Vapauta sisäinen rikkaruohonmurhaajasi

Sunnuntai oli ehkä vuoden kuumin päivä.

Nuhassa vietin siitä suuren osan puuhaten kylppärissä, juomalla marketin pussiteetä ja kirjoittamalla blogia. Jossain vaiheessa tajusin kaiken olevan väärin, mutta onneksi ei ollut liian myöhäistä pelastaa päivää.

Siniset Hai-saappaat jalkaan, vain topattu huppari niskaan ja pihalle. Kuten olin pelännyt, melkein sokaistuin kirkkaudesta ja pakahduin kuumasta tuulesta. Ryntäsin pihan poikki vajalle, jonka pimennosta kaivoin esiin pelit ja vehkeet. En tajunnut, että väsymys ja nuhaisuus oli tehnyt tilaa euforiselle rikkaruohojen tappamiselle ennen kuin olin täyttänyt kottikärryt. Olin myös kaapinut syksyllä pudonneet lehdet hiekkatieltä, haravoinut hiekat ojoon ja ehtinyt jutella ohi rymistelevien sunnuntairatsastajien kanssa.

Miten ihanaa on olla ulkona, pihalla, kädet mullassa, repiä ja kiskoa ja siistiä. Myllersin taloa ympäröivät kukkapenkit vihulaisista ja muista sinne kuulumattomista ärsytyksistä. Ajatusteni taustakohinoissa motivoi tietenkin jääkaapissa jököttävä rosé.

En ehtinyt kantaa puutarhakaluja autotallista pihalle, vaan istahdin kynnenaluset mustina kuumalle laatoitukselle, lasi vieressä, selkä seinää vasten ja katsoin taivaalla ohi suihkivia lentokoneita. En muista, että olisin tuntenut oloani yhtä kevyeksi kuukausiin.

Kuka kirjailija sanoi, että horisonttiin katoavat alukset vievät rannalla niitä katsovien toiveet mukanaan?

Kerrankin totesin olevani eri mieltä kirjailijan kanssa. Nope, olin siinä ja täydellisen tyytyväinen. Naapurin Nila-kissa tuli siihen viereen köllimään kuin kertoakseen olevani totisen oikeassa.

Sauna on zen

Talomme on 70-luvulta ja antiikkinen ainakin mitä eristysmateriaaleihin tulee. Olemme tehneet ja teettäneet jos jonkinmoista remppaa tänne muutettuamme, viimeiset viisi vuotta. Rakentelu alkaa nyt ottaa pannuun, varsinkin kylppärin osalta. Itse asiassa sen ei pitänyt olla iso remontti. Piti vain asentaa mekaaninen ilmastointi, lämmitys ja uusia yksi mööpeli. Koko syksy, talvi ja "kevät" siihen silti meni.

Kylppärimööpeliä etsiessä satuin selaamaan Cocktail Scandinavin katalogia. Ketju myy aasiassa tuotettuja huonekaluja, jotka muistuttavat kovasti suomalaisia tai ruotsalaisia mökkikalusteita, puisia enimmäkseen. Kaupassa on tarjolla monenlaista sisustuskrääsää, mutta heidän kylppäriosastolta löytyi juuri ne peilikaapit, joita etsimme. Ketju myös maahantuo infrapunasaunoja ja katalogista on pyhitetty kokonainen aukeama Helsinki-saunan ja sen terveyttä edistävien ominaisuuksien esittelyyn.

Minulla on kellarissa Tukholma-infrapunasauna, ollut jo pari vuotta. Sain sen puoleen hintaan tuttavapariskunnalta, joka oli ostanut talon saunoineen kaikkineen, muttei oikein ymmärtänyt saunan hikoiluun ja verenkierron edistämiseen tähtäävien terveysseikkojen päälle. Olihan se jotain, kun yli kymmenen vuotta on päässyt saunomaan vain sen kerran pari vuodessa, kun Suomessa käy, ja yhtäkkiä on oma sauna.

Mutta ei ihan. Infrapunasauna on melkoinen sähkösyöppö, ei sitä viitsi joka ilta lämmittää. Ja mokoma vain lämpenee, ei kuumene. Parhaimmillaan kopissa on 60 astetta. Mutta säteet ilmeisesti penetroituvat syvemmälle ihon alle kuin puusaunan tavallinen lämpö ja näin ollen infrapunasauna olisi jopa tehokkaampi. Kyllä kopissa saa hien pintaan ja siinä istuessa on melkein kotoinen olo, voi vaikka laittaa jotain suomipoppia tai joikua peuhimaan saunan seinään asennetusta autoradiosta (vakiovaruste).

Silti kaipaan löylyä, ei ole sen voittanutta. Ja olen totisesti kateellinen niille ulkkareille, joilta löytyy ihan aito oikea sauna kotoaan, toisilla on jopa saunamökki pihalla (järvi vain puuttuu).

Ilahduttavaa on se, ettei sauna ole enää se kumma juttu, josta ei oikein uskalla ranskalaisille kertoa. Totesin tämän myös katalogin esittelystä, jonka mukaan sauna vastaa modernin elämäntavan tarpeisiin:

"Sauna HELSINKI …bien-être, relaxation, vitalité

Le sauna est né il y a plus de 2000 ans en Finlande. Le mot “sauna” est de tous les mots du vocabulaire finnois celui qui a connu la plus vaste diffusion mondiale. Il signifie «petite cabane ou petit espace où l’on prend un bain de chaleur». Les Finlandais sont en perpétuelle recherche de chaleur ; chaleur corporelle et chaleur “sociale”.Le sauna répond à ces attentes… Généralement on y va en famille, entre amis ou même entre collègues ! Aucune négociation n’est entreprise avant une bonne séance de transpiration ! En France, la pratique du sauna se développe. Elle répond aux besoins de la vie moderne : évacuer le stress et se sentir en meilleure forme. ......

......La plus grande différence entre le sauna traditionnel et la cabine à infrarouge réside dans la manière dont la température du corps est élevée. Le sauna à infrarouge utilise le système carbone producteur d’infrarouges pareil à ceux du soleil. Les infrarouges sont la bande de lumière invisible à l’œil nu que nous percevons comme de la chaleur. Ils sont produits par des résistances électriques en carbone et sont sans danger. Ils sont les plus efficaces pour se réchauffer, car ils pénètrent plus profondément dans le corps."

 

Säitä ja mäitä

Geopoliittisen selonteon sijaan kerron tulevan viikonlopun sääennusteen: Normandiassa ja kaikkialla muuallakin Ranskassa tiedossa AURINKOJA ja +20° tai enemmän. En kerro tätä, jotta te muualla viikonloppuanne viettävät vihertyisitte kateudesta, vaan siksi että kyseessä on todella harvinaislaatuinen sääilmiö.

En itse henkilökohtaisesti tiedä miten tähän äkilliseen lämpenemiseen suhtautua. Kesävaatteet ovat vielä kaupassa, BBQ:n kaasupullo tyhjä, aurinkolasit naftaliinissa ja iho niin kuolleenharmaa, ettei sitä uskalla noin tuosta vain auringolle altistaa.

Kyllä tähän pitäisi jotenkin voida valmentautua etukäteen.
Ai niin, sitä varten on yleensä kevät. Kevät ennen kesää, talven lopuksi. Linnut kirkuvat ja tappelevat pesämateriaalista, esikkoja aremmat narsissit ja krookukset puskevat mullasta tehden tietä tulppaaneille ja talviväsymys muuttuu kevätflunssaksi.

Pikakesä.

Tuleeko sen jälkeen loppumaton syksy?

Vielä yksi ennen kesää

Olen varma, että kesä pian koittaa. Kyllä sen on pakko. Aamulla autoa, peltoja ja tiilikattoja peitti ystävämme lumi. Eipä tuo satanut edes yllätyksenä. Eilen illalla haistelimme sen tuloa Astuce-tamman kanssa. Astuce oli sitä mieltä, että jo riittää. Hän haluaa päästä vihreälle laitumelle syömään paksua ja ravinteikasta ruohoa. Itse tuumasin, että notta jopas olisi kiva, ettei enää tarvitsisi pukea kahta takkia hepon niskaan ja vielä pientä kävely-fleeceä tuntia varten. Ompahan talvi, en voi muuta turista.

Mutta on tästä kylmästä, pimeästä ja pitkästä jääkaudestakin ollut jotain hyötyä. Kuin varkain on käsikirjoitukseni - se sinne metsään sijoittuva - venynyt jo mukavaan 33 000 sanan mittaan. Ja tiedän vihdoin miten tarina tulee loppumaan, se on aina hyvä tietää vähän etukäteen. Ja olen ehkä ensimmäistä kertaa jopa tyytyväinen keksimääni loppuun. Se on tarinassa vaikeinta.

