Luettu: The City of Brass, S.A. Chakraborty (2017)

Kirjailijan kotisivut

Kirja: The City of Brass (The Daevabad Trilogy #1)

Kirjailija: Shannon A. Chakraborty

Kustantamo: Harper Voyager

Julkaistu: 11/2017

Sivumäärä: 533 (kovakantinen)

Chakraborty osuu fantasiallaan tosiasioiden ytimeen 

Olin lukenut romaanista alle viidenneksen, kun aloin jo vilkuilla peloissani lukulaitteen alareunassa näkyvää prosenttilukua. En halunnut, että kirja päättyy ja samalla en kyennyt laskemaan sitä käsistäni. The City of Brass kuuluu niihin kirjoihin, joka seurasi minua kaikkialle, jopa vessaan (huh, nyt kun tämä on myönnetty...), ja joka ei jätä mieltäni rauhaan sivujen loputtua. 

The City of Brass on lajiltaan aavikkofantasiaa, joka kuitenkin sijoittuu reaalimaailmaan ja ajankohtaan jonnekin 1800-luvun alkuvuosille, jolloin Napoleon oli valloittanut Egyptin. Aavikkofantasialla tarkoitetaan Lähi-Itään tai aluetta historiallisesti ja/tai kulttuurisesti muistuttavaan fantasiamaailmaan sijoittuvaa spekulatiivisen fiktion tarinaa, jonka vaikutteet on kerätty mm. Tuhannen ja yhden yön tarinat -satukokoelmasta.

Chakraborty on onnistunut kutomaan esikoiseensa jotain vielä enemmän. Hän on historianörtti, juuri sellainen, joka viihtyy valtavien homeisten hämähäkinsyömien ja skorpioninkakan täplittämien papyruskarttojen ja nahkakansieeposten parissa. The City of Brassin taustalla soivat sävelet kaukaisten maiden historiasta, monumenteista ja legendoista. 

Mutta siinäkään ei ole kaikki. Ja tässä on fantasian suurin voima: tarina on täysin rinnastettavissa tosimaailman ajankohtaisiin tapahtumiin. Chakrabortyn henkilöhahmovetoinen tarina kertoo uskonnollisesta fanaattiudesta, valtakamppailuista, vastarintaliikkeestä, rasismista, lojaaliudesta omaa heimoa ja perhettä kohtaan ja siitä kun tuo lojaalius joutuu koetukselle. Kirjaa lukee sen teemoista huolimatta kevyesti. Tarina ei laahaa missään vaiheessa. Päin vastoin se tempaisee mukaansa kuin ohi ravaava karavaani.

Tarina alkaa, kun noin parikymppinen Nahri, kairolainen huijari ja varas, kutsuu vahingossa esiin yli tuhatvuotiaan soturi-djinnin, Daran, joka ei halunnut palata ihmisten maailmaan. He pakenevat Kairosta ifrit-demonit kannoillaan, mitenkä muuten kuin lentävällä matolla. Nahrilla on kyky parantaa niin omat kuin muiden haavat ja sairaudet taianomaisesti. Silti hän on epäluuloinen, kun Dara kertoo olevansa eräänlainen entinen lampunhenki. Nahri yrittää sulatella tätä ja paljoa muutakin, mutta lopulta heidän pakomatkalleen osuu liian monta kummallisuutta ja epäluulot karisevat kuin itsestään. Hän ystävystyy henkiolennon kanssa ja heistä muodostuu eräänlainen taistelupari, joka uhkaa olla hieman enemmänkin. Tämän lisäksi Nahri haluaa tietää enemmän mysteerisestä menneisyydestään. Hän on orpo (tietenkin), omaa outoja kykyjä (yllättäen) ja pelkkä ihminen vai onko? (pelkkiä salaisuuksia koko tyttö!). 

Samaan aikaan Daevabadin kuningaskunnan nuorin prinssi Ali taiteilee veitsenterällä tilanteessa, jossa vaakalaudalla hänen oman päänsä lisäksi keikkuvat satojen, ehkä tuhansien sekarotuisten shafitien kohtalot. Ali on hyväsydäminen ja hieman lapsellinen niin uskossaan kuin tavassaan luottaa lähimpiinsä. Daevabadin taikakaupunki on jaettu kuuteen osaan, joita asuttavat eri djinn-heimot. Heimot elävät erillään, koska se on heidän tapansa ja heidät on siihen myös pakotettu erinäisten historiallisten tapahtumien ja uskomusten takia. Toisinaan, tosin, tämä pesäero ei täysin toteudu ja tuloksena syntyy lapsia, joita ei pitäisi olla olemassa. Ali yrittää auttaa näitä orpoja ja sekaantuu johonkin itseään suurempaan.

Daevabad on tarinan ydin. Se on kaupunki, joka on valloitettu kerta toisensa jälkeen. Uusi hallitsija on aina alistanut kaupunkilaiset omien uskomustensa ja tapojensa prässiin. Aikojen saatossa heimo kerrallaan on saanut kärsiä, jokainen vuorollaan. On syntynyt legendoja niin kuin vuosituhansien läpi kestäviä kaunoja. Soturit ovat sortuneet rikoksiin, kuninkaat valheisiin ja kansalaiset tekopyhyyteen. Kaupunki on sen historiansa summa ja kaikki mitä sen kaduilla tapahtuu juontaa juurensa menneisyydestä.  

Nahrin, Daran ja Alin tarinat kietoutuvat toisiinsa nuorten aikuisten kirjallisuudelle tyypillisessä kolmiodraamassa. Mietin hetken miksi kirja on luokiteltu aikuisten fantasiaksi eikä YA:ksi. Kirja on väkivaltainen, toisaalta myös hyvin satumainen, romanttinen, eikä siinä esiinny seksiä. Päähenkilöiden ikä on tainnut olla merkittävämmässä roolissa luokituksen kannalta kuin itse kirjan sisältö. Ja toisaalta, ehkä kustantamo on halunnut kirjalle laajemman lukijakunnan kuin vain YA-kirjojen fanit, joka sekään ei ole mikään pieni lukijakunta. Fantasian kentällä on se tietty oma hyvin segregoitunut faktio, joka ei lue YA:ta, ei vaikka aseella osoitettaisiin. Minusta on silmiäsiristävän mielenkiintoista huomata kuinka kustantamot kiertävät näitä muureja parilla sanavalinnalla.

Mutta takaisin itse kirjaan. The City of Brass häikäisi kerta toisensa jälkeen kerronnan nokkeluudella, henkilöhahmojen syvyydellä, juonen mutkikkuudella ja ihastuttavalla maailmalla, jonka Chakraborty tuo enemmän kuin elävänä lukijan aistien ihmeteltäväksi. Sen lisäksi kirjaa ei voi asettaa pöydälle miettimättä sen painavaa sanomaa rauhasta ja sen mahdottomuudesta, jos ihmiset (tai muut) eivät lakkaa vihaamasta, pelkäämästä ja sortamasta toisiaan. Jakautuneessa maailmassa valtaa pitävät joko syöksevät kokonaisia kansakuntia tuhoon tai yrittävät pelastaa ne kaikki tavalla tai toisella, keinoja kaihtamatta. 

Chakraborty ei tyydy helppoihin vastauksiin. Ensinnäkään hän ei sorru jakelemaan visioita siitä kuinka asiat voisivat olla paremmin. Hän yksinkertaisesti näyttää miksi ne ovat niin huonosti ja väärin kuin ovat. Hän ei myöskään etsi syyllisiä. Kaiken tämän tummuuden päällä hohtaa kuitenkin kirjailijan halu osoittaa kunniaa arabimaiden loistokkaalle historialle, tieteille, kulttuurille, kirjallisuudelle, kaikelle sille, joka voisi lopulta ehkä tuoda vakautta ja harmoniaa. 

Ennustan The City of Brassille kasoittain tunnustusta, ehdokkuuksia ja ensimmäisiä sijoja. Se ansaitsee niistä kaiken. Odotan trilogian toista osaa tietenkin kuin lentävää mattoa maanantai aamun ruuhkassa (sori, oli pakko). Valitettavasti The Kingdom of Copper ilmestyy vasta noin vuoden päästä tammikuussa 2019.