Hyväuskoinen hölmökö?

Tänä aamuna heräsin puhelinsoittoon kesken makeinta kauneusunta. Se oli Juhani Jotain, joka soitti Jostain. Höristelin korviani tajutakseni, että mies puhui suomea ja että mies oli minulle täysin tuntematon. En oikein halunnut ymmärtää, että mistä oli kyse. Linja oli huono ja mies puhui nopeasti ja nielaisten puolet sanoistaan. Sen verran ymmärsin, että hän oli löytänyt minun nimeni ja puhelinnumeroni internetistä.

Pyysin häntä toistamaan, että kuka hän oli ja että mitä hän halusi. Juhani alkoi sitten selittämään todella pitkää ja paksua tarinaa. Hän kertoi olevansa freelance-valokuvaaja, joka oli aikanaan asunut Ranskassa ja vielä tässä ihan minun lähelläni kylässä nimeltä xxxx. Hän oli nyt ollut monta kuukautta töissä Aasian maissa kuvaamassa tulvien tuhoja. Hän kysyi, että muistanko viime jouluiset Bangkokin tulvat? No kyllä muistan, katsonhan minä teeveestä uutiset joka päivä. Herranjestas.

Sitten mies ryhtyi selittämään hänelle sattunutta pankkikorttionnettomuutta, jossa ilkeä automaatti oli syönyt hänen ainoan korttinsa. Juhani seposti myös, ettei Bangkokissa ollut Suomella lähetystöä ja että hänen kaikki rahansa olivat pankkitilillä Caisse d'Epargne -pankissa kylässä xxxx kahdenkymmenen minuutin ajomatkan päässä minun kotoani. Mies pyysi voisinko etsiä kyseisen pankin puhelinnumeron luettelosta, koska hän ei löytänyt tietoja internetistä. Sitten mies sanoi soittavansa puolen tunnin päästä uudelleen, jotta saisin rauhassa kaivaa numeron ja juoda kupposen kahviakin. Kuinka ystävällistä.

Raavin päätäni ensin. Mietin. Etsin pankin numeron. Join kahvini. Mietin lisää. Jotenkin tuntui oudolta ja olin varma, ettei mies soita enää. Mutta hän soitti ja tasan ajallaan. Juhanilla oli nyt kiire, koska hänen lentonsa takaisin Suomeen lähti neljän tunnin päästä, ja että hän ei tiennyt kuinka hän voisi saada tililtään tarvittavat rahat parin yön hotellilaskua varten ja vielä 25 euroa lentokenttäveroa varten.

Annoin miehelle pankkikonttorin puhelinnumeron ja sanoin, että minä en valitettavasti tänä aamuna voisi sen enempää tehdä, koska olin lähdössä tekemään satulakauppoja. Mies sitten ilahtui kuullessaan, että ratsastan ja kertoi Pia Pantsun, suuren suomalaisen olympiasankarin, olevan hänen serkkunsa. Sitten Juhani ilmoitti, että hänen olisi äkkiä saatava rahaa tililtään ja mietti ääneen puhelimessä miten sen voisi hoitaa Western Unionin kautta. Annoin Juhanin suoltaa juttua. Hän kertoi seuraavaksi olevansa lähdössä Syyriaan keikalle tiistaina. Hänen olisi pakko päästä lennolleen takaisin Suomeen tänään. Sitten hän mainitsi palkkion.

Mies oli valmis korvaamaan hänen auttamisestaan koituvat kulut ja vaivan. Hän pyysi minua menemään hänen pankkiinsa kylään xxxx tuossa aivan lähellä, nostaa valtakirjalla 200 euroa ja lähettää 100 euroa hänelle Bangkokiin Western Unionin kautta.

Vastasin kohteliaasti Ei Kiitos.

Olen työssäni tavannut jos jonkinlaista huijaria ja he vaikuttavat kaikki ihan normaaleilta ja hyväntahtoisilta ihmisiltä. He ovat pukeutuneet siististi, puhuvat ystävällisesti ja heillä on aina jotain maailmaa suurempaa työn alla. Kuten vammaisten lasten, vammaisten eläinten tai vammaisten mummojen auttaminen. Ja sitten he iskevät.

Jos Juhani soittaa, sanokaa hänelle: Hyvä yritys!

Minusta on suorastaan loukkaavaa, että joku aliarvioi muiden ihmisten älykkyyttä tässä mittakaavassa. Jos Juhani olisi pysynyt vähän yksinkertaisemmassa tarinassa ja jos minulla ei oikeasti olisi ollut muuta puuhaa tänä aamuna, olisin ehkä lähtenytkin miehen pankkiin asioita selvittämään. Tämä neuvoksi muille huijareille! Sen sijaan pidän pelottavana sitä, etten ole turvassa edes kotonani kaiken maailman Juhaneilta. Haluni ja vakaumukseni auttaa muita, varsinkin muita suomalaisia pulassa, on mahdollisuuksien mukaan lähes tulkoon rajaton. Kismittää vain se, että ensimmäistä kertaa kun joku pyytää apua, niin olen tulla huijatuksi.

Pistäkää lukijat sana kiertämään. Joku jossain saa ehkä ensi lauantaina kummallisen puhelinsoiton.