Kuva: Wikipedia.

Vielä muutama lumipäivä ja romaanini on kirjoitettu. Sitten kylmä ja sateinen kesä sen editointiin. Hirvittää jo, mutta en saisi ajatella tuota urakkaa nyt kun teksti luistaa ja homma etenee. Junnatkoon sitten kun sen aika tulee ja se tulee lopulta joka tapauksessa. Editoin edellistä käsistä kaksi/kolme vuotta ja se on vieläkin vaiheessa jossain jotain odottamassa, ihmettä?

Mitä? Minäkö pelkäisin editointia? En Pyh Pois Moiset Höyrähtäneet Ajatukset.Yritän valmistautua siihen henkisesti hokemalla, että sittenhän voin täysin siemauksin nauttia tekstistäni, sitä aina ja aina vain uudelleen ja uudelleen lukemalla. Onneksi kirjoitin hyvän tarinan.

Ainiin, jouduin kummalliseen tilanteeseen maanantaina, kun minulta kysyttiin kesken pääsiaislounaan, että mistä uusi tarinani kertoo (appiukko on ainut perheenjäsen, jota harrastukseni kiinnostaa). On uskomattoman vaikeaa selittää kirjoittamisesta mitään ymmärtämättömille, että mistä jokin vielä keskeneräinen tarina kertoo. Hyvä että itse sitä vielä täysin tiedän. Yritin siinä selittää, että se on fantasiaa, siinä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista hurjaa kolmessa eri ajassa...niin siis ei siinä aikamatkusteta vaan siinä on semmonen aikahommeli, niin kuin taikajuttu. Yhtäkkiä minusta tuntui siltä kuin olisin juuri kertonut yrittäväni ottaa yhteyttä Veenukseen tv-antennillamme. Ja että olin siinä melkein onnistunut, mutta että lumipilvet estivät toistaiseksi kommunikoinnin emäaluksen kanssa. Siirryimme hyvin nopeasti puhumaan kirjakaupoista, kirjallisuuspalkinnoista ja aasinsiltojen kautta jostain ihan muusta.

Myöhemmin viikolla heräsin eräs aamu päässäni nimi romaanille. Toistaiseksi se on tallentunut tiedostoihin työnimellä, joka on päähenkilön etu ja sukunimi. Mikäs niissä, hienoja nimiä sinällään, mutta jos jotain muuta, vähän tarinaa kuvaavampaa silti. Ideoimassani nimessä esiintyy sana "metsä". Sehän on jo paljon selittävämpää, ei jää lukijalta ymmärtämättä, että missä tarinassa liikutaan.

Tämän huikaisevan haastattelu- ja ideaviikon tuloksena olen varma, että omine käsineni, sormineni, synapseineni sekä innolla, uutteruudella ja vaivalla kyhäämäni kässäri joskus valmistuu, ehkä nopeammin kuin lumet sulavat, Suomesta.

Mallikansalainen (jupinaa lantalan kulman takaa)

Olisipa kamalaa olla poliitikko. Se on kyllä homma, mitä en kadehdi. Onneksi heilläkin on blogistaniassa pieni paikka, missä selittää tekojaan ja pyytää anteeksi äänestäjiltä.

Jérôme Cahuzac tekee sen tarkkaan harkituin korulausein, mutta vasta kun ei tuomareiden tutkintapyynnöiltä muutakaan voi ja kotiuttaa 600 000 euron veroparatiisitilinsä.

Heidi Hautalalle sen sijaan annan pisteet asioiden selkiyttämisestä, vaikka ihan ihmisten yksityisasioihin 30 euron takia joudutaan menemään, mutta voiko poliitikkona tuolta välttyä.

Mielestäni näistä kahdesta esimerkistä näkee hyvin Suomen ja Ranskan kokoeron. Sen sijaan media käsittelee kumpaakin ihan yhtä roistona.

Toista se on meillä mallikansalaisilla, jotka voimme vain yrittää olla kuluttamatta liikaa ja välttää sitä kautta veronmaksua.

Kappas, tuli muuten veroilmoitus Suomesta. Se on ilo aina repiä ja tumpata paperinkeräykseen.