Tabou vai ei tabou

Kyläni vieressä kasvaa isompi lähikylä, jonka keskustorin varteen asettui noin vuosi sitten uusi paikallislehti. Lehdykkä elää ilmeisesti myymällä mainostilaa. Siinä myös esitellään paikallisia tapahtumia (markkinat, kyläjuhlat, lehmien kauneuskilpailut ym.). Mutta eilen hiffasin, että lehdessä tekee töitä ihan oikea toimittaja.

Oli huisia lukea mielenkiintoinen artikkeli kyseisestä mainoslehdestä. Se oli kahden kokonaisen sivun mittainen ja käsitteli ranskalaisen yhteiskunnan vaiettuja aiheita, tabuja. Artikkeli oli kirjoitettu vastauksena lehteä koskevaan arvosteluun, koska ilmeisesti skandaalitoimittaja oli julkaissut reaktioita herättäneen artikkelin lehtensä edellisessä numerossa.

Seutuamme ravisteli viikko sitten väkivaltainen tapahtuma, josta itse kullakin oli oma mielipiteensä sanottavanaan. Nuori vapaapalokuntalainen joutui hyökkäyksen kohteeksi pienen kaupungin keskustassa myöhään illalla. Hän oli kotimatkallaan törmännyt henkilöihin, jotka ahdistelivat vanhusta. Nuori palomies oli yrittänyt puolustaa vanhusta, mutta hän oli joutunut itse mukiloiduksi. Järkyttävää jo sinänsä, mutta se mikä tekee tapahtuneesta häiritsevän, on se että tapahtumalla oli muitakin silminnäkijöitä joista kukaan ei ollut tullut auttamaan uhreja.

Mainoslehtemme sankaritoimittaja oli ilmeisesti ruoskinut sanaisella piiskallaan näitä pelkureita pyllylle ja saanut siitä hyvästä palkakseen vastalauseiden ryöpyn paikallisilla foorumeilla.

Kapea

Mieleeni nousi toinen tapaus. Eräs kaunis aamu oli muuan ex-miesystävä tarttunut haulikkoon ja päättänyt ampua sillä ex-naisystäväänsä vilkasliikenteisen tien varressa. Tuona samaisena kauniina aamuna ja samaisella tiellä muuan Mary istui rellussaan puoliksi vihoissaan ihmetellen, miksi tiellä hänen edessään seisoi jono autoja kuin parkissa. Sitten hän tajusi jotain tapahtuvan kauempana edellä. Vastaan ajavat autoilijat näyttivät jotenkin epävarmoilta, joko he ajoivat vauhdilla ohi tai sitten he etsivät kohdan tien varresta mihin parkkeerata. Mary huomasi myös puutarhoihinsa ilmestyneet asukkaat, jotka seisoa jököttivät turvallisesti pensasaitojensa suojissa ja näyttivät keskustelevan jostakin kaikessa rauhassa (omenasadosta?). Lopulta Mary pääsi jatkamaan matkaa ja hän tyypilliseen tapaansa kiihdytti liikkeelle renkaat ulvoen ja siinä sivussa katsahti sivuikkunasta ulos: tien varressa näytti istuvan, ehkä humalainen, naishenkilö ja naiselle oli tarjoamassa apua naisen vieressä seisova mies.

Seuraavana päivänä Mary luki lehdestä, mitä oli tapahtunut tuona kauniina aamuna. Hän oli ajanut ohi. Vain vilkaissut, kun siinä ammuttiin haulikolla rintaan ihmistä. Mistä hän olisi voinut tietää? Ehkä ajamalla rauhallisemmin aamuisin. Mitä hän olisi voinut tehdä? Pysäyttää, hiljentää, töötätä, saada ryöpyn hauleja rellun kylkeen, ajaa kyseisen haulikkomiehen päälle ja töötätä...

En usko, että Mary olisi voinut tehdä paljoakaan hänen heikot hermonsa tuntien. Hän olisi ehkä silti voinut pysähtyä vähän kauemmas, jos olisi tajunnut tapahtumasta jotakin. Soittaa santarmeille. Rynnätä auttamaan hauleista haavoittunutta heti kun häntä ampunut mies oli kävellyt takaisin taloonsa (ja ampunut siellä itsensä).

Maryn omaatuntoa helpottaa tieto siitä, että nainen selvisi hengissä.

Avara

Palataan paikallislehdykän saamaan kritiikkiin. Kansan syvät rivit eivät pitäneet toimittajan kirjoittelusta. Siitä, että toimittaja arvosteli artikkelissaan eräiden henkilöiden välinpitämättömyyttä. Voimme vain kuvitella, miksi kukaan ei tullut apuun. Pelko. 

Asiaa sen kaikilta kanteilta tarkastellessa tulee mieleen, että joitain asioita on hyvä tarkastella monesta näkökulmasta ennen kuin valaa betonisen mielipiteensä. Sen jälkeen on myös hyvä antaa kaikkien olla sitä mieltä mitä itse haluavat. Omaa mielipidettään ei pidä puolustaa jumalan sanana (kuten maailmassa paljon tehdään ja minkä takia kukaan ei uskalla olla enää mitään mieltä).

Sen sijaan tiedämme varsin hyvin, että jokainen meistä voi henkilökohtaisella tasolla on jotain asiaa tai ilmiötä vastaan, esittää siitä mielipiteensä ja keskustella aiheesta muiden (jopa toista mieltä olevien) kanssa, ilman että syntyy soppaa tai sotaa. Vai voimmeko? Osaammeko?

Itse henkilökohtaisesti olen aseita vastaan. Niiden myyntiä ja aselupien myöntämistä pitäisi kiristää ja tarkentaa. Aseiden ja ammuksien säilytystä sääteleviä lakeja myös. Aseiden salakuljetus EU:n ulkopuolisista maista EU maihin pitäisi olla vaikeampaa. Metästykseen käytettäviä aseita ei pitäisi voida säilyttää omassa kodissa. Siinä tabou'a kerrassaan.

Mitäs mieltä olet itse.

Pieni talo pellolla

Siitä lähtien kun ryhdyin omakotitalossa asujaksi, en ole nähnyt montaa päivää ilman rakentelua, fiksaamista tai siistimistä. Kun yksi nurkka on kunnossa, alkaa toinen repsottaa. Talo on ikuisuusprojekti. Sen kunnossapito on enemmän uskon kuin haluamisen ja voimavarojen asia. Silkkaa hulluutta, jos minulta kysytään.

Haaveiletko puutarhurin ammatista?

Kaunis kesäpäivä. Viikonloppu. Mitä tehdään? Lähdetäänkö biitsille? (kyllä, Normandiassa on biitsejä, on eri asia halutaanko niillä käyskennellä.) Non, me ei lähdetä mihinkään, koska nyt kun paistaa, on hyvä ilma hoitaa puutarhaa. Nurmi pitää leikata (tai hankkia pari lehmää se tekemään), pensasaita rehottaa, tuo keskelle pihaa kuollut puu olisi sahattava polttopuiksi, polttopuut voisi kantaa puuvajaan, kukat kaipaavat kastelua, puutarhatuolit voisi maalata....puuhaa riittää.

Vietän enemmän aikaa pihan siistinä pitämiseen kuin siitä nauttimiseen. Ja loppujen lopuksi olen liian tyytyväinen, kun syksy ja talvi saapuvat ja minun ei tarvitse enää kyykkiä kukkapenkissä rikkaruohoja tappamassa. Jääkin aikaa kodin parannusrakentelulle.

Vihaan niitä ihmisiä, jotka rakensivat taloni. He unohtivat mm. kylpyhuoneesta lämmityksen ja ilmastoinnin, minkä takia koko talo kärsii kosteudesta. Näin ollen minä tulen viettämään tulevan syksyn remonttireiskan vasempana kätenä. Tuntuu, etten muuta ole harrastanutkaan. Ehkä minusta vielä tulee Pro.

Maryn remontit:

Talo n° 1:

- ulkoseinien lämpöeristys
- kaikkien sisätilojen (keittiö, olkkari, makuuhuone, lastenhuone ja kylppäri) remontti seiniä kattoa ja lattiaa myöten

Talo n° 2:

- ulkoota: julkisivuremotti (uudet maalit kaikkiin seiniin), piha- ja ajotien sorat uusiksi, lämpöpumpun asennus 10 m:ä talosta, terassin laatoitus

- sisältä: lastenhuoneen lattia, katto ja seinät uusiksi, keittiöön keraaminen liesi kaasun sijaan (piti uusia koko keittiön sähkönjakelu...älkää kysykö), takan asennus, makuuhuoneen tapetit ja katto uusiksi x 2 (home sweet home kiitos viereisen kylppärin kosteusongelmien).

Tulevia työmaita: kylppäri uusiksi, vierashuone uusiksi, makuuhuone (3. kerran) uusiksi. Ainiin, ja ensi kesänä pitää viimeistellä terassiremppa (mihin meni jo koko tämä kesä) ja korjata puutarhavajan katto ja seinät ja ovi. Ison talon katto on myös korjausta vailla, mutta sen homman joudumme teettämään ihan oikealla katon korjaajalla.

Ja sitten saimme ajatuksen: mitä jos muuttaisimme asumaan kerrostaloon. Meillä kun on tuo elämäkin tässä elettävänä. Niin ja saisin ehkä vihdoin aloitettua sen fantasia-romaanin kirjoittamisenkin.

Tässä tärkein ja kokemuksen raakkuvalla rintaäänellä antamani neuvo kaikille niille, jotka haaveilevat kirjailijan urasta: älä koskaan osta taloa (Normandiasta)!

Huono kirja

Tähän ihan alkuun disclaimeri: Makuasioissa ei pitäisi ottaa muita, mutta ei myöskään itseään, vakavasti. Eli kun puhun huonosta kirjasta, tarkoitan huonolla omasta mielestäni huonoa, en sen enempää ja mielipidettäni ei sen takia tarvitse kenenkään ottaa vakavasti.

En pidä sian sisäelimistä valmistetuista makkaroista, vihreistä vaatteista enkä huonoista kirjoista. Valitettavasti joudun kuluttamaan näistä kolmesta viimeisen kokonaan, voidakseni todeta sen surkeaksi, vaikka suuri ääni päässäni kertoisi minulle jo ennen ensimmäisen sivun loppua: "Lopeta lukeminen. Tämä kirja on huono."

Mutta kun kirjaa on kehuttu. Se on palkittu ja siitä puhutaan joka puolella. Ja minä kun niin mielelläni uskon muita, toisinaan itseäni fiksumpia. Miksi sitten olen niin pettynyt? Sianelinmakkaran tiedän pahaksi ja sen takia en siihen koske. Vihreä pukee harvaa elegantisti, saatikka edes siedettävästi, se riippuu henkilön ihonväristä (omani on possunpunainen).

Ongelman ydin: mistä tietää etukäteen, että jokin kirja on itselle sopiva? Ettei joudu pettymään. Lukijat ovat erilaisia ja niin myös kirjailijat ja heidän kirjoittamansa kirjat. Miten sopiva kirja löytää sopivan lukijan? 

Jos kyseessä on tuttu kirjailija, voi lukija suurinpiirtein luottaa, että kyseinen tyyppi ehkä osaa kirjoittaa itselle sopivaa kirjallisuutta. Entäs sitten esikoiskirjailijat? Välillä on kiva hypätä suureen tuntemattomaan tai haistella uusia hajuja. Tai jos jokin aihe kiinnostaa, mutta siitä on kirjoittanut vain joku kirjailija x, jonka teoksiin ei lukija ole voinut ennen tutustua. Kirjan lukemiseen menee aikaa ja energiaa, joskus jopa rahaakin. Tuota kaikkea ei tee mieli haaskata.

Kuvioihin astuvat ne henkilöt ja tahot, jotka maailmassa suosittelevat lukijalle hyvää luettavaa. Kirjojen myyntiluvutkin auttavat toisinaan. Jos teosta on myyty miljoona kappaletta, ei se ehkä ole ihan sikasurkea. Tai sitten miljoonalla lukijalla on todella huono maku. Kehen luottaa? Palkintoraateihin. Nouh wayh.

Olen enimmäkseen viihdekirjallisuutta kuluttava lukija. Eli voin unohtaa kaikki suuret kirjallisuuspalkinnot. Viime vuosien Finlandia-palkitut ovat olleet silkkaa zorgoniittia minulle. En ymmärrä miten periaatteessa hyvin kirjoittava ihminen voi haluta kirjoittaa kirjan, missä ei tapahdu mitään, tai jonka kaikki tapahtumat sijoittuvat kirjan viimeiseen lukuun. Tiedän, olen vanhanaikainen ja pidän perinteisestä tarinakaaresta ja siitä, että kirjassa on juoni ylipäätään.

Onneksi maailmassa on kirjablogit. Nuo ihanaiset immeiset, jotka lukevat kirjoja puolestani ja kertovat ilmaiseksi mitä lukemastaan pitivät. He selittävät selkein sanoin mistä kirjassa on kyse ja kertovat ehkä jopa kenelle sitä suosittelevat (tai eivät suosittele). Ilman kirjablogeja olisin melkoisen eksyksissä kirjaviidakossa. Pelkkä takakansiteksti ei kerro lukijalle paljoa.

Mistä tällainen paasaus syntyi? Sain tarpeekseni huonoista kirjoista. Yöpöydälläni lojuu kolme tekelettä (on lojunut jo kuukauden päivät), joita en saa luettua. Yksi on tieteiskirjallisuuden uuden messiaan suitsutettu seikkailu, jonka suuruutta en ole ymmärtänyt. Kirja lähti kyytiin kirjakaupasta kesällä, kun minun piti häthätää löytää jotain luettavaa. Kirjailijan nimi oli jostain tuttu ja takakansiteksi lupasi maat ja taivaat, mutta kirja on tylsääkin tylsempi (700 sivua). Toinen kirja oli lahja. Sekin on tylsä, mutta sen on kirjoittanut tämän hetken suomalainen hittikirjailija, ja jos en lue yhtäkään hänen teostaan....se olisi kuin en olisi koskaan maistanut sitä sisäelinmakkaraa. "Jos et maista, niin mistä voit tietää, ettei se ole hyvää". Kolmannen olen melkein saanut luettua, mutta se oli hirvittävä pettymys. Halusin vartavasten lukea juuri sen kirjan, itse valitsemani. Ja pettymys on sitä karvaampi. Ymmärrän että Siperia on täynnä tyhjää, mutta onko siitä pitänyt kirjoittaa tyhjänpäiväinen tarina.

Noh, olen ollut puolivihoissani huonoista kirjoista ennenkin. Ja tehnyt niistä kirjasiiliä. Edes jotain hyötyä turhista opuksista. Ihan vain todistaakseni, etten ota kirjoja liian vakavasti. Seuraavaksi aion lukea silkkaa hömppää ja nauttia siitä.

Pyörteitä Normandian taivaalla

Uutisissa kerrottiin eilen, että Ranskaan oli iskenyt neljä tornadoa.

Jostain syystä olen aina mieltänyt varsinaiset tornadot Yhdysvaltojen keskilännen ongelmaksi. En ole osannut yhdistää niitä mielessäni Eurooppaan, tai ainakaan Ranskaan, mitenkään.

Eilisten iltauutisten jälkeen olen sen verran fiksumpi, että tiedän nyt asuvani tornado-alttiilla seudulla. Uutistenlukija oikein selosti, miten tornadolta parhaiten suojaudutaan: menemällä maan alle esim. kellariin, eikä missään nimessä yläkertaan! Olikohan uutisoinnissa kyse lööppäyksestä ja hysterianlietsonnasta? Miten lie, jotkuthan ottavat uutiset jumalan sanana.

Viime heinäkuussa olimme lomilla ja siten poissa kotoa, kun Normandiassa riehui useampi "tornado". Ihan kotikulmillakin kävi yksi ravistelemassa kattolaattoja ja mainoskylttejä. En nyt oikein tiedä miten näihin termeihin suhtautua, kun puhutaan trombeista, mini-tornadoista ja syöksyvirtauksista. Kyseessä on ilmamassojen lämpötilaeroihin liittyvä ilman liikkuminen nopeasti suuntaan tai toiseen, yleensä ukkosen yhteydessä. Ilmeisesti sääilmiö nimetäänkin helpoiten sen aiheuttamien tuhojen mukaan. Tornadosta aletaan puhua, kun tuhoa on tarpeeksi. Kuten vuonna 2008 Hautmont'ssa (sivuilla 7 ja 8 hyvin selkeät "ennen" ja "jälkeen" kuvat).

Meteo Normandien mukaan viime heinäkuun tornadot olivat ihan oikeita tornadoja, mutta voimakkuudeltaan heikkoja. Ilmeisesti suurin osa Ranskan tornadoista on juuri tuota 0-1 luokkaa, eli ei kovin kamala juttu. Mutta mikään ei ilmeisesti myöskään estä sitä, että pahempikin pyörre osuisi nurkille.

Ostimme talomme vuonna 2007. Ennen kauppoja kävin kaupungintalolla hakemassa kunnan kartan, josta näkyi maanalaisten onkaloiden (kalkkikiveä koko Normandia) esiintyminen tontilla. Tonttini kulmassa on parin neliömetrin "Risque de marnière".  Sen sijaan tulvariski on olematon (kylän läpi ei virtaa pientä söpöä puroa, joka tulviessaan saattaisi olla kaikkea muuta paitsi söpöä) ja talo ei ole toistaiseksi vajonnut maanalaiseen luolastoon. Pitäisikö tulevaisuudessa myös tutkia tornadojen ja ukkosten tutkimuslaitoksen (Observatoire Français des Tornades et des Orages Violents) sivustoja. Niiden mukaan Normandia kuuluu Ranskan tornado-kolkkiin. Pidin seutuamme luonnonolosuhteiltaan rauhallisena, joskin märkänä ja kosteana (ei metsäpalon vaaraa).

Ilmastonlämpeäminen, tuo päättäjille päänvaivaa aiheuttava rumasana (tosin nyt rahattomuus-kriisin vallitessa vähemmän), välkkyy siellä täällä viime vuosien sääolosuhteista kertovissa artikkeleissa. Johtuuko tornadojen yleistyminen ja voimistuminen siitä vai onko kyseessä vain tilastojen tulkintavirhe. Jätin pois kysymysmerkin, koska se ei ole mielestäni kysymys.

Normandian tarinaa (historian opus n°1)

Normandian historia. Siinäpä sanapari. Kuuluvat yhteen jo sanomattakin. Mistä aloittaa, kun tätä maankolkkaa on väritetty tapahtumilla, yleensä sotaisilla, kautta aikojen.

Hmmm, jospa aloittaisin siitä, kun tänne itse saavuin, olihan sekin jotain.

On aika sattuma, että minä pohjoisen tyttö, pellavapehkoinen, rantauduin Normandiaan. Siis juuri tänne enkä muualle. Oli toinen sattuma, että tapasin sukupuultaan vankasti Normandiaan juurtuneen miehen ja päätin jäädä tänne hänen kanssaan elämään. Se mikä on täysin ihmeellistä sen sijaan, on hänen sukunimensä, jonka minäkin jostain perinteisiin liittyvistä syistä otin omakseni. Vaihdoin lennossa oivan, perinteisen käsityöläisen ja hamasta historiasta periytyneen, oman nimeni toiseen. Sellaiseen, jota harva osaa selittää. Mieheni nimellä ei nimittäin ole mitään tekemistä varsinaisten ranskalaisten, vai pitäisikö sanoa frankkien, tai kelttien, tai ibeerien, tai germano-roomalaisten kanssa. Hänen nimensä on suoraan kytköksissä Normandian historiaan.

