torstai 13. joulukuuta 2012

Normandian suuret - osa 2

Kukapa Ranskan kävijä (tai muuten vain oleskelija) ei ole joskus kulkenut Avenue, Rue, Boulevard tai Pont Gustave Flaubertilla. Olen varma että nimi on tuttu, ehkä jopa tiedätte kuka hän oli miehiään. Jos ette, niin tässäpä pieni mise à jour:

Gustave Flaubert (1821 - 1880) Wikipedia
« L’étude excessive de ce qui faisait l’atmosphère d’un écrivain nous empêche de considérer l’originalité même de son génie. Au temps de La Harpe, on était convaincu que, grâce à de certaines règles, un chef-d’œuvre vient au monde sans rien devoir à qui que ce soit, tandis que maintenant on s’imagine découvrir sa raison d’être, quand on a bien détaillé toutes les circonstances qui l’environnent. » G.Flaubert (meitin suom: Kirjailijaa innoittaneen ilmapiirin liiallinen tutkiminen estää meitä huomaamasta hänen nerokkuutensa ainutlaatuisuutta. Antiikin aikoihin oltiin vakuuttuneita, että tiettyjä sääntöjä seuraamalla mestariteos syntyy itsestään. Nykyään (teoksen) olemassaoloa selitetään erittelemällä kaikki sitä ympäröivät olosuhteet.
 
 Flaubert oli Kirjailija. Hänen teoksensa ovatkin sitten vähemmän tunnettuja. Tai kyllä moni on kuullut Madame Bovary'sta, mutta kuinka moni on romaanin lukenut? Älkää suotta punastuko, luin sen puolestanne ja arvioni kirjasta on seuraavanlainen:

Flaubertin Madame Bovary on vähän kuin Jane Austenin Järki ja tunteet, mutta miehen kirjoittamana ja paljon realistisempana kuvauksena naisesta ja naisen mielenliikkeistä. Jos olette Austenia lukeneet, voitte varmaan olla kanssani samaa mieltä siitä, että onneksi tuli teollinen vallankumous, naiset pääsivät töihin ja vapautuivat pakkoavioliitoista jne. Flaubertin Bovarystä jää sen sijaan erilainen, häiritsevä jälkimaku. Tarinaa voi verrata monella tasolla nykypäivään (eikä vain normandialaisen maaseudun kuvailussa). Madame Bovaryssa kerrotaan lääkärin vaimon elämä ja kuolema. Se on koruton tarina yksinäisyydestä ja siitä, kun tuntee elämän olevan jossain muualla. Arki ja arkisuus tappaa pienellä liekillä meistä jokaista. Teos on merkittävä, siitä ei ole epäilystäkään. Se on jopa miellyttävää luettavaa. Sen sijaan, jos etsii jonkinlaista filosofista sanomaa kirjasta, on syytä pohtia kahta seikkaa:
1. Mitä on onnellisuus?
2. Mitä 1800-luvulla elävä pienporvarillinen avioliitossa elävä ja elämäänsä totaalisen pettynyt naisihminen voi tehdä saavuttaakseen onnen?

Flaubert kirjoitti raakaa ja realistista tekstiä, mutta siitä huolimatta hän oli romantikko, joka ei ilmeisesti koskaan osannut itse olla (täysin) onnellinen, onko kukaan?
Il était Normand, et avec une incomparable splendeur d’atavisme. Car ce n’était pas le Normand d’aujourd’hui, en qui l’ancêtre norvégien ne revit que par l’âpreté au pillage ; ce n’était pas l’écumeur de vagues devenu un écumeur de procès ; c’était le vieux Normand superbe, barbare, avec sa taille de géant, sa mine farouche, son goût pour l’aventure et son mépris hautain pour la vie. (Jean Richepin kuvaili Flaubertia kirjailijan kuoltua, meitin suom: Hän oli normandialainen, ja verrattoman loistava muinaisjäänne (atavisme="nukkuva geeni"-ilmiö). Koska hän ei ollut tämän päivän normanni, jossa norjalainen esi-isä elää vain ryöstelijänä; eikä aaltojen kyntäjästä muovautunut lakitupien hai; hän oli "Se vanha kunnon normanni, barbaari, paksuvartaloinen, kovakasvo, jolle seikkailu maistui ja joka ylenkatsoi elämää halveksien.) 

Flaubert kasvoi Victor Hugon romaanien tuudittamana. Hän taisi nuorena miehenä pettyä, kun elämä ei tarjonnutkaan vain seikkailua ja romantiikkaa. Niinpä hän kirjoitti elämästä ja sen tylsyydestä. Silti on mainittava, että harvoin tulee luettua niin rakastavasti ihmisiä ja heidän touhujaan kuvailevaa tekstiä, kuin Flaubertin tarinoissa, jotka pohjautuvat osittain todellisiin tapahtumiin, kuten Madame Bovary. Flaubert sai "herätyksensä" myöhään, hän oli jo 36 vuotias, kun esikoinen julkaistiin. Ja hän joutui suoraan oikeussaliin sitä puolustamaan, koska kirjaa pidettiin siveettömänä. Flaubert oli edelläkävijä.

Hän myös kuoli ennenaikaisesti, kuten kirjailijoilla on toisinaan tapana, 58-vuotias Flaubert sai aivoverenvuodon pienessä Croisset'n kylässä (lähellä Rouenia) ja haudattiin usean kirjailijaa oppi-isänään pitäneen läsnäollessa (mm. Emile Zola, Edmond de Goncourt ja Guy de Maupassant).

Valitettavasti Flaubertien kotitalo myytiin ja sen tilalle rakennettiin tehdas kirjailijan kuoltua. Paikalla on enää pieni sivurakennus, jota kutsuttiin paviljongiksi, josta Flaubertin sanotaan katselleen alhaalla laaksossa virtaavaa Seineä.

Gustave Flaubertin teokset:

  • Madame Bovary (1857) Rouva Bovary
  • Salammbô (1862) Salambo
  • L'Education sentimentale (1869) Sydämen oppivuodet
  • La Tentation de Saint Antoine (1874) Pyhän Antoniuksen kiusaus
  • Trois contes (1877) Kolme kertomusta
  • Bouvard et Pécuchet (1881) Bouvard ja Pécuchet, julkaistu postuumina 
  • Dictionnaire des idées reçues (1911) julkaistu postuumina

  • Kuten huomaatte, teoksia ei ole montaakaan. Flaubert kirjoitti kirjojaan vuosia, hän viimeisteli ja editoi niitä huolella, ajatuksella (ehkä vähän liikaakin, sanoivat aikalaiskriitikot).

    Voit lukea Flaubertin teoksia mm. täältä (ranskaksi).

    2 kommenttia:

    1. Tulipas kivaan saumaan tämä postuksesi: minulla on Sentimental Education juuri kesken! Romantiikasta ei ole puutetta ainakaan lukemillani sivuilla ja jopa ystävyyssuhteet kuulostavat kovin romanttisilta nykyajan ihmisen korviin. Aina ne kaverukset halailevat toisiaan pitkään, intohimoisesti ja hartaasti.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Ne oli sellaisia aikoja silloin 1800-luvulla... nykyihmiset on ihan nyhveröitä noihin verrattuna. Itse kadehdin sen ajan puhetapaa. Jos nykyranska kuulostaa pohjoismaalaisen korvaan pokkuroinnilta, niin antaas mennä vanhan ranskan kanssa...Vaadin takaisin mm. mondemoiseau'a (mademoisellen maskuliini).

        Poista