tiistai 24. maaliskuuta 2015

Raakarumaverso (kirjallisuusblaablaata)


Kirjoittaminen on monituinen ja omituinen prosessi. Sen ajatteleminen huippaa, mutta välillä on parempi hieman funtsata mitä on tekemässä. Olen takonut jatko-osan raakaversiota tosissani joulusta lähtien. Sitä ennen olin tosin jo tehnyt suurimman osan työtä valmistelemalla aihiot, nuo katkoviivoin piirretyt reunaviivat, joita jälkikäteen kumitan ja revin sijoiltaan. Mutta niitä ilman ei olisi kirjoitusvaihetta eikä mitään muutakaan. Aihioiden suhteen on syytä olla kärsivällinen.

Sen sijaan raakileen eli raakatekstin, tekstin ensimmäisen version, kanssa pyrin vauhdikkuuteen. Tekstin on ryöpyttävä putouksena päästä paperille. Kaiken on tultava ulos, järjestelmällisesti, ja tarina kirjoittaa itse itsensä, jos reunaviivat olivat siellä missä niiden pitikin olla. Ruman ensitekstin kirjoittaminen on mielestäni koko pitkän prosessin hauskin osa. Se on maalaamista. Leikittelyä ja luovuuden kanssa tanssimista.

On vain kirjoitettava ja pohdittava lopputulosta myöhemmin. Ennen editointia vallitkoon vapaus ja silkka ilo. Jälkikäteen on aikaa korjata, uudelleenkirjoittaa, lisätä ja poistaa, lihottaa ja luikistaa. Silloin on myös aikaa pohtia huonoutta, paskuutta, toimimattomuutta ja tylsyyttä, mutta ei missään nimessä itseään rumilusta luodessa. Yritän olla juuri nyt kirjoittavan itseni paras kaveri ja jättää epäilykset ediktaattori-minälle. Hän kyllä hoitaa homman sitten kun sen aika on, ihan riittävässä määrin.

Nyt kirjoitan. Ja nautin siitä. Ja loppu jo häämöttää ja kihisen himosta tietää miten tämä toinen osa lopulta päättyy. Tiedän, mutta en tiedä. Siinähän voi sattua vielä vaikka mitä. Senkun keksin. Aah, tarinointi. Hieman joogaa, paljon kahvia ja pensasaidan alla istuvan mustarastasmachon ja naapurin saarnin latvassa kiekuvan satakielenrentun battle-musaa terassilla.
Sitten piisaa taas raakarumaa.






perjantai 20. maaliskuuta 2015

Myös ranskalaiset lukevat vähemmän



Ilmiö taitaa olla maailmanlaajuinen: kirjat eivät enää kelpaa huvitukseksi.

Tilastojen mukaan Ranska, joka on kirjallisuuden Nobel-palkinnon mestari (15 voittajaa), lukee vähemmän ja vähemmän. Näin kertoo tutkimus, joka julkistettiin juuri ennen Pariisin kirjamessuja, jotka alkavat tänään. Yksi ranskalainen kolmesta (33 %) sanoo "lukevansa vähemmän ja vähemmän kirjoja" et luku yltää 45 %:iin 15-24 vuotiaiden keskuudessa. Vain 18 % ranskalaisista kertoo lukevansa "enemmän ja enemmän kirjoja".  (Paris-Normandie-lehti 17.03.2015)

Ranska on kirjallisuuden suurvaltio. Olisi sääli, jos se ei sitä enää olisi, kun ei tuota suuruutta paljoa muilta aloilta tahdo kuulua. Loistava tulevaisuus takanapäin. Toivottavasti ei. Jaksan ihmetellä ja ilostua aina kun kohtaan pikkukylässä keskellä maaseutua kirjakaupan. Täällä niitä vielä on. Ja samaisessa kirjakaupassa saattaa olla kirjailija signeeraamassa teoksiaan ja juttelemassa lukijoiden kanssa. Hetkessä häilyy nostalgian pisto. Jossain päin maailmaa tämä on jo historiaa.


maanantai 9. maaliskuuta 2015

Tieteis-, fantasia-, kauhu-lukumeemi



Aurinkoisen terassin lakaisukauden alkajaisten kunniaksi lanseeraan lukumeemin, joka keskittyy tieteis-, fantasia- ja kauhukirjallisuuteen, mutta tätä voi kyllä soveltaa miten haluaa ja kopioikoon sen ken haluaa.

1. Minkä sf/f/h -kirjan luit viimeksi?

James S.A Corey'n The Caliban's War (The Expanse-sarja). Pidin enemmän sarjan avanneesta Leviathan Wakes'ista, mutta ihan perusavaruusoopperaa tämä toinenkin osa on. En vielä tiedä jatkanko sarjan lukemista, ehkä, luultavammin.

2. Mikä oli viimeinen sf/f/h -kirja, jota et saanut luettua loppuun asti ja miksi?

Täytyy myöntää, että genre-kirja jää minulta harvoin kesken, mutta Samuli Antilan Kirveenkantajat jäi ekaan lukuun. En vain päässyt tarinaan sisään, koska se ei puhutellut minua juuri silloin. Ehkä joku toinen kerta.

3. Mikä oli viimeisin sf/f/h -kirja, josta pidit, mutta josta muut eivät pitäneet (esim. suuri yleisö ei siitä pahemmin välittänyt tai sai huonon vastaanoton kirjabloggaajilta tai kriitikoilta).

En tiedä, koska en muista lukeneeni kirjaa, joka olisi saanut yleisesti ottaen huonon vastaanoton. Tai, no, jos mukaan ei lasketa joitakin Tähtiensota romaaneja, joita fanat ovat kritisoineet, mutta jotka minä olen kuitenkin rohmunnut ilman vatsanpuruja.

4. Mikä oli viimeisin sf/f/h -kirja, josta et pitänyt, mutta josta muut pitivät.

Tekisi mieli sanoa, että jokaisessa kirjassa on jotain hyvää ja loppujen lopuksi tämä on makukysymys, eikä siis tarkoita että kirja mielestäni on huono, vaikka en siitä pitänyt. Emmi Itärannan Teemestarin kirja sai paremman kuin hyvän vastaanoton. Siitä siis pidettiin yleisesti ottaen ja minäkin pidin kirjan kauniista kielestä, sen omaperäisestä tarinasta jne, mutta loppu jäi mielestäni liian avoimeksi.

5. Kuinka pitkään yleensä luet yhdeltä istumalta?

Valitettavasti en ehdi lukea niin paljon kuin haluaisin ja lukemista odottavat kirjat tursuilevat vaatekaapistanikin makuuhuoneen lattialle (!). Yritän lukea noin tunnin ennen nukahtamista, mutta yleensä silmät lupsuvat kiinni jo puolen tunnin päästä. Lomilla ja viikonloppuisin saatan lukea tunteja putkeen, jos tarina vetää.

6. Mitä luet juuri nyt?

Yritän lukea vähintään sen puoli tuntia kerrallaan Hannu Rajaniemen Jean Le Flambeur-trilogian päätösosaa The Causal Angel (Kausaalienkeli). 

7. Oletko pitänyt siitä tähän mennessä?

Kirjoittanen Kausaalienkelin herättämistä ajatuksista pian, mutta ensivaikutelma on hieman sekava. Olen joutunut palaamaan sarjan aikaisempiin osiin ymmärtääkseni tätä kolmatta, mutta eiköhän palikat loksahda paikoilleen kunhan seikkailu pääsee kunnolla käyntiin.

8. Kuinka kauan siitä on, kun ostit nyt lukemasi kirjan?

Tasan kuukausi sitten (pfffffh) jo. 

9. Mikä oli viimeisin paperinen sf/f/h -kirja, jonka ostit?

Jonka ostin, oikealla rahalla. Se oli, annas kun mietin....siitä lähtien kun minulla on ollut lukulaite en ole paljoa paperikirjoja ostellut (saanut kyllä!). Viimeisin taisi olla Neil Gaimanin Ocean at the end of the lane, ja onneksi, koska se on on niin Aaaaaw  ja esineenä kaunis ja niin hypisteltävä, melkein halattava. Halaa kirja päivässä!

10. Mikä sf/f/h -alalaji miellyttää sinua eniten ja miksi?

Avaruusooppera, jos luettujen kirjojen painossa mitataan (yläkerran kirjahylly varmaan tippuisi lattian läpi maanjäristyksessä...), ja jos pitäisi valita vain yksi ja ainoa, jonka kanssa ruskettua autiolla saarella. Avaruusoopperaa on niin monenlaista, niin monen eri kirjailijan tekemää ja todella laidasta laitaan. Sen parissa harvoin tylsistyy, sen parissa aina rentoutuu, sen parissa pääsee valovuosien päähän planeetta Maan ongelmista.

11. Mikä sf/f/h -alalaji miellyttää sinua vähiten ja miksi?

En ole pahemmin lukenut Steam Punkia, mutta en voi sanoa, etten pidä siitä vain koska en ole koskaan maistanut. Olen kyllä aika kaikkiruokainen ja varsinkin mitä tulee genre-kirjallisuuteen, mutta synkät dystopiat eivät juuri nyt ainakaan jaksa innostaa.

12. Mikä on lempi-lukulaitteesi?

Ainokaiseni, rakkaimpani, Kindle Paperwhite. Näppärä vehje lukemista ajatellen, mutta ei kirjojen ostamista. Kirjamaailmassa on ongelma. Verotuksessa on ongelma. Apua, auttakaa ulkosuomalaista lukijaa, prkl! 

13. Mikä on viimeinen ostamasi e-kirja?

Ursula K. Le Guinin A wizard of Earthsea. Silloin tällöin klassikko, koska kun tiedämme mistä tulemme, tiedämme minne menemme.


14. Luetko vain saman formaatin kirjoja (joko vain e-kirjoja tai vain paperikirjoja?

En millään voisi, koska hankin suomenkieliset kirjat Suomessa käydessäni paperisina, koska en osaa niitä tunkea Kindleen. Muuten varmaan lukisinkin vain e-kirjanlukijalla, koska kämpässäni ei ole enää tilaa.


15. Luetko e-kirjat aina samalla laitteella (esim. lukulaite, kännykkä, tabletti)?

Ehdottomasti aina lukulaitteella, jos vain mahdollista. Joitain lähdeaineistoja olen lukenut kännykällä, mutta vältän koska silmät ja niska eivät tykkää.


Siinä se, eli tarttukoon keh tahtoo meemiin ja hauskaa uutta lukuviikkoa!





torstai 5. maaliskuuta 2015

Taustalla tutkimus...hutkimus (kirjallisuusblaablaata)

Päivän uutiset...silloin joskus.

Taustatutkimusta voi olla monenlaista. Eilen luin lehteä vuodelta 1754. Sen jälkeen tutkimusta Nantesilaisista orjalaivoista samalta vuosisadalta ja sen päälle tutkailin sen ajan kauppalaivaston laivatyyppejä. Suunnitelmissani on myös vierailla Hermionella, purjelaivalla, joka on vastikään kastettu, mutta rakennettu 1700-luvulla navigoineen saman nimisen aluksen kopioksi. Kutsuisin tätä normaaliksi ja helpoksi taustojen tonkimiseksi.

Sitten on se toinen, vähän hankalampi järjestää, eli omakohtainen kokemus, tai melkein.


Valtameri

Pari kuukautta sitten purjehdin purjelaivalla valtameren yli ja kävin myös uimassa Atlantissa. Alkujaan idea vaikutti hyvältä ja jopa toteutuskelpoiselta, mutta kun tuli veteen hyppäämisen hetki....epäröin. Ajoimme hyvin hitaasti moottoreilla, maininkia oli ehkä tuon verran kuin mitä yo. kuvassa ja olen hyvä uimari. Silti epäröin. Alla oli yli 4000 m vettä ja vedenpinnan alla ties mitä. Pari uimaria saikin heti alkuun portugalinsotalaivan rihmoista poltteita, jei.
"Hyppää!"
"Joo hetki vain."
"Kohta otetaan uimaportaat pois. Viimeiset veteen!"
"Voihan perkule."
Hyppäsin sitten kuitenkin. En hukkunut. Uiskentelin vauhdissa mukana, aallolta toiselle ja ihan hyvin se meni. Mikään ei purru varpaasta. Mutta olin kauhuissani silti. Miksi piti moista kokeman?
Taustatutkimuksen tähden tietenkin, arvasit oikein.