Lähde: Wikipedia

Viikingit, siis ne pohjoisesta, Norrista, tulleet seikkailijat, Norrmannit, saapuivat näille seuduille drakkar-veneillään muutama sata vuotta ajanlaskumme alun jälkeen. He nousivat Seineä pitkin aina Pariisiin asti, mutta asettuivat Ala- ja Ylä-Normandiaan, kummallekin puolen jokea. Ranskan kuningas ei halunnut heitä omille mailleen, mutta luovutti heille osan turhaa maankolkkaa rannikolta. Vastapalveluksena viikingit puolustivat maitaan muilta valloittajilta ja kiusantekijöiltä. Kaipa he ajan saatossa ryöstivät ja polttivat luostarin tai pari, ajan hengen mukaan. 

Mistä he sitten tulivat? Niin sanotut viikingit olivat enimmäkseen norjalaisia ja tanskalaisia. He tulivat tänne, kun omissa kylissä alkoi olla liikaa porukkaa ja liian vähän maata ja rikkauksia kaikkien jaettavaksi. Normandia oli heille oiva paikka ja tänne he jäivät. He omaksuivat paikallisen kielen, mutta painoivat siihen oman leimansa (varsinkin mereen ja kalastukseen liittyviin sanoihin). Suosittelen Gilles Mauger'n tutkielmaa, johon on listattu ranskan kielen sanoja, joilla on scandinaaviset juuret. Kuulostaako tutulta: nordi, sydri, estri ja vestri?

"Tout ce vocabulaire d’origine scandinave qui a envahi pratiquement tous les domaines de l’activité humaine du Moyen Âge montre bien que les Vikings, qui étaient de grands guerriers et des conquérants étaient aussi et peut-être avant tout des marins, des pêcheurs, des paysans et des commerçants apportant avec eux technologies et vocabulaire correspondant." (http://magene.pagesperso-orange.fr/secrets.html)

Kuuluisin Normandian viikingeistä oli Rollon (tai Göngu-Hrólfr), joka asettui Roueniin, vaihtoi uskontoa (hänet kastettiin poliittisista syistä) ja perusti vuosisatoja kestäneen Normandian herttuoiden dynastian. Hänen kuuluisin perillisensä lienee Vilhelm Valloittaja, joka vei muutakin kuin miekkansa Englantiin, mm. muutaman skandinaavista alkuperää olevan sanan.

Lähde: Wikipedia

Ja alla esimerkki siitä, miten sana on maiden ja mantujen kautta matkustanut sinne ja takaisin:

L’ “équipage”, “équiper”, l’“équipement”, l’“équipe” dérivent tous du même mot norrois “Skipa”, qui veut dire équipage. “Skipari”, l’homme d’équipage va donner l’“esquipre” en vieux normand. C’est aussi l’origine du mot “skipper” en Anglais, mot qui est récemment passé en Français (il aurait mieux fait de passer par le normand, nous aurion gagné du temps). (http://magene.pagesperso-orange.fr/secrets2.html)
 

Viikingit siis tulivat ja omaksuivat ja muokkasivat mukaisekseen. He eivät valloittaneet. He toivat mukanaan tietonsa ja taitonsa merenkäynnin, laivanrakennuksen ja myös viljelyn ja oikeusjärjestyksen osalta. He olivat oman aikansa EU-kansalaisia, niin hyvässä kuin pahassa.

Ja mitä tulee mieheni nimeen, näyttäisi siltä, että hänen sukunsa on peräisin Tanskasta. Se on hyvin selvää itse asiassa. Jopa meidät vihkinyt suomalainen pappi huomasi yhteyden. Tässä kun on tämä Danne ja sitten siihen liittyvä By (kylä) (-lainen) tai jotain. Ympäri mentiin ja yhteen tultiin. Samaa pohjolaisten heimoa yhtä kaikki. Sukututkija oli päättänyt, että nimi on peräisin Jerseyn saarelta. Oh ho! Mutta toisaalta, miksei. Jos viikingit aikanaan tulivat Normandiaan vesiteitse...kävivät he ehkä rannikkoa koristavilla parilla hassulla saarella ensin. Ken tietää, mutta tarinankertoja minussa on hyvin inspiroitunut.