Ranskalaisuudestani

"Susta on tullut niin ranskalainen."

No ei varmasti! ajattelen ensi hätään. Ei minusta, ei koskaan. En ole ehkä enää täysin suomalainen, mutta ranskalaista minusta ette tee pakollakaan. Pidän itseäni universumin kansalaisena, aliena, muukalaisena.

Vai? Eivätkö tämä maa, sen kulttuuri, kieli, ruoka ja tavat ryömi ihon alle kuin salakavala tauti? Minusta ei tullut ranskalaista, minä putosin sellaiseksi (tomber malade...).

Mistä sen sitten näkee (oireet)?

Tiedän, että toivoa ei enää ole, kun:

- Tihrustan menua siinä toivossa, että löydän siltä Stake tartare'n eli raa'an jauhelihapihvin. Se on toki maustettu ja kananmunan keltuaiseen sekoitettu. Se on myös erinomaisen kevyt ruokalaji ja tilaan sen aina ennen yöjunalla matkustamista.

- En pelästy moottoritien "aire de repos" / taukopaikan pytyttömiä vessoja.

- Ymmärrän miettimättä varata kokonaisen vapaapäivän Prefektuurissa käymistä varten.

- En enää turhaannu omakotitaloon liittyvistä rakenteellisista kummallisuuksista (sisäänpäin aukeavat ovet).

- Raivostun silmittömästi jos hotelli on sörssinyt huonevaraukseni, pyydän puhua johtajan kanssa ja nipotan hänelle siihen asti, että asia selviää minulle parhaalla tavalla, ja lähetän reklamaation perästä (sanottakoon lieventävänä asianhaarana, että työskentelen itse alalla).

- En anna negatiivista palautetta, vaikka sitä pyydettäisiin kauniisti, sehän nyt ei vain kuulu asiaan. Jos joku tekee työnsä huonosti, siitä puhutaan vain hänen selkänsä takana. Rakentava kritiikki, pöh kuka sillä mitään tekee.

- Kävelen kadulla muina naisina kaksi jauhoista leipää kainalossa (okei tämä on klassikko, mutta teepä sama siellä mistä sitten oletkin kotoisin).

- Juttelen ummet ja lammet Postin tädin kanssa, vaikka takana seisoo viisi ihmistä vuoroa odottamassa (ja joista kukaan ei muuten edes tuhahtele pahastuneesti).

- Odotan itse lobotoidut aivot -ilme naamalla kassajonossa, joka ei etene, koska se ei etene...ei etene. Mistä me puhuttiinkaan?

- Annan mummon kiilata minut hymyillen apteekin jonossa. Sen sijaan, jos joku nuorempi sitä yrittää...!

- Rikon kaikki nopeus- ja muutkin liikennesäännöt, koska olen myöhässä. Ja koska olen aina myöhässä...

- Puhua pölpötän muiden puheen päälle, huomatan täysin asiaan liittymättömista seikoista, keskeytän ja vedän keskustelua sivuraitelle ja lopuksi huomautan, että olisi ehkä hyvä joskus puhua aiheesta vakavastikin.

- Hallitsen täydessä balanssissa pariisilaisen katuväistön.

Näitä on vielä vaikka kuinka paljon varastossa, mutta se mistä minut tietää vielä edes osittain suomalaiseksi, on se, että päästyäni täyteen luonnonrauhaan ja autioon paikkaan, missä ei ole ketään eikä pitkään aikaan tule näkymään sieluakaan, olen onnellinen. En myöskään ole vielä tottunut siihen, että kaupan kassalla vaihtoraha lätkäistään pöytään sen sijaan että killingit tiputettaisiin kouraani, jota tyrkytän kassaneidille...