Kuva: Luigi Diamanti |
Vuonna 2003 eräs varakas, jos ei ökyrikas, nainen hautasi koiransa Asnières-sur-Seinen eläinten hautuumaalle. Myöhemmin kylillä lähti kiertämään juoru, jonka mukaan koira olisi haudattu timanttikaulapantoineen. Joku tai jotkut halusivat ilmeisesti tarkistaa asian laidan. Tipsyn hautaa ei voi olla huomaamatta. Sitä koristaa valtava punainen sydän ja kuva Tipsystä. Helmikuun 4. ja 5. välisenä yönä joku tunkeutui hautuumaalle, jolle on haudattu kissoja, koiria, kanarianlintuja, hevosia ja myös yksi leijona.
Sveitsissä asuva omistajatar vahvisti, että haudassa oli ollut 9 000 euron arvoinen timanttikaulapanta ja hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Hän myös kertoi olevansa täysin murtunut tapahtuman johdosta.
"On kummallista todeta, että omistaja on laittanut 10 000 euroa koiransa hautaan, varsinkin näin laman aikana", kertoi Asnières-sur-Seinen kaupunginjohtaja Sébastien Pietrasanta. Jotta ilkivallalta vältyttäisiin jatkossa, hän alleviivaa, ettei kaikissa kissojen ja koirien haudoissa ole aarteita.
Hautuumaa on toistaiseksi suljettu rikostutkimusta varten ja myös Tipsyn marmorisen hautapaaden korjaustöiden ajaksi. Oliko varas yksi hautuumaan monista vierailijoista, joka oli sattumalta kuullut puhuttavan kaulapantaan liittyvästä urbaanista legendasta? Vai yksi rikkaan amerikkalaisen tutuista?
Mene ja tiedä. Itse olen häkeltynyt uutisesta, mutta en kerro kenen puolesta.
Lähteeni ja kaulapannasta kertova artikkeli Le Point-lehden sivuilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti