maanantai 7. joulukuuta 2015

Valoa meren yllä ja uusi arvio KKLV:stä

Viikonloppu ei olisi voinut alkaa paremmin: perjantaina aamutuimaan luin uuden ihanan arvion KKLV:stä (Kun Kuulet Laulun Varjojen). Suuret KIITOKSET Ullalle, joka on uskomattoman tuottelias bloggaaja: Ullan luetut kirjat postaa melkein joka päivä ja monipuolisesti. Sinne siis uutta luettavaa kärkkymään! Voitte kuvitella, että olin jumantsukka-hei-what-jee. Kirjaa luetaan ja siitä jopa pidetään. Linkit arvioihin löytyvät tuolta sivun oikeasta sivupalkista.

Lauantaina joulukuusi saapui olkkariin. Ekoina Ranskan vuosina ihmettelin silmät ymmyrkäisinä paikallisia traditioita, mutta miksi nauttia kuusen tuoksusta vain viikon, kun sen voi antaa kimmeltää kaikissa sateenkaaren väreissä kokonaisen kuukauden? Ja miksi kärsiä lattialle rapisevista havunneulasista, kun kuusi voi olla ikuinen? Meillä kuusi on aina ollut oikea ja usein myös saaviin istutettu, niin että se pysyy vihreänä koko joulukuun, jonka jälkeen se istutetaan puutarhaan. Sen sijaan, joulutraditio johon en ole saanut vaikuttaa: ranskalainen joulukuusi koristellaan kuin Las Vegasin kasino. Lisää joulusätkyistä tulevassa jouluruokapostauksessa (elääkö tää lima vielä?).

Joulun valmisteluhulinasta toivuimme sunnuntaina Dieppen sateettomalla rantabulevardilla satamassa nautitun kalalounaan jälkeen. Onneksi mereltä puhalsi raikas tuuli, muuten olisi tullut hiki hattuun. Täällä on todella lämmin joulukuu. Alla vähemmän jouluisia mutta merellisiä sunnuntaiotoksia:







 
 Kanadalaiset tekivät v. 1942 epäonnistuneen maihinnousun
Dieppen rannalle katastrofaalisin seurauksin.
Joku suomalainen historiafriikki yritti ottaa upeasta muistomerkistä kuvan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti