tiistai 29. lokakuuta 2013

Luettua: Maailmanlopun kirjasto, URS, 2012

urs.fi

Maailmanlopun kirjasto on URS*:in viime vuoden lopulla julkaisema maailmanloppuantologia. Vaikka maailmanloppu tuli jo, voi näitä novelleja lueskella tulevia maailmanloppuja odotellessa. Novellin kirjoittamista tästä aiheesta voisi nopeasti ajatellen pitää helppona: lopun kirjoittamisen ei pitäisi olla kovin vaikeaa. Ongelmia ideointiin tuottaa kuitenkin halu katsoa ikivanhaa ja jo kaikilta kanteilta käsiteltyä aihetta uudella tavalla. Millainen on nykykirjoittajien maailmanloppu? Osa on tässä antologiassa valinnut maailmanlopun tuojaksi vanhan kunnon ydinsodan/-katastrofin tai maapallon ulkopuolelta tulleen toiseen taivankappaleeseen liittyvän uhan. Maailmanlopun kirjasto -antologia tuo lukijan iloksi perinteiseen katastrofi-kavalkaadiin uusia uhkia, tai uhkahan riippuu siitä miltä kantilta sitä katsoo.

Käsittelen joidenkin novellien sisältöä sen verran, että suosittelen jättämään lukemisen tähän, jos itse antologian lukeminen kiinnostaa. En halua pilata lukunautintoasi.
 

Tanssien loppuun asti - Arren Zherbin

Antologian aloitusnovelli on vaikea paikka. Sen pitäisi antaa lukijalle tarpeeksi pontta lukea seuraavakin ja sitäkin seuraava novelli aina antologian loppuun asti. Mr Mme Arren Zherbin lähestyy loppua nuorten näkökulmasta. Mitä tekee maailmanloppua odottava nuoriso, kun vanhemmista ei ole enää tukea ja turvaa tai edes täyttämään jääkaappia? Novelli kuljettaa henkilöhahmonsa yhden yksinkertaisen mutta suuren idean, nuoren rakkauden ja elämänhalun, kautta alusta loppuun, sen suurempia hötkyilemättä, lunkisti ja coolisti.
Kuin joulu - Juha Salmi
 
Tässä  novellissa kuljetaan vaivalloisesti kohti vääjäämätöntä loppua. Siitä huolimatta novellissa on jotain kaunista, mutta tarina sijoittuu jonkinlaisen ydinkatastrofin runtelemalle maapallolle ja päähenkilöt ovat nuoria tai ehkä jopa vain lapsia. Kuoleman käsittely ei kirjallisissa tuotoksissa aina ole helppoa. Elävässä elämässä ihmiset syntyvät ja kuolevat ilman serenaadeja, mutta miksi käsitellä kuolemaa kuin vain tuodakseen sen esille, näyttääkseen että näin se tapahtuu?

Maailmanlopun kirjasto - Alpo Leppänen
 
Alpo Leppänen on loihtinut tämän mysteerisen novellin yhteen moninaisista aineksista. Päähenkilö Q alias Matkaaja vierailee maailmanlopun tai -loppujen mullistamassa maailmassa hylätyissä kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Hän tapaa Kirjastonhoitajan, jota hän lupaa auttaa tärkeässä tehtävässä koota mahdollisimman paljon kirjoja talteen ja ihmiskunnan hyväksi tulevia aikoja ajatellen. Kuulostaa aika simppeliltä, mutta novellissa tapahtuu jotakin mitä en ihan heti ymmärtänyt. Siinä liikutaan ilmeisesti useammassa aikakerroksessa tai ainakin sain sen kuvan, että Matkaaja on ehkä jonkinlainen aikamatkaaja. Se jää hieman mysteeriksi, mutta ei sen väliä koska tarina itsessään on niin herkullisesti kirjoitettu, että sen ilmapiirissä viihtyi joka sanan verran.

Katastrooffi eli mistä se apokalypsi sitte alakoo - Heikki Nevala
 
Notta sanottakoon heti alkuun, että pidän murteista, arvostan niitä ja rakastan niitä kuulla puhuttavan, mahdollisimman monia ja erilaisia. Mutta en osaa niitä lukea, valitettavasti. En päässyt Nevalan novellissa lausetta paria pidemmälle, enkä sen takia ryhdy siitä sen enempiä virkkomaan.

Evakko – Shimo Suntila

Ostan heti! huudan täältä Normandian sumuisten nummien keskeltä. Jos novelli olisi leivos, söisin Evakkoa pienen pieni murunen kerrallaan nautintoa pitkittääkseni. Bravo hyvät herrat ja rouvat, maailmanloppu ei koskaan ole ollut suloisempi. Tässä on kaikki: kieli, tarina, juoni, alku, keski ja kuorrute. Lukekaa itse, liian hieno tämän enempää kommentoitavaksi.

”Vaikka maailma onkin loppumassa. ”
”Se on silti meidän maailmamme. ”
Niiden ajatusten kanssa kömmin makuupussiini . Tuntuu oudolta niin pitkän ajan jälkeen saada ihan uutta toivoa siitä, että asiat voisivat muuttua. Samalla seuraavat kuitenkin epäilykset. Mitä jos toivo on valhetta? Mattiaksen äidin lähdöstä saakka olen taistellut valheellista toivoa vastaan. Elämä pitää ottaa sellaisena kuin se on, sillä toisen polun päässä odottaa katkeruus.    s.33
 
Laakso - Aarne Lindén
 
Laaksosta Aavikoksi, Aarne Lindénin ekokatastrofi-novellin pääpointti on ihmisten tuhoava voima. Se vie mukanaan kaiken kauniin ja puhtaan. Pidän näkökulmaa hieman yksioikoisena, mutta tekstin kieli on niin kaunista ja mukaansa tempaavaa, että jaksoin lukea novellin sen surkuttelevaan loppuun asti. Novellissa on myös jonkinlainen raamatullinen ote, jota olisi ehkä voinut syventää hieman.
 
 
Viimeinen ihminen? - Lucilla Lin
 
Viimeinen ihminen? on seikkailu, jossa Sei-niminen orja karkaa isänniltään. Hän kulkee halki maan alle rakennettujen kaupunkien toivonaan löytää maanpinnalta ihmisiä. Sein maailma on huolella luotu ja tarkasti kuvattu ja tarjoaa oivan maaperän lukijan ahtaan-, pimeän- ja kummallisen kammolle kasvaa loppua kohden. Juuri loppu ei lunastanut lupaustaan, se oli hivenen ennalta-arvattava. Päähenkilöstä paljastuu omanlaisensa hirviö, joka saa palkkansa...en tiedä, mutta tämä on aitoa Lucilla Liniä ja sellaisenaan lisä URS:in tähtienväliseen hiukkassumuun.

Humalassa jumala - Venla Lintunen
 
Venlan maailmanloppu on huumorilla kirjoitettu ja miellyttäisi varmasti Monty Pythonin poikia. Pilvenreunalta putoilee milloin jumalia, viinipikareita tai viskipulloja. Ja tietenkin myös pirulla on sormensa pelissä. Novelli oli viihdyttävä ja kaikessa humaltuneisuudessaan myös kansanterveyttä edistävä...tai jotain sellaista huonon viskin aiheuttamista pienistä ja suurista katastrofeista varoitteleva.

Eivätkä he kokoontuneet vuorelle - Jussi Katajala

Hmm. Pidin ja sitten jäin miettimään, että onko Eivätkä he kokoontuneet vuorelle osa suurempaa kokonaisuutta, koska novelli jää selvästi kesken, se on vasta alku jollekin suuremmalle tarinalle. Tai on ja ei. Voihan tarinan kertoa tässäkin muodossa: enkeleiden ja demonien junailema maailmanjärjestys, jossa ihmisillä on aah niin vähän sanottavaa. He toimivat vain korkeampien voimien sanansaattajina. Jussi on tapansa mukaan tarkka ja terävä, mutta antaa rakkauden vanhoja asioita ja tapahtumien ymmärrystä kohtaan hehkua rivien välistä.

Uriel käänsi katseensa pois minusta ja vajosi ajatuksiinsa. Tiesin sanomattakin, että minun oli aika poistua. Taivaan pimentävä pilviverho tuomiokirkon yläpuolella
oli tuhkanharmaa. Käärin kaulaliinani tiukemmin kaulani ympärille ja nostin takinkauluksen pystyyn, sillä talvinen tuuli oli hyisen kylmä. Maailmanloppua odottavat
fanaatikot heiluttelivat kylttejään tuomiokirkon pihalla välittämättä kylmästä. He uskoivat jättävänsä pian maallisen maailman vitsaukset taaksensa. Maahan leijaili muutama lumihiutale kävellessäni tuomiokirkolta Aachen Schanzin asemalle, jossa astuin Eilendorfiin menevään lähijunaan.   s. 60
Vieraan taivaan alle - Anne Leinonen

Yritin sinnitellä ullakolla mahdollisimman hiljaa, ettei kukaan huomaisi meidän olevan vielä talossa. Käteni olivat puuduksissa liian kauan samassa asennossa istumisesta
ja venyttelin niitä varovasti . Näin ullakon pienen ruutuikkunan läpi , kuinka naapurit pakkasivat kaikki huonekalunsa muuttoautoon. Perheen äiti kaivoi pihaltaan koristekaktuksen irti , samoin pienet puutkin revittiin juurineen.
”Miksi me jäämme?” kysyin hiljaa ja revin etuhampaillani peukalonkynttä. Se halkesi, ja verta tirskahti esiin. ”Kuulitko?”   s. 68
Vieraan taivaan alle on tarina naisesta äkiltään muuttuvassa maailmassa. Hänen pelkonsa käyvät toteen ja hänen koko elämänsä muuttuu yhdessä humauksessa aivan toiseksi. Tosielämä on toisinaan yhtä julman kaunis. Annen tarinassa osa rakennuspalikoista jää lukijan mielikuvituksen lisättäviksi, mutta se ei suinkaan haittaa. Toisinaan tarina saa hengittää, jättää tilaa. Maailmanloppu ei ole kaiken loppu vaan uuden alku. Muutosta ei pidä pelätä vaan antaa sen tulla, ottaa se vastaan, kun vastaankaan ei voi taistella. Kaunis tarina.


Kolmas kerros - Tarja Sipiläinen


 
Kaikki tietävät suurimman osan onnettomuuksista sattuvan kotona, yleensä remontoinnin yhteydessä. Koti voi olla jopa niin vaarallinen paikka, että sieltä alkaa maailmanloppu. Muistan kokeneeni muutaman manatun hetken terassirempan yhteydessä, mutta Tarjan novellissa päähenkilö Pilvi joutuu talonsa noitumaksi. Ja siitä ei mitään hyvää seuraa.


Kävin käsiksi paikoittain haalistuneeseen ruusutapettiin kuin nokkospehkoon, joka oli revittävä irti juurineen. Kostutin seinää suihkepullolla ja päätin pitää tauon odotellessani veden vaikutusta. Tassuttelin keittiöön keittämään lisää kahvia. Väistelin matkalla mustia
jätesäkkejä, joista tursui tapetinkappaleita, seinälevyjen paloja ja sekalaista kaappien perukoilta löytynyttä sälää. Ikinä en olisi uskonut, että viidenkymmenen neliön
asunnosta irtoaa tällainen määrä roinaa.  s.82


Antologia oli kokonaisuudessaan antelias lukukokemus. Sen on koonnut joukko tarinoihin hurahtaneita omine pienine voiminensa. Kiitos heille taas kerran urakasta. 

 
* URS eli Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Luettua: "Le confident / Uskottuni", Hélène Grémillon 2010

Le Confident, Paris, Éditions Plon, 301 s.
Juna-aseman kioskista tarttui mukaan pokkari, jonka valitsin mielivaltaisesti takakansitekstejä vilkuillen.

"Camille on juuri menettänyt äitinsä. Surunvalitteluiden seasta hän löytää oudon kirjeen, josta ei käy ilmi lähettäjän nimeä. Hän luulee ensin jonkun erehtyneen osoitteesta, mutta outoja kirjeitä saapuu useampi. Ne kertovat tarinaa kahdesta mahdottomasta rakkaudesta ja neljästä särkyneestä kohtalosta. Vähitellen Camille ymmärtää hänen oman tarinansa liittyvän kirjeiden kertomaan kamalaan salaisuuteen. Toinen Maailmansota taustallaan Hélène Grémillon'in ensimmäinen romaani sekoittaa mestarillisesti historialliset seikat ja psykologisen jännitteen. Le confident on saanut viisi kirjallisuuspalkintoa ja se on käännetty 27:lle eri kielelle."*

Takakansiteksti lunastaa lupauksensa. Kirjassa on kyse salaisuuksista, valheista, manipuloinnista ja rakkaudesta ja lopulta totuudesta. Le condident on naisten kirja, raakojen inhimillisten ja elämän juoksuhautoihin eksyneiden naisten, äitien, tyttärien, kirja. Se kertoo viiltävän kauniisti siitä mitä on olla se, jonka odotetaan täyttävän yhteiskunnan naiselle asettamat vaateet. Romaani kertoo myös kuinka odotuksiin voi vastata niitä täyttämättä, miten raa'asti keplotellaan, kuitenkaan muuttumatta hirviöksi. Hélène Grémillonin sankarittaret eivät ole puhtaita pulmusia, mutta eivät liioin pahuudellakaan pilattuja. He ovat juuri sellaisia kuin naiset ovat, ihmisiä.