Arvelin etukäteen tuntevani oloni häviävän pieneksi valtameren mainingeilla, vaikka Helena siinä ihan vieressä olikin. Vedessä tunne oli noin sata kertaa vahvempi ja sekottui hallittuun paniikkiin. Mietin mm. että jos minulla ei olisi uimalaseja päässä, olisi suolavettä silmissä ja kun yrittäisin pyyhkiä silmiä, joisin lasillisen hyvää kunnon valtamerta ja sitten alkaisi yskittää eikä uimisesta tulisi enää mitään. Ja sitten ehdin kuvitella miltä tuntuisi, jos Helenaa ei olisikaan siinä vieressä. Uin hieman pois päin (puoli metriä) ja katselin ulappaa. Suljin silmät ja korvat sekunniksi. Ihan kamalaa. Sen tunteen tatuoin kirjoittavaisen olion otsalohkooni, koska sitä tulen tarvitsemaan, kun yritän laittaa paperille tulevaisuudessa henkilöhahmon tunteita.

Taustatutkimusta tai siedätyshoitoa.

Kerroinko jo korkeanpaikankammostani ja vuorikiipeilystä?


maanantai 2. maaliskuuta 2015

Ja kommentaattori hattunsa söi

Jokainen Ranskassa Euroviisuja katsonut suomalainen muistaa, kun paikallinen juontaja uhkasi syödä hattunsa, jos "Lordi" voittaisi viisut. Mörököllirock oli varmaan pelkkänä käsitteenäkin aika tuntematon perusranskalaisille, vielä tuolloin. Nytpä tietävät paremmin. Saksalainen asiakaskin kysäisi kisoja seuranneena aamuna, mitä ihmettä Suomelle on tapahtunut? Samaa tuo kysyi, kun uutisissa oli kerrottu koulusurmista.

Tähän asti näillä ihmettelijöillä oli ilmeisesti ollut hieman kapea kuva Suomesta. Maa, jossa ei koskaan tapahdu mitään. Siellähän elelee vain niitä rauhallisia suomalaisia.

Olen kuullut kyllä myös toisenlaisia kommentteja heiltä, jotka ovat ihan oikeiden suomalaisten kanssa olleet tekemisissä tai jopa Suomessa käyneet. Maata pidetään sekoituksena turvallisuutta, kummallista arkkitehtuuria ja loistavaa koulujärjestelmää ja suomalaisia värikkäinä ja nerokkaina.

Euroviisut ovat loistava vitriini, mutta myös kiva musiikkiohjelma. Hieman tietty harmittaa, kun naapurimaat keskenään jakelevat pojoja toisilleen ihan kuin muita osanottajia ei kisassa olisikaan. Onneksi toisinaan hyvätkin kappaleet saavat pisteitä ja kipuavat listalla. Suomen viime vuoden viisuehdokas sai ainakin enemmän pisteitä kuin Ranska, ja sillä on aivan erityinen merkitys sohvalta käsin pelatussa maaottelussa.

Hiemanko olen ylpeä Suomen tämän vuoden viisuehdokkaasta. Siinä viedään maailmalle kuvaa maasta, jossa punk elää. Lisäksi kappale on kuin luotu perheenäidille, joka yrittää pitää kaikki ohjat käsissään arjen askareissa puuraessaan. Pitää käydä töissä, kaupassa, laittaa pyykit koneeseen, tarkistaa läksyt, kirjoittaa novelli...

En tuntenut Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyettä ennestään (anteeksi ulkosuomalaisuuteni*), mutta eilen piti kuunnella miltä tämä kuulostaa. Suomi-kuva on maailmalla jo muuttunut enkä usko, että viisuehdokkaamme otetaan ainakaan huonosti vastaan. Ja mieluummin katselen Ranskan televisiosta suomalaista punkkia kuin tangokuninkaallisia.

---------------------------

*pitkään ihmetteli mitä kahvakuulatkin olivat