan vuorokautta oli kulunut ja Zahia
kärsi rytmihäiriöistä. Hän ei nukkunut, syönyt eikä enää edes piereskellyt. Se
oli Françoise, joka huomautti seikasta ensimmäisenä, samalla kun valitti omista
vaivoistaan. Zahia väitti suolensa menneen lopullisesti tukkoon. Hän peitti
pelkonsa, mutta hän ei huijannut suoltaan. 72 tunnin aikaraja menisi pian
umpeen ja johtaja saisi käsiinsä aseman valvontavideot.
Viimeisen työpäivänsä päätteeksi Zahia
pysähtyi tapansa mukaan Weng Wein kojulla. Hän jutteli ja oli syövinään. Hän
tiesi, että häntä tarkkailtiin. Hän valitti aurinkotuulesta ja huonoista
lääkkeistä. Wei harmitteli papujen hintaa. Zahia astui kapseliinsa, pakkasi
selkäreppunsa täyteen lääkkeitä ja peitti kaljun päänsä lippalakilla. Sitten
hän lähti ja leijui rauhallisesti kerros kerrokselta kohti avaruussatamaa. Hän
pysähtyi hetkittäin katselemaan kauppojen vitriinejä. Hän jäi norkoilemaan
sataman pääsisäänkäynnin kohdalle ja odotti.
Kun sukkula maasta saapui, Zahia siirtyi
lähemmäs ja tarkasteli asemmalle saapuvia turisteja huultaan purren. Suurin osa
liikkui asemalla epävarmasti. Painottomuuteen oli vaikea tottua. Pieni tyttö
oksensi ja aseman siivooja syöksähti jostain valtava oksennushaavi kourassaan.
Juuri silloin Zahia erotti joukossa nuoren naisen ja hallissa kajahti kuulutus
Europalle lähtevästä sukkulasta.
Zahia veti itsensä nuoren naisen luokse.
“Anushka?” hän kysyi ja kyyneleet
valuivat vanhan siivoojan poskilla.
“Mummo”, tyttö kuiskasi.
“Saitko sen?” Zahia kysyi ja veti Anushkaa
kohti lähteviä sukkuloita.
Tyttö nyökkäsi ja taputti rintataskuaan.
He olivat päässeet sisälle sukkulaan
ongelmitta. Stuertti oli ohjannut Anushkan vessaan ja Zahia ihmetteli omaa
uni-podiaan. Sitten hän kuuli äänen,
jota hän oli eniten pelännyt viime vuodet.
“Zaaahiaa”, ääni murisi.
Zahia kääntyi ja näki Sir Henryn valtavan
pään leijuvan edessään.
“Mihinkä sinä olet matkalla?”
Zahia puristi kätensä nyrkkiin. Hän
aktivoi implanttinsa ajatuksella ja tähtäsi. Mutta sitten hän kuuli Anushkan
äänen sukkulan toisesta päästä. Jos hän ampuisi, ei sukkula lähtisi mihinkään.
Eikä Anushka lähtisi mihinkään.
“Mennään sitten”, hän tiuskaisi Sir
Henrylle. Zahia vilkaisi taakseen nopeasti ennen sukkulasta poistumista. Hänen
katseensa kohtasi Anushkan hätääntyneet silmät. Zahia laski päänsä ja leijui
pois. Tyttö oli tehnyt hyvin, hän ajatteli ylpeänä lapsenlapsestaan, joka oli
teettänyt maassa kopion kuolleen naisen avaimesta. Siihen oli riittänyt muutama
kuva. Sitten Anushka oli etsinyt avaimeen sopivan lukon. Se oli vienyt eniten
aikaa. Lukko oli löytynyt Asnière-sur-Seinen eläinten hautuumaalta. Se oli
Hipsy-nimisen hyeenan hautamuistomerkin portin avain. Anushka oli varastanut
Hipsyn muumioitua kaulaa koristavan timanttipannan ja myynyt maailman
suurimpiin kuuluvat siniset timantit Amsterdamissa ja hypännyt seuraavaan
sukkulaan. Zahia oli ollut varma, että se mitä kiertoradalle asti tuotu avain
aukaisisi, olisi kaiken vaivan arvoista löytää.
“Missä se on?” johtaja jylisi.
He olivat Sir Henryn salaisessa kammiossa
ja miehen kyborgi-silmä skannasi Zahiaa päästä varpaisiin.
“Missä on mikä?”
Sir Henry leijui Zahiaa niin lähelle, että
hän haistoi miehen ummehtuneen hengityksen. Kyborgi oli lyönyt häntä jo yhden
kerran ja mies kohotti taas kämmenensä, mutta tällä kertaa Zahia löi ensin ja
lähetti miehen kiitämään vastakkaiseen suuntaan. Hän aktivoi implanttinsa ja
syöksyi miehen perään. Ennen kuin Sir Henry tokeni, Zahia löi miestä uudelleen
suoraan leuan alle ja avasi ilmaluukun oven. Hän tyrkkäsi miehen sisälle, sulki
oven ja odotti. Vasta kun Sir Henry avasi silmänsä, Zahia tyhjensi ilmaluukun.
Puoli vuotta myöhemmin Zahia katseli
Europaa kiertoradalta. Sukkula oli juuri ylittänyt jäämereen poratun valtavan
reiän, josta he seuraavalla kierroksella laskeutuisivat jäisen kuun pinnan
alle. Siellä odotti uusi elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti