torstai 21. maaliskuuta 2013

Luovuus aivojen häiriötila?

Kuva: Wikipedia

Tiede-lehden sivuilla on mielenkiintoinen artikkeli kaikille luovuudesta kiinnostuneille. Sen mukaan amerikkalaiset tutkijat (miksi tutkijat ovat aina amerikkalaisia?) ovat löytäneet yhteyden aivojen vasemman otsalohkon toiminnan häiriölle ja luovuudelle. Kun tuota osaa aivoista estetään toimimasta normaalisti, esim. johtamalla heikkoa sähkövirtaa sinne (ihanaa), alkaa koehenkilön luovuus toimia paremmin kuin aivojen normaalitilassa.

Tutkimuksen tarkoituksena ei liene parantaa ihmisten luovuutta erinäisin mekaanisin keinoin, ainakin toivon niin, vaan selittää mistä tuo taito tulee. Jotkut puhuvat lahjasta, sellaisesta, joka on tai ei ole, jonka kanssa ihminen syntyy tähän maailmaan. Väärin. Luovuus on aivohäiriö, tai sen tuote, jos tutkimustuloksiin on luottaminen.Vai tulkitsenko tiedettä nyt miten sattuu? Jos aivoja estetään toimimasta normaalisti, ne toimivat epänormaalisti. Onko luovuus siis epänormaalia toimintaa? Onhan se ehkä. Eihän sitä periaatteessa tarvita mihinkään elintärkeään. Vai olisimmeko tässä ja nyt ilman luovuutta? Jos emme olisi tulleet ajatelleeksi, että joitain asioita voi tehdä eri tavalla, keksimällä uusia tapoja tuottaa ravintoa, hengenravintoa?

Oli miten oli, sainpahan päähäni pohdittavaa. Seuraavan kerran kun istahdan kirjoittamaan luovaa tekstiä, saatan armollisesti antaa aivohäiriölleni enemmän arvoa.

4 kommenttia:

  1. Kyllä se varmaan jotenkin näin menee... Olen tätä asiaa pohdiskellutkin useaan otteeseen kun olen tiettyjä erittäin luovia ystäviäni seurannut... Kyllä niillä kaikilla on vähänn muitakin häiriötiloja siellä aivokopassa :P Ehkä siis pitäisikin olla tyytyväinen että itse on vain pikkaisen luova, hahah....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, katsoi tätä asiaa nyt miltä kantilta tahansa, niin hämmentävä uutinen joka tapauksessa.

      Poista
  2. Joo, kyllä luovuus vaatii omalaatuisia kiemuroita aivoilta. Kykyä poiketa normaalista ja tavallisesta, luoda uutta. Ja kyllä, kyllä luovuus on elämässä tärkeää, ilman sitä eläisimme yhä mutakuopassa. :) Vaikka toisaalta, monessa suhteessa se voisi ehkä toisaalta olla parempikin vaihtoehto kuin ihmiskunnan nykytila. ;)

    Heh, tunnen muuten monituisia ei-amerikkalaisia tutkijoita. Jopa ranskalaisia. ;) He eivät vaan taida tutkia mitään niin seksikästä, että sillä pääsisi normaalilehtien otsikoihin. Julkaisevat vain käsittämättömiä sepustuksia alan lehdissä. :D

    VastaaPoista
  3. Nonnih, nyt saa olla ihan tutkitusti vähän hullu.
    "En se minä ole, se on mun aivot."

    VastaaPoista