Kevyt keikka

A.Dannebey (2012)

Ethän kopioi novelliani ilman lupaani. Kommetit ovat tervetulleita.

_______________________



Zahia väläytti kättään kooderille ja luukku suhahti auki. Hän työntyi sisälle kapseliin ja haisteli sen viinahöyryjä nenäänsä nyrpistellen. Keskusimurin putki leijui vanhan naisen perässä kapseliin ja Zahia imuroi kaikki sen kahdeksan seinämää. Ruiskittuaan Febreziä tekstiilipinnoille hän sulki kapselin ja avasi seuraavan luukun.

Myöhemmin Zahia istui tupakalla kolleegojen kanssa. Hissipoika vitsaili johtajan valtavasta päästä ja muut hyssyttelivät häntä hymy suupielessä. He olivat varuillaan, vaikka johtaja oli poissa. Valot sammuivat taukovartin päätyttyä ja kaikki hapuilivat ulos kopista. Kolmannessa kerroksessa Zahia törmäsi Lana Loveen, joka liikkeen voimasta jäi pyörimään raajat levällään keskelle käytävää. Nainen tarttui Zahian ojennettuun käteen, kiepsahti ympäri ärtyneenä ja sujahti kapseliinsa. Sisältä kuului hetkeä myöhemmin ruoskaniskuja.

Työpäivän päätyttyä Zahia haki palkkansa toimistosta. Hän oli odottamassa vuoroaan, kun johtajan kapselin luukku rävähti auki ja itkuviiruinen hissipoika lensi Zahian ohi kuin ammus. Poika oli saanut potkut,  Zahia ei tuntenut sääliä. Hän vain odotti. Johtajan vihdoin huudettua hän meni sisään.

“Zahia, oletko sinä varastanut asiakkailta?”

“Olen Sir Henry.”

“Zahia paljonko sinä olet varastanut?”

“Paljon Sir Henry.”

Johtajan kyborgisilmä näytti viiruuntuvan ja Zahia rykäisi. “Sir Henry minä olen varastanut asiakkailta todella hyvin paljon.”

“Hyvä.” Mies totesi. “Voit mennä.”

Zahia jätti johtajan kapselin ja ojensi assistentille tukun rahaa. Nainen laski ne ja antoi Zahialle osan takaisin.



Hotellisektorin ja keskuksen välinen tunneli oli pitkä. Zahia veti itseään eteenpäin “bulevardilla” ja katseli hihnalla kulkevia turisteja. Hekin olivat suurimmaksi osaksi vanhoja. Paljon myöhemmin hän saapui aseman pohjakerrokseen. Sinne saapuivat huoltomoduulit ja siellä asui Zahian tarvitsema mies.

“Rouva Gastaldo! Tulkaa peremmälle mies pyysi ja viittoili ryppyistä siivoojaa hihnoihin. Hihnat tarttuivat Zahian aktivoimaan haalariin ja hän huokaisi.

“Minulla on teille jotain hienoa”, mies sanoi ja veti hyllystä valkoisen laatikon. Hyllyillä oli niitä sadoittain. Zahia tunnisti laatikon päälle painetun lääkeyhtiön logon ja hymyili.

“Se on viimeistä mallia ja se ei satu.”

Zahia teki ostoksensa ja lähti kotiin.



Zahia oli syönyt nuudelinsa käytäväkojulla ja vaihtanut samalla uutiset Weng Wein kanssa. Koska hän oli yksin kotona, hän kirjoitti Anushkalle. Tyttöä hän rakasti kuten isoäidin kuuluikin, mutta Zahia ei kaivannut maata. Hän vihasi maata ja ikuista sotaa. Zahia aktivoi implanttinsa testatakseen sen toimintaa. Se oli muisto edellisestä elämästä. Hän ei jaksanut muistella ikivanhoja asioita pitkään ja otti ostoksensa esiin ja kiinnittyi hihnoihin. Hän painoi laitteen kyynärtaipeeseensa ja painoi nappia.



“Reveilles toi, hee Zahia”. Françoise supisi ja Zahia heräsi.

“C’est le cata ma nenette. Il faut courir”.

Zahia avasi silmänsä ja aukoi remmit jäykin sormin. Françoise oli jo ulkona ja Bonotua raahautui perästä. Zahia tiesi paremmin kuin “juosta” heidän peräänsä. Hän pukeutui ja peseytyi kaikessa rauhassa. Joka päivä hotellilla oli katastrofi. Yleensä se oli kapselin seinämään reiän ampunut asiakas tai ampumalla itsemurhaa yrittänyt asiakas. Zahia tiesi, että joka tapauksessa se olisi hän, joka siivoaisi kapselin turva-agenttien käytyä.

Johtaja oli käskenyt kaikki etuajassa töihin, koska hän ei ollut tyytyväinen. Mies ei sanonut miksi ja kukaan ei kysynyt. Kaikki raatoivat nurisematta. Kahvitauolla vastaanoton tyttö kysyi Zahialta miksei Rob ollut töissä. Zahia tiesi, että hissipoika ei ollut enää hotellin palkkalistoilla saatikka koko avaruusasemalla. Zahia arveli pojan leijuvan jossain nelos-ilmaluukun ja ISS:n välisessä avaruudessa. Hän vain kohautti olkiaan vastaukseksi. Kahvit juotuaan Zahia kävi tyhjentämässä pissapussinsa. Neste sen sisällä oli muuttunut vaaleanpunaiseksi. Hän kirosi ja kaivoi lääkepurkin taskustaan.

Päivä oli melkein ohi, kun Zahia rymisteli sisään kylpyläkapseliin. Siellä oli pimeää ja hän pyysi valot päälle. Zahia säikähti nähdessään  kylpykuplan sisällä leijuvan pyylevän naisen. Hengitysmaski leijui ilmakuplassa naisen vierellä. Zahia mietti hetken ja soitti sitten johtajan assistentille. Assistentti pyysi Zahiaa hoitamaan ongelman itse, koska johtajaa oli turha häiritä. Zahia tutki kylpyläkapselin ja naisen tavarat ja soitti turva-agenteille. Hän kertoi heille vain naisen identiteetin ja sen että nainen oli kuollut. Eivät he muuta kysyneetkään. Zahia piilotti imurin suuttimeen löytämänsä tyhjän lompakon ja pienen metallisen esineen. Turva-agentit veivät ruumiin pois ja Zahia suuntasi toimistolle. Hän jätti kuolleen naisen tavarat assistentille.



“Senkin törkykasa”, Zahia huusi diilerille. Mies leijui kädet puuskassa hänen edessään. “Mitä tämä paska on?” Zahia heristi laitetta miehen leuan alla ja survaisi sen lopuksi laatikkoonsa ja heitti laatikon poukkoilemaan ympäri kapselia.

“Rouva Gastaldo rauhoittukaa nyt. Minä olen pahoillani. Ne toimittivat minulle huonon erän. Sitä sattuu. Mutta minä korvaan tämän. Saatte uuden tilalle ja se on kunnon kamaa tällä kertaa. Annan vielä ilmaisen suolihuuhtelusetin ystävänlahjaksi.”

Zahia mulkoili miestä ja säksätti vielä hetken. Valitusten jälkeen hän tarkisti uuden geeniterapiapistoolin ja joi tarjotun kahvipullon tyhjäksi. Zahia näytti miehelle kuvan kuolleen naisen kummallisesta esineestä. Hän oli kuvannut sen implantillaan.“Tiedätkö sinä mikä tämä on?”

“Aah kappas vaan…”

“Niin?” Zahia ähkäisi.

“Miksi haluatte tietää?”

Zahia tuijotti diileriä silmää räpäyttämättä.

“En enää oikein muista.”

“Älä nyt taas aloita. Ja mitä jos kerron unionille paskoista lääkkeistäsi?”
Pelkkä vihjaus palvelutyöntekijöiden unionista sai miehen niskakarvat pystyyn ja hän kertoi Zahialle kaiken mitä esineestä tiesi.



