Kesäluettua: Lives we Leave Behind, Maxine Alterio (2012)

Kirjailijan kotisivut

Lives we Leave Behind on täydellinen lomakirja. Se on juuri sopivan pituinen: 351 sivua. Aiheena jotain ihan muuta kuin mitä yleensä luen: uusiseelantilaisten sairaanhoitajien työ ensimmäisen maailmansodan aikana Egyptissä ja Ranskassa. Kyseessä on historiallinen romaani, jonka taustoittamiseen Maxine Alterio mm. luki sodassa palvelleiden sairaanhoitajien päiväkirjoja, muistelmia ja myös sairaanhoitajaliiton aikanaan julkaisemaa lehteä, johon 'sisar valkoiset' kirjoittivat artikkeleita rintamalta.

Kokonaisuus on ahmaiseva. Olisin lukenut kirjan yhdeltä istumalta ellei kroppa olisi tarvinnut välillä unta ja ruokaa. En ole sotafani ja sotaisat asiat ja tapahtumat sinällään eivät kiinnosta minua, mutta tämä kirja kertookin jostain muusta: ihmisistä maailmansodan pyörteissä. Se on riipaiseva, romanttinen, inhimillinen, viihdyttävä ja opettava. Opin seikan jos toisenkin 'suuresta sodasta'. Tarinan pääsanoma ystävyydestä, rakkaudesta ja elämästä ja kaikkien edellä mainittujen häilyvyydestä, helposta katoavuudesta, kenttäsairaalassa työskentelevän nuoren sairaanhoitajan silmin kuvattuna miellytti tätä pasifistia.

Kirjan herättämiä aatoksia:

- Jos espanjalainen influessa ei olisi kaatanut sotilaita rintamalinjojen kummaltakin puolen varmemmin kuin luodit ja pommit vuonna 1918, olisiko maailma tänä päivänä eri näköinen?

- Vuosia rintamalla palvelleita sairaanhoitajia odotti karu todellisuus sodan jälkeen. Koti ei ollut enää se sama, jonka he olivat jättäneet nuorina ja viattomina ja arkeen totuttelusta muodostui omanlaisensa ja toisinaan koko loppuelämän kestävä taistelu. Naisten paikka oli tuohon maailman aikaan yhä enimmäkseen kotona. Ne sairaanhoitajat, jotka halusivat jatkaa ammattiaan, olivat menettäneet työpaikkansa sairaaloissa, kun he olivat lähteneet sotaan hoitamaan oman maan poikia. He eivät myöskään saaneet palvelusajaltaan eläkettä, koska heille ei koskaan myönnetty sotilasarvoa.

- Sodan rumuus, turhuus, sen eteen tehdyt uhraukset niin yksilö- kuin kokonaisen kansakunnan tasolla, mielettömyys.

- Kirjassa kuvataan sotilasta, jolta on amputoitu kaikki neljä raajaa ja jonka kasvot ovat puoliksi palaneet. Mieleeni palasi kuva tv-dokumentista, jossa Afganistanissa palvelleelle yhdysvaltalaissotilaalle sovitettiin tekojalkaa. Mikään ei ole muuttunut.

- Kun seuraavan kerran ajan ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden sotilaiden hautuumaan ohi (ja niitähän tässä maassa riittää), saatan käydä katsomassa onko siellä uusiseelantilaisten hautoja ja miettiä niiden olemassaoloa.

Takakansiteksti:

In July 1915 the hospital ship Maheno leaves Wellington with seventy New Zealand nurses on board. Addie Harrington and Meg Dutton are assigned to the same cabin. Quiet and cautious, Addie is taken aback by her impetuous, fun-loving roommate. The two women seem to have little in common other than a desire to serve their country. But as they care for injured and dying soldiers in Egypt and France, they discover that deep connections can develop under unusual circumstances. When Meg meets British surgeon Wallace Madison, she falls for him immediately and amidst the chaos of overloaded military hospitals they embark on an intense love affair. Addie suspects Wallace has much to hide and fears the relationship will destroy her friend. But nothing will deter Meg. Bewildered, Addie stumbles into a romantic entanglement of her own that could have life-changing repercussions. A powerful story of friendship, love and the legacies of war.