keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Voihan metsä!

"Katsokaa metsiemme kohtaloa! Kolmannella vuosituhannella!"
Metsä on lähellä sydäntäni.
Se ei ole salaisuus.
Mutta valitettavasti metsä ei ole lähellä kaikkien sydäntä. Jotkut jopa kärräävät käytettyjä renkaita metsään maatumaan ja saastuttamaan, kun eivät parempaakaan keksi. Tai koska se on ilmaista ja jätteiden oikeaoppinen käsittely taas ei ole.
Syy.
Lyhytnäköisyys ja itsekkyys.
Seuraus.
Metsästä löytyy iso kasa käytettyjä autonrenkaita.

Metsän omistaja on sen verran raivoissaan, ja myös toivoton, koska kerta ei ole ensimmäinen, että pystyttää rengaskasan viereen kyltin, jossa päivitellään nyky-ihmisen itsekkyyttä.

Ja itsekkyydestähän kyse on. Eivät ne renkaat heti pohjavesiä myrkytä ja kulkeudu itsensä metsän saastuttaneen elimistöön. Siihen menee aikaa. Sen sijaan ne saastuttavat sottaajan mahdollisen jälkikasvun elinympäristöä ja kulkeutuvat ravintoketjun mukana perillisille.

Itsekäs roskaaja ei tietenkään tule ehkä myöskään ajatelleeksi, minkälaisen esimerkin antaa muille näin tehdessään. Hänen pieni sattumanvarainen rengasröykkiönsä ei tietenkään sellaisenaan koko maapalloa tuhoa, mutta entäs kun satatuhatta autokorjaamoa tms. saa saman idean?

Phuuh, aina näitä joutuu vääntämään rautalangasta uudelleen ja uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti