torstai 9. toukokuuta 2013

"Jokainen päivä on näytelmä...

Muistuttavat läheltä Maryn kirjoittavaa mieltä.


...kirjoita niistä hyviä", sanoi Mary hampaitaan pestessä. Hän unohti keksimänsä aforismin ennen lounasta, mutta muisti napata CD-kansion hyllystä ennen töihin lähtöä. Lempimusiikki oli ennenkin pelastanut vaikeita aamuja. Kukaan ei herätä niin suloisen tärisyttävästi kuin Sia, täysillä liikennevaloissa.

Maryn mieltä oli viime aikoina häirinnyt parasiittiajatusten lauma, joka aina odottamatta hyökkäsi hänen keskittyneisyytensä kimppuun, höykytti sitä epäilyksen ja pelon tummilla kynsillä ja jätti hyvistä aikeista ja tunnollisesta puurtamisesta vastanneen aivolohkon hapetta. Kaikki alkoi lopusta.

Kun Mary vihdoin tajusi kirjoittavansa uusimman käsikirjoituksensa valmiiksi, hän oli ensin iloinen. Sitten tulivat tummat pilvet. Ensimmäisen tekeleen loppu ei ollut häntä miellyttänyt. Itse asiassa hän oli ollut suurin piirtein onnellinen vain yhdestä luvusta koko käsiksessä. Siitä missä sankaritaret olivat suuressa pulassa. Pian valmistuva raakaversio alkoi poltella Maryn sormia. Väistämättä kaikki hänen ajatuksensa veivät lopulta tekstiin. "Onko kotona vielä maitoa? Laitetaan sekin ostoslistaan. Mitä muuta kaapeista puuttuu?....................................onko niillä siellä metsässä kahvia? oliko silloin jo kahvia? mummolla oli ihana vanha kahvimylly...."

Mary unohti ostaa maitoa, mutta ratkaisi kahviongelman.

Seuraavana aamuna hän vaihtoi Sian Museen. Happamena hän oli päättänyt kirjoittaa aivan erilaisen lopun kuin oli suunnitellut viimeiset viisi kuukautta. Se oli myös helpotus Marylle, koska hän oli varma että uudesta lopusta tulisi parempi. Samalla hän päätti kirjoittaa jatko-osan tarinalle. Ja sitten iski paniikki. Onko tuo nyt hyvä idea? Jos alkuperäinen suunnitelma tuntui 5 kuukautta hyvältä, miksi vaihtaa se nyt lennosta johonkin hullutusostosajatukseen. Maryn teki mieli purra alitajuntaansa. Se hyppi nenille juuri nyt kun se olisi pitänyt kiltisti istua vasemman käden ulottuvilla.

Koko käsikirjoitusta ei enää pystynyt lukaisemaan yhdeltä istumalta ja sen tavaaminen alkoi maistua editoinnilta, joka myös häämötti uhkaavasti horisontissa, ainoana mahdollisena väylänä turvalliseen satamaan. Mutta sitä ennen Maryn pitäisi purjehtia läpi käsiksen loppumetrit. Kauhusta kankeana. Hän ei uskaltanut arpoa, että laittaako ulos kaikki purjeet ja kirjoittaa jotain todella fantastista vai pitääkö purjeet tiukassa reivissä ja seurata ennelta asettamiaan juoniviittoja. Tästä vasempaan. Ylhäältä suoraan suureen ja tuntemattomaan.

"Hengitä syvään ja kirjoita."
"Haista kukkanen."
"Anna virran viedä, luota siihen."
"No sen kyllä tietää mitä siitäkin seuraa."
"Lakkaa räpistelemästä vastaan!"
"Kukas sinäkin luulet olevasi?"

Mary ei enää tiennyt keneen luottaa, niinpä hän päätti kysyä neuvoa henkilöhahmoiltaan. Ensimmäinen pyysi hänet lasilliselle. Se oli myrkytetty. Toinen vei Maryn ajelulle, mutta rankkasade sai vaunut juuttumaan mutaan. Kolmas tapitti Maryä suurilla mustilla silmillään sanaakaan sanomatta ja silloin Mary tiesi, että siinä oli vastaus ja hän sanoi, "Sinä siinä. Sinusta tulee tarinan ratkaisu."

- - -

En voi paremmin selventää tarinankerronnan iloja ja kauhun hetkiä. Loppu häämöttää ja se saa minut tolaltani. Katsotaan sitten mitä Marylle kuuluu, kun hän aloittaa editoinnin.

2 kommenttia:

  1. Wau! Kiinnostavaa!!!! Meilla on viela samanlainen musiikkimakukin! Kerrothan kuinka Maryn kay!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mary rymistää koottua laukkaa pisin mehtää.

      Poista