Asema ei nukkunut koskaan. Zahiakaan ei saanut unta. Hän kiemurteli hihnoissaan ja mietti. Tuntia ennen herätystä hän lähetti viestin Anushkalle ja lähti töihin. Hän viivytteli matkalla, jottei olisi siellä liikaa etuajassa. Se herättäisi epäluuloa. Zahia pysähtyi matkalla kahville ja luki uutiset. Lopussa oli mainos Europan matkoista. Se sai Zahian haaveilemaan.

Työpäivä meni rutiinilla ja Zahia törsäsi valtavan summan asiakkaiden rahaa liukuhihnaan. Hän oli kotona ennen kapselitovereitaan ja avasi adn-lukitun lääkekaappinsa.  Hän vaihtoi vaatteita, sulloi taskuunsa peruukin ja jätti kapselin. Matkalla hän nieli kourallisen suolta rauhoittavia nanobiootteja.

Tuntia myöhemmin hän tarkkaili hotellin sisäänkäyntiä tunnelin suulta. Kun ryhmä venäläisiä turisteja leijui ohi, hän lähti seuraamaan heitä yrittäen pysyä niin lähellä, että hänen luultaisiin kuuluvan joukkoon. Zahia kohensi pyhähaalariaan ja varmisti, että punainen peruukki istui hyvin. Ryhmä leijui hotellin aulaan ja Zahia erkani heistä baarin kohdalla. Hän kiinnittyi seinämälle ja odotti. Kun baarimikko lähti tupakille, Zahia lykki baarin perälle ja avasi “vain henkilökunnalle” -oven. Zahia kiskoi eteenpäin vauhdilla ja piiloutui viinavarastoon. Hyllyjen takaa hän tarkkaili johtajan toimistolle vievää käytävää. Zahia havahtui käytävältä kuuluviin ääniin. Se oli johtajan assistentti, joka teki lähtöä. Zahia ryömi lähemmäs, ja heti kun assistentti häipyi, Zahia polkaisi kiitoon. Hän jarrutti käsillään toimiston luukulla ja pyyhkäisi implantillaan kooderia kaksi kertaa ja luukku aukesi.

Assistentin tiski oli tyhjä. Siinä ei ollut edes lokeroita. Eikä Zahia löytänyt mitään hyllyistäkään. Hän joutui murtautumaan johtajan kapseliin. Sen luukku oli vaikeampi avata ja implatti yritti eri kombinaatioita turhauttavan pitkään. Zahia oli luovuttaa, mutta sitten luukku aukeni. Pienestä kolmion muotoisesta ikkunasta paistava kuu valaisi heikosti tilaa. Zahia penkoi kapselin ja löysi etsimänsä. Se oli kuolleen naisen avain. Tai avaimeksi Superdeal -Rodrigo oli esinettä kutsunut. Johtaja taas ei ilmeisesti tiennyt mikä esine oli, Zahia hyräili hiljaa.

Zahia palasi aulaan muina naisina, mutta hän hengitti syvään vasta omassa kapselissaan. Françoise herätti hänet paria tuntia myöhemmin. Sir Henryn äkäinen viesti kutsui heitä heti hotellille.



Kaksi maan vuorokautta oli kulunut ja Zahia kärsi rytmihäiriöistä. Hän ei nukkunut, syönyt eikä enää edes piereskellyt. Se oli Françoise, joka huomautti seikasta ensimmäisenä, samalla kun valitti omista vaivoistaan. Zahia väitti suolensa menneen lopullisesti tukkoon. Hän peitti pelkonsa, mutta hän ei huijannut suoltaan. 72 tunnin aikaraja menisi pian umpeen ja johtaja saisi käsiinsä aseman valvontavideot.

Viimeisen työpäivänsä päätteeksi Zahia pysähtyi tapansa mukaan Weng Wein kojulla. Hän jutteli ja oli syövinään. Hän tiesi, että häntä tarkkailtiin. Hän valitti aurinkotuulesta ja huonoista lääkkeistä. Wei harmitteli papujen hintaa. Zahia astui kapseliinsa, pakkasi selkäreppunsa täyteen lääkkeitä ja peitti kaljun päänsä lippalakilla. Sitten hän lähti ja leijui rauhallisesti kerros kerrokselta kohti avaruussatamaa. Hän pysähtyi hetkittäin katselemaan kauppojen vitriinejä. Hän jäi norkoilemaan sataman pääsisäänkäynnin kohdalle ja odotti.

Kun sukkula maasta saapui, Zahia siirtyi lähemmäs ja tarkasteli asemmalle saapuvia turisteja huultaan purren. Suurin osa liikkui asemalla epävarmasti. Painottomuuteen oli vaikea tottua. Pieni tyttö oksensi ja aseman siivooja syöksähti jostain valtava oksennushaavi kourassaan. Juuri silloin Zahia erotti joukossa nuoren naisen ja hallissa kajahti kuulutus Europalle lähtevästä sukkulasta.

Zahia veti itsensä nuoren naisen luokse. “Anushka?” hän kysyi  ja kyyneleet valuivat vanhan siivoojan poskilla.

“Mummo”, tyttö kuiskasi.

“Saitko sen?” Zahia kysyi ja veti Anushkaa kohti lähteviä sukkuloita.

Tyttö nyökkäsi ja taputti rintataskuaan.



He olivat päässeet sisälle sukkulaan ongelmitta. Stuertti oli ohjannut Anushkan vessaan ja Zahia ihmetteli omaa uni-podiaan. Sitten  hän kuuli äänen, jota hän oli eniten pelännyt viime vuodet.

“Zaaahiaa”, ääni murisi.

Zahia kääntyi ja näki Sir Henryn valtavan pään leijuvan edessään.

“Mihinkä sinä olet matkalla?”

Zahia puristi kätensä nyrkkiin. Hän aktivoi implanttinsa ajatuksella ja tähtäsi. Mutta sitten hän kuuli Anushkan äänen sukkulan toisesta päästä. Jos hän ampuisi, ei sukkula lähtisi mihinkään. Eikä Anushka lähtisi mihinkään.

“Mennään sitten”, hän tiuskaisi Sir Henrylle. Zahia vilkaisi taakseen nopeasti ennen sukkulasta poistumista. Hänen katseensa kohtasi Anushkan hätääntyneet silmät. Zahia laski päänsä ja leijui pois. Tyttö oli tehnyt hyvin, hän ajatteli ylpeänä lapsenlapsestaan, joka oli teettänyt maassa kopion kuolleen naisen avaimesta. Siihen oli riittänyt muutama kuva. Sitten Anushka oli etsinyt avaimeen sopivan lukon. Se oli vienyt eniten aikaa. Lukko oli löytynyt Asnière-sur-Seinen eläinten hautuumaalta. Se oli Hipsy-nimisen hyeenan hautamuistomerkin portin avain. Anushka oli varastanut Hipsyn muumioitua kaulaa koristavan timanttipannan ja myynyt maailman suurimpiin kuuluvat siniset timantit Amsterdamissa ja hypännyt seuraavaan sukkulaan. Zahia oli ollut varma, että se mitä kiertoradalle asti tuotu avain aukaisisi, olisi kaiken vaivan arvoista löytää.

“Missä se on?” johtaja jylisi.

He olivat Sir Henryn salaisessa kammiossa ja miehen kyborgi-silmä skannasi Zahiaa päästä varpaisiin.

“Missä on mikä?”

Sir Henry leijui Zahiaa niin lähelle, että hän haistoi miehen ummehtuneen hengityksen. Kyborgi oli lyönyt häntä jo yhden kerran ja mies kohotti taas kämmenensä, mutta tällä kertaa Zahia löi ensin ja lähetti miehen kiitämään vastakkaiseen suuntaan. Hän aktivoi implanttinsa ja syöksyi miehen perään. Ennen kuin Sir Henry tokeni, Zahia löi miestä uudelleen suoraan leuan alle ja avasi ilmaluukun oven. Hän tyrkkäsi miehen sisälle, sulki oven ja odotti. Vasta kun Sir Henry avasi silmänsä, Zahia tyhjensi ilmaluukun.

Puoli vuotta myöhemmin Zahia katseli Europaa kiertoradalta. Sukkula oli juuri ylittänyt jäämereen poratun valtavan reiän, josta he seuraavalla kierroksella laskeutuisivat jäisen kuun pinnan alle. Siellä odotti uusi elämä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti