keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Luettua: Näkijän tytär, Kristiina Vuori (2012)



Julkaistu: Tammi 2012
Sivumäärä: 579 (pokkari)
Kansi: Markko Taina


Minulla on meneillään historiallisten romaanien kimara. Niitä onkin (onnekseni) kirjoitettu paljon viime aikoina. Kultaisissa, muttei kullatuissa, muistoissani viipyilee Aki Raatikaisen Kristallikuningas (2012) ja sitten äskettäin minut mitä ilahduttavimmin yllättänyt Petteri Hannilan Kaukamoinen (2013). Tässähän alkaa Suomen historia olla hallussa.


Kristiina Vuori vie lukijansa aikamatkalle (ompahan kliseinen ilmaisu, mutta tässä tapauksessa enemmän kuin paikallaan) keskiaikaiseen Suomeen. Muistin virkistämiseksi: keskiaika sijoitetaan alkamaan Länsi-Suomessa noin 1100- ja 1200- lukujen tienoille, ensimmäisen Suomeen suuntautuneen ristiretken aikoihin. Näkijän tytär sijoittuu 1200-luvun alkupuoliskolle ja kertoo Teinperin ylhäisperheeseen syntyneen Eiran tarinan. Eiran äitille käy köpelösti heti kirjan alussa, kun hänet raiskataan ja 9 kk:tta myöhemmin syntyy äpäräksi epäilty tyttölapsi, jolle kehittyy kummallisia kykyjä. Eira näkee etiäisiä ja parantaa ihmisiä käsillään. Eira saa tietenkin enemmän vihollisia niskaansa kuin yhdelle sielulle on terveellistä, mutta onnekseen häntä suojelee kasvinveli, josta myös tulee Eiran mielitietty myöhemmällä iällä. Soppaa sakeuttaa Eiran epäillyn isän suku, hämäläiset Ilvekset, joiden riveissä kasvaa Elof Ilves, josta Eira näkee unta lapsesta lähtien.



Kristiini Vuori on tehnyt taustatutkimuksensa huolella. Näkijän tytär on kuin visiitti Seurasaareen, missä kierretään pirtistä toiseen ihmettelemässä eriskummallisen näköisiä ja nimisiä tarvetyökaluja. Ajankuvaus on niin tarkkaa, että se on kosketeltavaa. Lukijalle ei jää hämärän peittoon, miten tuolloin elettiin.

Kieli on kaunista, helppolukuista ja teksti hyvin rytmitettyä. Näkijän tytärtä lukee mielellään. Tarina vie eteenpäin ja houkuttelee kääntämään sivuja reippaaseen tahtiin.

Nautin Näkijän tyttären yhteiskunnallisten ilmiöiden luotauksesta. On totta, että kristinuskon saapuminen Pohjolaan ei ole tapahtunut ihan noin vain. Kristiina Vuori kuvaa loistavasti tämän myllerryksen aiheuttamaa päänvaivaa ihan tavallisten ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Helppoa se ei ollut papeillekaan. Ehkä juuri Eiran kotiopettaja, katolisen kirkon pappi, isä Paulus on kirjan onnistunein henkilöhahmo, jonka koskettavat mielenliikkeet olivat varsin mielenkiintoista seurattavaa.

Tästä eteen päin seuraa juonipaljastuksia SPOILERIVAROITUS!!!

Juoni itsessään seuraa Eiran kasvamista ja sen vaikeutta. Hän ei saa paljoa sääliä osakseen ja häntä kuljetetaan yhdestä ongelmasta toiseen. Hän on orpo ja toisaalta häntä riepotellaan kahden mahtisuvun tarpeiden mukaan. Eira ei oikein ollut minusta oman onnensa seppä kuin vasta ihan tarinan lopussa, mutta kaipa se kuvaa hyvin naisen asemaan keskiajalla. Silti seikka häiritsi minua sen takia, että Eiralla oli kuitenkin kyky nähdä tulevaan, parantajan taidot ja edes ylhäisen äpärän status. Minusta hänestä olisi voinut rakentaa hieman taistelutahtoisemman nuoren naisen. Olisin halunnut häneen vähän enemmän punatukkaisen näkijän särmää, jotta olisin voinut paremmin tuntea lukijan sympatiaa häntä kohtaan.

Tarina nojaa juonen osalta pitkälti kolmiodraamaan; kuka saa kenet? Se selviää lopussa. Loppu on romaanin vaikein osa kirjoittaa ja se ei ole sen helpompaa viihderomaaneissa kuin taideproosassakaan. Minulla on viihderomaanille tietynlaiset odotukset, niin kuin luulisin viihderomaaneita lukevilla yleensä olevan. Tarkoitus on viihtyä. Lopun ei olisi kaiketi tarkoitus saada lukijaa pettymään? Näkijän tyttären loppu sai minut pettymään. Odotin jotain muuta. Maxispoilerivaroitus!!!
Miksi tappaa se yksi ainoa symppis tyyppi koko romaanissa? Miksi? Minusta tämä romaani olisi ollut ihan yhtä hyvä ja viihdyttävä, jos lemmenpari olisi saanut pitää toisensa ja elää onnellisina edes hetken. On tarinoita, joihin onneton loppu sopii kuin nyrkki silmään. Ne ovat maailman ihanimpia onnettomia loppuja, mutta niiden kirjoittaminen vaatiikin jo paljon enemmän kirjoittajalta. Esim: Karin Blixe'nin Out of Africa. Vain mestarit osaavat traagisen lopun jalon taidon.



Myöskään henkilöhahmot eivät oikein kolahtaneet. Tietyllä tapaa Vuori on rakentanut hahmoistaan uskottavia, ei vain hyviä tai pahoja, vaan inhimillisiin tekoihin, niin hyviin kuin huonoihin, kykeneväisiä oman aikakautensa lapsia. Tosin osasta heistä muodostui mielessäni karikatyyrejä, kuten ilkeä äitipuoli jne.

Vuori selittää hyvin paljon. Hän kertoo sivutolkulla historiallista taustaa tarinalleen. Se ei haittaa, koska ainakin lukija pysyy hyvin kärryillä siitä miltä sen ajan sisä- ja ulkopolitiikka näyttivät. Sen sijaan jotkin tapahtumat tai henkilöhahmot saavat liian vähän valoa ylleen. Se on ehkä tarkoituksellista, mutta jos tässä nyt jotain pitää märehtiä... Tarinan makrotasolla Vuori käyttää hyvin paljon "juonimyrskyjä", jotka vievät tapahtumia eteen päin, mutta liian usein toistuessaan saavat ainakin minut vähän kiristelemään leukaperiä, vähempikin olisi riittänyt.


Luin kirjan pokkarina ja yli 500 sivua pokkaria ei melkein mahtunut käsilaukkuun (kyllä sinne aina yksi tai kaksi mahtuu, ei hätää). Sivumäärästä huolimatta luin kirjan äänennopeudella, viuf. En yleensä pidä liian paksuista järkäleistä. Pitikös tämän nyt olla moite?
Kannen kuva ei minusta oikein sopinut kirjan sisältöön.

Tästä pääsenkin seuraavaan ja viimeiseen piiskaniskuuni: sain kirjasta hieman harlekiinimaisen kuvan, mikä ei onneksi ole kuin osa lukuelämystäni. Taisin lähteä lukemaan kirjaa enemmän historiallisena kuin naisille suunnattuna viihderomaanina. Oma vikani, mutta ei se estänyt minua viihtymästä ja olen sitä mieltä, että näitä suomalainen kirjallinen kenttä tarvitsee kipeästi lisää.


Näkijän tytär on ennen muuta viihdyttävä. Se on myös äärimmäisen hienosti kirjoitettu, huolella suunniteltu tarina ja kokonaisuutena miellyttävä. Suosittelen sitä keskiajasta "kevyesti" kiinnostuneille (mitä tuokin nyt sitten tarkoittaa). Tätä voisi verrata Kate Mossen Labyrinttiin, jossa liikutaan keskiajan Ranskassa (missäs muualla) ja kolistellaan miekkoja ja rakastetaan kiihkeästi. Tosin kiitokset Varis saa paljon vakuuttavammasta keskiajan tuntemuksestaan. Vuorelta on tämän esikoisen jälkeen ilmestynyt jo kaksi uudempaa historiallista viihderomaania: Siipirikko (2013) ja Disa Hannuntytär (2014). Huom: kirja vuodessa!

Koristin tämän blogauksen Kansallismuseon esineiden kuvilla. Käykäähän myös museoissa immeiset, sen lisäksi että luette hyviä kirjoja!

Näkijän tyttären on lukenut mm:

Sallan lukupäiväkirja
Savon sanomat (Eija Komu)
Luettuja maailmoja

Kristiina Vuoren kotisivut.

5 kommenttia:

  1. Jos tykkäsit Kaukamoisesta, niin luepas Samuli Antilan Kirveenkantajat. En valitettavasti voi luvata kierrättää sitä Normandiaan, kun en ole vielä saanut taittajankappalettani, mutta jos jostain muualta tulet hankkineeksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo katselinkin tuota Osuuskumman tarjontaa ja kunhan opin käyttämään Calibrea, niin varmasti tartun tuohon ja moneen muuhunkin. Tosin mulla on vielä pari sun antologiaa lukematta ja palauttamatta ja pitäisi nekin ensin. Paljon kaikkea pitäis-juttua meneillään. Taidat tietää tunteen ;)

      Poista
  2. Hei! Olet kirjoittanut osuvan arvostelun jota komppaan täysillä, varsinkin Elofin osalta. Ja juuri tarinan ainoa hyvä tyyppi,"ainoa Eiran arvoinen". Suren hänen kohtaloaan yhä, vielä neljä päivää kirjan lukemisen jälkeenkin ;) Ehkä kirjailijan mielestä taas oli tärkeää saattaa nuoruuden lemmityt lopussa yhteen, mene ja tiedä. Minuun se ei todellakaan uponnut ja nyt kysyisinkin, oletko lukenut kirjailijan muita kirjoja? Osottaako lopussa yhtä lohduttomia yllätyksiä? Uskaltaakohan tällainen herkkis edes lukea..Muuten todellakin hieno ja mukaansa tempaava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Valitettavasti en ole lukenut Vuorelta muita kirjoja toistaiseksi. Sen sijaan ihastuin ikihyviksi Paula Havasteen Tuulen Kiroihin ja sen jatko-osaan. Mitä muuta hyvää historiallista romaania itse suosittelisit?

      Poista