Pidin teoksessa sen totuudenmukaisuudesta, siitä miten yksi pieni valhe voi muuttaa montaa ihmiskohtaloa, siitä miten ihmiset reagoivat itseään tai läheisiään koskettaviin uhkiin. Hélènen kieli on soljuvaa, pohdiskelevaa, muttei tylsää. Se on täynnä oivalluksia ja arkipäivän pieniä totuuksia meistä kaikista. Kirjan lopussa on pitkä lähdeluettelo, josta selviää kirjailijan tekemän taustatutkimuksen määrä. En käytä tässä sanaa vaikuttava, mutta historialliseksi romaaniksi Le Confident pysyy jaloillaan kuin Eiffel-torni.

Le Confident löytyy suomeksi nimellä Uskottuni ja sen on lukenut mm. Lukuisa, Erjan lukupäiväkirja ja Kirjakirppu.


* Maryn vapaasti suomentamana

maanantai 21. lokakuuta 2013

Random uutisia Normandiasta

En vakoile ranskalaisia kuuntelemalla heidän puhelinkeskustelujaan kuten erään suurvallan agentit. Luen mieluummin paikallislehtiä. Ne kertovat kaiken ja senkin mitä en halunnut tietää.

Seudulla ilmestyy kaksi kyläuutisia levittävää päivälehteä: La Dépêche ja Le Reveil. Lehtien uutiset ovat samat, mutta ne on painettu eri sivuille. Toisesta puuttuu horoskoopit ja toisessa on palsta päivän reseptille. Tapanani on lukea kumpainenkin lehti jotten jäisi mistään paitsi.

Tavanomaisten exä pieksi vaimon, lapset ja maatilan eläimet ja rellu romutti pökötin kansallisella väylällä -uutisten lisäksi on otsikoissa tällä viikolla:

Maanantain pääotsikko: "Kuka heistä kruunataan Mister Ranskaksi? " Otsikon alla komeilee kuva 28:sta törröhuulisesta nuoresta miehestä, joiden muskelit kiiltävät ja otsatukat jököttävät pystyyn geelitettyinä patsaina.

Mistereiden alla oranssilla pohjalla painettu shokkiotsikko: "Luodista haavoittunut henkilö sai Songeonsin kylän sekaisin."

Ja oikeassa yläkulmassa toinen oranssille pohjalle painettu pienempi otsikko: "Siiderijuhla tänä viikonloppuna."

Pikkuotsikot: Peruna kautta aikojen... Vesilaskun voi maksaa nyt netitse... Uusi koulu valmistuu tammikuussa...

Plärään Mistereiden ja siideri- ja perunajuhlien yli. Pysähdyn Sogeonsin kylän asukkaat tolaltaan saaneeseen tapaukseen. Nuori mies oli viety kylän keskustasta sairaalaan, koska hänellä oli ampumahaava rinnassa. Paikalle saapuneet santarmit olivat ryhtyneet tutkimaan tapahtumia, mutta kuulopuheiden mukaan Songeonsin asukkaat "tiesivät" pian, että kylillä oli ammuskeltu ja se ei yllättänyt ketään, koska parin peninkulman päässä oli pari viikkoa aiemmin ammuttu toinen nuori mies kuoliaaksi ja murhamiestä ei oltu vielä saatu kiinni. Kyläläisten pelko oli ehkä aitoa, mutta aiheetonta. Songeonsin asukkaiden olisi ollut parempi jättää johtopäätösten vetely poliiseille, koska lopulta selvisi että rintaansa luodin saanut onneton oli sen sinne itse laittanut.

Viereisellä sivulla kerrotaan toisessa sekalaisten uutisten otsikossa, että Saint-Germerin ampumatapauksen tiimoilta on tehty ensimmäinen pidätys.

Seuraa läjä artikkeleita eri kuntien viikon tapahtumista: korttia pelattu vanhainkodissa, tarhaan saatu uusi katto, asukkaita on opetettu lajittelemaan jätteitä...

Sitten uutinen paikallisesta talouselämästä: Ferrières-en-Brayn tuliterä rautakauppa ei saa olla auki sunnuntaisin, koska kaupan erikoislupahakemus on hylätty. Sunnuntaiaukioloista on Ranskassa hälisty viime aikoina. Kauppiaat haluaisivat pitää puljut auki, koska se parantaisi myyntiä ja ilmeisesti lisäisi työpaikkojakin ja työntekijöiden palkkausta. Toistaiseksi vain tiettyjen alojen liikeyritykset saavat olla sunnuntaisin auki ilman erityislupaa (esim. ravintolat). Oma mielipiteeni on jakautunut: auki oleva rautakauppa voi olla käytännöllinen asia sunnuntaisin nikkaroiville. Mitäpä muutakaan tekemistä tässä auringon hylkäämässä maankolkassa on. Toisaalta en itse haluaisi tehdä töitä sunnuntaisin, vaikka siitä pari roppoa enemmän maksettaisiinkin (ja itse asiassa tuskin edes maksetaan). Tuhahtelen ja käännän sivuja.

Urheilusivuilta leikkaan talteen artikkelin, jossa mainitaan jälkikasvun nimi. Toisinaan on ihmeellistä asua pikkukylässä.

Asuntoilmoitusten ja illan tv-ohjelman vierestä löytyy lehden loppukevennys: Beauvoir en Lyonsissa on valittu kauden suurin kurpitsa...allôwee pian. Ja kuvassa virnistää rivi kurpitsanviljelijöitä valtavine kasveineen.

Sitten luen verkosta suomalaisia lehtiä ja totean, että ihan sama touhu päällä. Tosin vesilaskun sai Suomessa maksettua verkkopankin sivuilla jo joskus vuonna 0. Jospa sittenkin siirtyisin puhelinkuunteluun. Kenen ranskalaisen jupinaa viitsisi salakuunnella? Valitsisin varmaan jonkun humoristin, olisi herkullista paljastaa maailmalle ketä Laurent Gerra imitoi seuraavaksi.




tiistai 8. lokakuuta 2013

Savua sateisessa puutarhassa

Kirjoittava Mary on kärsinyt rytmihäiriöstä viimeiset viikot. Hänen tarinoidensa sydän on jättänyt lyöntejä väliin, hidastellut, nykähdellyt. Kirjoittamisesta ei ole tullut mitään. Ideat ovat jumittaneet ja niin myös luominen, tekstiä ei ole syntynyt, edes päiväunen vertaa.

Kaikelle on syynsä. Häiriö sai alkunsa tilasta, jota nimitän valmiin tekstin tyhjiöksi. Kun yksi tarina on valmis, on sen kirjoittanut henkilö kuin tyhjentynyt ilmapallo. Hetken hurmio muuttuu piinaksi. Millä pallo taas täytetään? Mistä uusi into? Uusi luovuus? Inspiraatio? Tahto?

Minulla oli päänmäärä, ennalta piirretty kartta, jota on turha ajaa GPS:n avulla. Tarvitaan suunnistustaitoa saapua valmiin tekstin turvasatamaan. Siellä on kivaa. Ei tarvitse enää huhkia hihat musteessa, otsa rypyssä ja tekemisen palo pelkkänä polttoaineena. Mutta satamaan jämähtynyt purjelaiva on surkea näky, varsinkin kun ulappa kutsuu ja ulappa kutsuu aina tarinoitsijaa.

Istuin hetki sitten terassilla, vasta kaakeloidulla terassillani, tai paremminkin etuoven askelmalla, koska usva oli laskeutunut uutuuttaan hohtavien terassilaattojeni päälle rasvamaiseksi vesipeitteeksi, ja adoptoiduksi normanniksi inhoan kumman paljon kosteuden kosketusta. Ilmassa tuoksui savu. Sisällä paloi tuli takassa ja savupiipusta nouseva savu laskeutui puutarhaa reunustavien puiden latvoille. Satakieli lauloi jossain näistä puista. Katselin ja kuuntelin. Juuri sillä hetkellä tarina lähti taas liikkeelle päässäni, kirjoitti. Uusi henkilöhahmo syntyi ja kasvoi itsensä kokoiseksi tarinaksi.

Se on alku. Mutta yhä ihmettelen tyhjyyttä ja sen rytmittömyyttä. Luonnossa tyhjiöitä ei esiinny, ei edes avaruudessa, missä tilan täyttävät hiukkaset, koko universumin rakennuspalikat. Maryn tyhjiö sai alkunsa yhden tekstin valmistumisesta, mutta se otti ja lähti, kun tarina voitti. Tarinaa ei voi taikoa esiin. Se tulee kun on tullakseen. Ja uskon että "valmiin" lähettäminen muitten tuomittavaksi myös auttoi. Sen kohtalo ei ole enää pelkästään omilla hiirilavasta kärsivillä olkapäilläni. Olo on huomattavasti kevyempi, kun äpärä on lähetetty maailmalle repussaan ruisleivän käntty ja äitinsä hyvän matkan toivotukset.

Tulkoon tarina. Tulkoon kaksi.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Pelkkää tunnetta vai jotain ideaakin (kirjallisuusblaablaata)

Sattumalta satuin katsomaan menneellä viikolla ranskalaista kirjallisuusohjelmaa. Yleensä vältän, koska harvoin tunnen studioon kutsuttuja kirjailijoita. Myönnän etten lue paljoa ranskalaista nykykirjallisuutta, klassikoistakin tunnen vain muutaman.



Studiossa istui neljä mieskirjailijaa, yksi naiskirjailija, yksi juontaja ja hipihiljaa taustalla rekvisiittana jökötti yleisökin. En tunnista kirjailijoita edes nimeltä, vaikka luultavammin he kuuluvat ranskalaiseen yleissivistykseen. Moukka mikä moukka.

Kuuntelen kirjaesittelyt, joita jokainen kirjailija kommentoi vuorollaan (markkinointia) ja hymähtelen heidän vastauksilleen, kun juontaja yrittää kysyä jotain kinkkistä.
"Miksi neuvotte oppaassaanne kirjailijuudesta haaveilevia kopioimaan jo valmiita teoksia?" Ovelasti hymyilevä kirjailijaherra vastaa, ettei hän suinkaan sellaista neuvo, mutta että joskus huonosti kerrotuista tarinoista voi kirjoittaa parempia tai tehdä vanhasta uutta jne. Mielenkiintoista - haluaisin kuulla esimerkkejä!



Ainut naiskirjailija on nuori ja kaunis. 23:sta keväästään huolimatta hän on jo julkaissut useamman tieteisromaanin. Hän vastaa juontajan kysymyksiin tuijotuksella, joka kestää kolme kylmää sekuntia ennen kuin hänen suustaan suoltuu vulkanuslaisen robootin logiikalla analysoitu ja kaikesta turhasta riisuttu vastaus. Hänen tuorein teoksensa käsittelee maailmaa, jossa kaikki kirjat välittävät vain tunteita lukijoilleen kertomatta minkäänlaista tarinaa. Ne ovat kirjoja ilman ideaa. Jostain varsinaisesti kertovat kirjat ovat kiellettyjä. Päättelen hänen olemuksestaan, sanoistaan ja mielipiteistään, että nykykirjallisuudessa on hänen mielestään jotain pahasti vialla. Tai lukijoissa.

Älykäs kirjallisuus. Siinäpä hurja kombinaatio. Jos jokin kirja on "älykäs", niin voidaan olettaa, että jokin toinen on "älytön". Studion (kyborgi)kirjailijatar asettaa oman kirjallisuutensa näin pelkkää tunnetta välittävän hömpän yläpuolelle. Hän tuo "älykkäässä" teoksessaan esille "älyttömän" kirjallisuuden vaarallisuuden, se vaarantaa massalla ja voimalla kaiken heikon, hauraan ja yläpuolisen. Tai jotain sinne päin. Vastakkainasettelu on asia erikseen, mutta väittää viihdekirjallisuuden vaarantavan "oikean" kirjallisuuden aseman, on aika pitkältä haettu idea, romaanin arvoinen ehkä, silti.



TV tyhmistää. Tunnenkin kirjallisuusohjelman imeneen kullanarvoisia ideoita hiusteni alta samalla istuttaen sinne rikkaruohojen lailla leviäviä aatteen poikasia. TV pitäisi kieltää.

Mielestäni (tämä on vain mielipide) lukeva ihminen on enemmän ihminen kuin ihminen, joka ei koskaan lue mitään. Pääasia että lukee, sama se mitä.

- - - - - - -
(kuvat Houlgatesta)