Scifi-nörtiltä muille scifi-nörteille, ilman sen suurempia hötkyilyitä.
Artemis on hauska, nopealukuinen ja toimintatäyteinen tieteisseikkailu. Weir kirjoittaa konstailemattomasti viihdyttävää tekstiä. Kirjasta on tekeillä elokuva, joka varmasti tuo ruutuihin mukavan parituntisen toimintaräiskettä Kuun kevyen painovoiman ja avaruuden tyhjiön lisähöystein.
Kuu on taianomainen tapahtumapaikka. Kirjan alkupuoli kuluukin päähenkilön erikoisen arjen ja kuuasema Artemiksen kuvailussa. Lukija viedään turistikierrokselle mm. Apollo 11:n laskeutumispaikalle. Kaikesta paistaa kirjailijan rakkaus avaruuden valloituksen historiaan. Weir on luonut aidolle maistuvan ja haistuvan maailman, josta ei puutu jänniä tieteellisiä yksityiskohtia, erikokoisia ja näköisiä kuu-ukkeleita ja -akkeleita, paikallispolitiikkaa ja siihen kytkeytyvää laillista ja laitontakin toimintaa. Välit selvitellään nyrkein ja pahimmassa tapauksessa (todella pahan rikoksen tapahduttua) syyllinen karkotetaan Maahan.
Kirjan asetelma on herkullinen. Weir heittää läppää hersyvästi, hetkittäin jopa hämmentävästi. Juoni on yksinkertainen ja melko ennalta arvattava, mutta siitä huolimatta viihdyttävä. Kerronta on mutkatonta. Weir on ripotellut sekaan Jazzin ja tämän Maassa asuvan kirjekaverin Kelvinin välistä meilailuia lapsuusajoista aina tarinan nykyhetkeen asti. Ne luovat syvyyttä tarinaan ja sen päähenkilöön. Pätkät olivat mielestäni ehkä kirjan parasta antia.
Tartuin Artemikseen ilman ennakkoluuloja. En voi sanoa, että olisin pettynyt. Viihdyin sen parissa, vaikka hetkittäin pudistelinkin päätäni tyyliin "Ei näin." Mutta romaanihenkilöt ovat mitä ovat, usein kaukana todellisuudesta. En haluaisi myöskään nipottaa liikaa sillä Weir on sentään kirjoittanut tieteisseikkailulleen naispäähenkilön. Onhan näitä jo, mutta ei silti liikaa.
Artemiksessa ei ole suoranaista romanttista kuviota, vaikka seksistä ja ruumiinosista puhutaan jatkuvalla syötöllä. Jostain syystä Jazz painottaa koko ajan kuinka hän on kova paneskelemaan, mutta taitaa tyyppi puhua enemmän kuin varsinaisesti harrastaa. Aika rasittava tyyppi siis. Huomautan myös siitä epäkohdasta, että Jazzillamme ei ole yhtäkään naispuolista ystävää. Jep. Hänen hyvä kamunsa (mies) ryhtyi panemaan Jazzin poikaystävää ja Jazz pisti välit poikki kumpaankin sen takia. Jazzin ainut oikea ystävä on hänen tiedemieskamunsa, arkkinörtti, jota Jazz ei tietenkään pidä ystävänään ennen kuin tuo miekkonen pelastaa hänet monesta pulasta. Oudohko viha-rakkaussuhde lempipäähenkilöllämme on myös kuukaupungin kyttään Rudyyn. Rudy on isokokoinen lihaskimppu, väkivaltainen ja suorasanainen. Eräässä kohdassa Jazz vaipuu unelmoimaan Rudyn muskeleista ja ajaa väistämättä lukijat mitä kummallisimmille ja vaivaannuttavimmille sivuraitelle.
Onneksi Artemiksessa puhutaan paljon muustakin. Weir selostaa meille kuinka parituhatpäinen ihmislauma voi elää Kuussa ja pysyä elossa. Tieteelliset selostukset ovat uskottavia. Joku saattaisi pitää infodumppi-kohtia raskaina lukea, mutta minä avaruusintoilijana pidin niistä hyvin paljonkin. Avaruuden valloitus on aina kiinnostanut ja voisin hyvinkin kuvitella haluavani itsekin käydä Kuussa turistina, jos se vain olisi mahdollista, vaikka ei minulla siihen tietty olisi varaa.
Kuuhun lentäminen ja siellä asuminen maksavat ihan hitosti. Niin kuin oikeastikin. Siksi siellä ei kovin usein kukaan käykään. Tiedepiireissä hehkutellaan Mars-planeetan tutkimuksella ja silloin tällöin joku richfuck (Weirin ilmaisu) ilmoittelee, että toiselle planeetalla perustetaan siirtokunta joskus pian. Ihan ensin tosin, siirtokunta luultavammin perustetaan Kuuhun, jos minnekään. Artemis on uskottavan oloinen kuvaus siitä millainen tuo mahdollinen Kuu-city voisi olla. Tässä kirjassa on jotakin retroromanttista.
Sanon sen nyt suoraan, mutta Andy Weir on ollut melkoisen kuutamolla kirjoittaessaan Artemiksen päähahmoa Jasmina Basharaa. Jazz on melko jatsaava nuori mimmi, joka ei kaihda keinoja selviytyäkseen elämän pienistä ja suurista vaikeuksista. Hän on nähnyt parempiakin aikoja, mutta muutaman surkean elämänvalinnan tuloksena Jazz sinnittelee Kuun ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kaupungin, Artemiksen, alipalkkaisena lähettinä, joka hengenpitimikseen harrastaa myös salakuljetusta. Jazz on niin sanotusti hyvä jätkä, vaikka mimmi nimittääkin itseään paskaksi tyypiksi. Tämä paskuus pitää tietenkin nähdä vain hyvänä puolena.
Andy Weir loi esikoiskirjassaan Yksin Marsissa yhden miehen armeijan, avaruuden MacGyverin, joka setvi hengissäpysymiskysymyksiä matikkapäällään tuosta noin, lukijaa hauskuuttaen. Artemiksen Jazz on tämän saman hahmotyypin kopio, mutta naisen nahoissa, ei-amerikkalaisine juurineen (Saudi Arabia). Tämä on virkistävää, vaikkakin hetkittäin hämmentävää. Kirjassa on kohtia, jotka saavat kulmakarvat kohoilemaan. Esimerkiksi kun Jazz vertaa kuukaupungin kupoleita naisen rintavarustukseen, ja sitten kysyy vielä lukijalta, että eikö olekin ihan sen näköistä.
Noh.
Weir kiittelee kirjan lopussa useampaa henkilöä (mm. äitiään) avusta naispuolisen päähenkilön kirjoittamisessa.
Sanotaan, että onneksi häntä on autettu, sillä jos Weir olisi luottanut vain omiin vaistoihinsa...
Suosittelen kirjaa kaikille kuuhulluille ja muillekin tiedenörpelöille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti